22.9.2013

Muuri



Keräsin eilen porkkanasadon joita tuli kaksi pahvilaatikollista kellariin saakka viemiseksi. Toivottavasti säilyisivät! Määrällisesti tuo satsi riittäisi meille pitkälle talveen, jos vaan rotat pysyy niistä kaukana. Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa säilöä omenat ihan tuollaisenaan kellarissa. Kellariin säilöön menevistä omenista kelpuutetaan vain parhaimmat, sillä jos yhdessäkin omenassa on huono kohta joka mädännyttää omenan, tarttuu se muihinkin. Miksi muuten ne parhaimmat, isoimmat ja kauneimmat omenat heiluu aina siellä yläoksilla?

Ensi vuoden tehtävälistalle menee muuten omenaviinin valmistuksen opettelu.

Meillä on myös viikonloppuna aherrettu aidan kimpussa. Se valmistuu hyvää vauhtia, mutta on ollut ehkä tämän kesän suuritöisin urakka. Aita kiertää piha-alueemme ympäri ja siinä on ollut T:llä ja appiukolla urakkaa. Aidan on tarkoitus pitää meidän nelijalkaiset siellä missä pitääkin - eli omassa pihassa. Ensi kesäksi kirjoitan itselle muistiin seuraavaa:
Valitse vain yksi suuritöinen homma per kesä. 
Eipä nyt liioitella.
Valitse korkeintaan kolme suuritöistä hommaa per kesä.

Aidasta puuttuu vielä kulkuportit ja osittain ylärimoitukset sekä suurimmalta osin maali, mutta voiton puolella ollaan!




"..Tarinoita oli tulvillaan, linnoitus hiljainen..."

Olettehan kuulleet Tiiu Helinää?
Aidasta aasinsiltana Tiiu Helinän Muuri-biisiin! Tää on soinut soittolistallani jo vuoden, enkä kyllästy tähän ehkä koskaan.

Tiiu Helinä - Muuri

<3



2 kommenttia:

  1. Olen joskus maakellarissa säilönyt omenia...paketoin ne yksitelleen sanomalehteen ja hyvin säilyivät...:)

    VastaaPoista
  2. Voi ei, mä heitin vaan koko läjän pahvilaatikkoon :/ Mitenköhän käy..

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe