11.4.2015

Terveisiä

Pikaiset terveiset vauva-arjen keskeltä. Arkeen ei tällä hetkellä juuri muuta mahdu. Meidän vauva on päikkäritöntä mallia. Yöt nukutaan hyvin ja päivät kukutaan läpi pikatorkuilla. Päivästä 4/5 täyttyy imetyksestä (on tissillä viihtyvää sorttia meitin tyttö), mutta siinähän sitä on aikaa haaveilla. 

Lupasin itselleni olla ottamatta yhtään mitään projektia ensimmäiselle vauvavuodelle. Päivät ja viikot kiitävät järkyttävällä vauhdilla ja kasvimaa- ja kasvihuoneprojektit saavat nyt odottaa. Tiukkaa tekee näinkin kärsivälliselle ihmiselle kuin allekirjoittanut (sarkastinen hymähdys). Tämä aika on nyt kuitenkin niin kovin ainutkertaista  ja -laatuista, että yritän parhaani olla häseltämättä sataa asiaa yhtäaikaa. Kainon toiveen olen kuitenkin esittänyt siipalleni seuraavista projekteista ja niiden alullepanosta:

-kasvihuone navetan päätyseinään
-ulkosaunan kunnostus
-terassin rakentaminen 
-puuttuvat listoitukset talossa
-kanalan laajennus (vinkki: jos rakennatte kanalaa, tehkää heti ensimmäisellä kerralla tarpeeksi suuri, koska haluat seuraavana vuonna enemmän kanoja)

En minä mitään kohtuutonta ole pyytämässä. Tuollaista pikkuhommaa vaan, josta kyllä hyvin yksi mies selviää kesälomansa aikana? No joo, vitsit sikseen. Tästä listasta puuttui se sika-aitauksen rakentaminen kasvimaalle, mutta kun minä kyllä tahdon niitä kalkkunoita. Epäilen suuresti, että kesäpossuja meille ei vielä tänä kesänä tule, mutta kalkkunoiden mökki on toiveiden kärkipäässä. Kanalan viereen mökki kalkkunoille ja kalkut saisivat tepastella pihapiirissä vapaasti. Ajatelkaa nyt, kuinka idyllinen näky olisi pihapuissa nukkuvat kalkkunat! 

Muuta en tänä kasvukautena kasvata, mutta tomaattiaddiktina koitan onneani jälleen niiden kanssa. Eilistä Paistoa -blogin Johannan siemenillä ja ohjeilla on toiveet tänä keväänä korkealla. Pakko onnistua! So far so good, nimittäin taimet ovat jo hyvässä vauhdissa kasvuaan.


Hitto, että harmittaa jos epäonnistun. Nämä pitäisi nimittäin olla sellaista lajiketta, että kasvihuonetta ei tarvita.

Mutta nautitaan tänään tästä kevätlauantaista.
Huomenna sää on jo ilmeisesti ihan jotain muuta kuin auringonpaistetta!


Neiti Kevät

ps. Punainen Pihlaja löytyy instagramista  (klik) - sinne päivittyy kuvia ja kuulumisia tiheämpään tahtiin, kuin tänne blogin puolelle. Nähdään siellä?

14 kommenttia:

  1. Olisi kiva kuulla jossain vaiheessa missä mennään tuon listan kanssa. Vauvan voi pistää vaikka sitteriin siksi aikaa. Päiväunetkin voivat tulla vielä kuvioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti postailen listan etenemisestä. Peukut pystyyn, että päikkärit alkavat maittamaan meillä :)

      Poista
  2. En kyllä kestä...tuo vaavi♥ ON niin suloinen...♥♥
    Nauti rauhassa vauva-arjesta, niin kovin nopeasti se on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina ♥ Sitähän minä jo etukäteen murehdinkin - että tämä aika loppuu niin nopeasti.

      Poista
  3. Suloinen neiti kevät ja ihana tuo pussukka tomaatille. Tosi hyvässä kasvussahan tuo ainakin on. Peukkuja onnistumiselle.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Suunnitelmat on kivoja. Voisin suunnitella päivät pääksytysten listoja kaikenmaailman tehtävistä hommista. :)

      Poista
  5. Kalkkuna pihapuussa saattaisi olla luonnonlinnuistakin melko riemastuttavaa, ties mitä juttuja ne kertoisivat toisilleen siellä oksalla istuessaan.

    VastaaPoista
  6. Ensimmäistä, mutta en viimeistä, kertaa löysin blogiisi. Nuo ajatuksesi kalkkunoista toivat muistoja mieleeni. Lapsuudenkodissani oli yhtenä kesänä kalkkunoita, mutta meidän yhteiselo ei oikein sujunut. Kalkkunat oivat vapaana ja nukkuivat yönsä talonseinää vasten olevilla tikapuilla. Jostain syystä nuo siivekkäät inhosivat minua, varsinkin silloin kun minulla oli punaista päällä. Ajoivat minua takaa ja minä sydän läpättäen juoksin niitä karkuun. En tiedä, oliko se leikkiä vai mitä, mutta kovin kauniita muistoja nuo elukat eivät jälkeensä jättäneet. Parempia kalkkunakokemuksia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva! Tervetuloa.
      Kalkkunoista minullakin oli ensin kauhean äkäinen mielikuva. Nyt kun olen jonkin verran lueskellut näistä, vaikuttavat ne sittenkin aika seurallisilta ja lempeiltä tyypeiltä. (okei, tuo kokemuksesi on se poikkeus joka vahvistaa säännön, heh). Mutta tuo punaisen värin inhoaminen pitää varmasti paikkansa. Meilläkin lempeä kukko katsoo pahalla punaista - ja oikeasti VIHAA Angry Birds -hahmoja vaatteissa.

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe