23.4.2015

Ekokivaa

Haluan taas kiittää kauniistaa sanoistanne joita jätitte viime postauksen kommentteihin. Ette arvaakaan miten lämmitti sydäntä <3



Nyt kuitenkin iloisempiin aiheisiin. Nimittäin leluihin. Jos minä saisin päättää, meillä olisi nykyisestä lelumäärästä ehkä 1/5. Jäljelle jäävän osan meillä majailevista leluista luokittelen krääsäksi, ellen jopa silkaksi roskaksi. Muoviset, heppoisat lelut, joiden ei ole tarkoitettukaan kestävän kuin maksimissaan yhden lapsen leikit (eikä meidän tapauksessa edes sitä). Säännöllisin väliajoin sitten keräämme yhdessä isoveikan kanssa  nopeasti pussillisenkin hajonneita lelujen osia ja itse leluja, kylmästi roskiin. Pahaa tekee, niin ympäristön, kuin myös niihin huvenneen rahan vuoksi. 

Toinen mikä minua ärsyttää nykyajan leluissa (okei, voin kuulostaa muinaisjäänteeltä.) on se, että lelut on valmiiksi leikittyjä. Lapsen ei tarvitse enää käyttää edes mielikuvitusta leikkiäkseen, vaan lelu leikkii lapsen puolesta - liikkuu ja ääntelee. Äitinä en tokikaan voi kieltää meiltä näitä ärsyttäviä leluja tyystin, mutta voin esittää toiveen kysyttäessä esim. lapsen syntymäpäiva- tai joululahjoihin liittyen. Toivoisin kestäviä leluja jossa määrä ei korvaisi laatua. 

Mielelläni lähdin yhteistyöhön ekologisia leluja myyvän Ekokivaa-nettikaupan kanssa. Voi olisipa tällä nettikaupalla monopoliasema Suomen lelumarkkinoilla. Ekokivalla on mainio valikoima ekologisia, reilusti tuotettuja ja luomuja leluja. Ekokivasta löytää myös kulttimaineeseenkin nousseet Sophie-kirahvit ja Lifefactoryn tuttipullot (double-check!). Mikä ilahdutti itseäni suuresti, nettikaupan valikoimasta löytyy biohajoava potta! Miten nerokasta!!

Menkää vaikka itse katsomaan. Mikäli ei ole akuuttia tarvetta nyt, pistäkää korvan taakse merkkipäivien ja joulun varalle.


Valitsin Ekokivan nettikaupan valikoimista tämän puisen vauvanlelun. Lelu on tuote-esittelyn mukaan haastava ja kiehtoo vauvaa leikkimään muodolla, että stimuloi visuaalisesti, sekä auttaa vauvaa kehittymään motorisesti. Kauniskin vielä!


Ekokivasta löytyi myös nämä nätit puiset hammasharjat (aikuisille ja lapsille omansa)



Small details make a big difference - tavataan sanoa.

8 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, kestävempiä leluja kiitos. Mieheni kasariukkelit edelleen kuin uusia ja uudet versiot samoista hahmoista ovat ihan eri laatua... Hienot hammasharjat tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti olla ainota äitejä toiveidemme kanssa. Ennen tosiaan lelut oli ihan toista maata kestävyydeltään kuin nykyään.

      Poista
  2. Kiitos linkistä! Ostaisin kummilapsille mieluitenkin jotain Suomessa tehtyjä leluja, Koska tädinhän on ihan pakko aina tuoda leluja, ettei ne vaan lopu kesken...:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ekokivasta voi tätikin ostaa leluja aika kevytmielisesti ;)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! :) Pitääpä muistaa tuo kauppa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne - kannattaa laittaa muistiin!

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe