18.9.2015

Senkin Vanessa!










Paniikki. Kiire!

Aikaa on ehkä 20 minuuttia, jos sitäkään. 

Viimeisten kuuden kuukauden aikana, olen oppinut vähä-äänisimmän reitin meidän maakuhuoneesta keittiöön. Neljällä hiljaisessa loikalla ollaan jo suht. turvallisella äänivyöhykkeellä. Tiedän jo mitkä lattialankut narahtaa kaikista kovaäänisemmin ja joita kannattaa välttää, kun haluaa juoda kaffinsa rauhassa (no kukapa ei). Tätä päivän kahvihetkeä uhkaa moni tekijä, mutta todennäköisin päikkäreiden torpedoija ja ilonpilaaja tässä taloudessamme on Puppe. Osittain kuuro ja sokea koiravanhus, jonka jo menetetyt aistit ilmeisesti herkistyy aistiyliherkkyyden puolelle, silloin kuin pitäisi olla mahdollisimman ääneti. Pupen mielestä mm. sohvatyynyjen pöyhiminen ja kynttilöiden sytyttäminen tarkoittaa vain yhtä asiaa: vieraita tulossa. Vieraat taas tarkoittaa yhtä kuin loputon haukkuminen. Kerrostaloasumisen ajoilta Puppe oppi yhdistämään vieraiden tuloon, lyhyet ("Moi, oon tässä pihassa avaatko oven? -Joo, moi") puhelut, ja ta-daa, räyhääminen voi alkaa. Tämä hiippailu näyttää nyt taas assosisoivan Pupen mielessä jotain hämärää uhkaa, jolle kannattaa haukkua vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Jotain hämärää on tekeillä, kun emäntäkin tuolla tavoin hiippailee. 

Mikäli käy oikein onnekkaasti,  ja pääsen istahtamaan keittöön höyryävän kahvikupposen äärelle, niin...

..Käy niin kuin nyt äsken kävi. 

Puhelimesta pärähtää soimaan Vanessa Paradisin La seine (soittoääni) ja tietenkin epätyypilliseen tapaan, äänet täysillä - vauvan viereen unohtuneena - kuinkas muutenkaan.  Senkin Vanessa, oliko pakko?

Pas-ka!

Tämän takia, pidän puhelimen soittoäänet äänettömällä, YLEENSÄ, koska aistiyliherkän koiran lisäksi meillä on täällä pokkeuksellisen herkkäuninen vauva. Uskon, että se oli myös äsken soittaneen henkilön, tod.näk. lehtikauppiaan onni, että jätin äsken vastaamatta puheluun. 

Jännittäviä aikoja meillä eletään. 

Huomenna olisi tarkoitus nostaa perunat.


Tuo yllä oleva tuossa, se on meidän perunapelto. 
Luomua totisesti. Ken rohkenee epäillä?
Siinä kasvaa täysin "au naturel" -laatuista pariisinperunaa. Siis jos sille ei ole muuta määrettä, kun perunan pieni koko? Jos ei, niin meillä on ihan oma pariisinperunapelto. 


19 kommenttia:

  1. Voi ei 😃 nauratti, vaikkakaan nuo tilanteet ei varmasti siellä huvita välillä ollenkaan. Hauskasti kuitenkin kerroit. Meilläkin havaittavissa hiljalleen vanhalla koiralla samoja tapoja. Koira täyttää 12 loppukuusta ja vieraita pukkaa aika usein hänen tiedoissa.

    VastaaPoista
  2. ...:) olipa hauskaa luettavaa..:)) Vaikka TIEDÄN, että ei ole olleskaan haukaa, että juuri, kun on saanut lapsen nukahtamaan, soi puhelin...:)
    Vai, että pariisinperunaoita kasvatatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkeenpäin voi jo vähän hymyillä. :)
      Kyllä. Tänä vuonna erikoistuimme jalostamaan harvinaista pihlajan pariisinperunalajiketta. :D

      Poista
  3. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kontrasti näiden kuvien ja tarinan välillä! Tarina nauratti väkisinkin ja samaan aikaan kuvat huokailutti. Kiitos tästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tässä ei tosiaan tarina ja kuvat kohdannut miltään osin, mutta en jaksanut räpsiä uusiakaan :D

      Poista
  5. Voi ei... :D Meillä muuten tyttö oli myös hyvin herkkäuninen vauvana ja vielä pienenäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa tyttö olla perinyt minun huonot unenlahjat.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja teksti sai kyllä hymyn huulille! :D

    VastaaPoista
  7. oih! mäkin kasvatin pari kourallista pariisinperunoita! Tulipa lohdullinen olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisten harvinaisten lajikkeiden kasvattaminen ja jalostaminen vaatii usein vuosien työpanosta. Osa meistä on tällaisia luonnonlahjakkuuksia. ;D

      Poista
  8. Voi kuulostaa kyllä niin tutulle! Narisevat lautalattiat, herkkäuninen lapsi ja koira ärräpäänä kaikkiin pieniin risahduksiin. Tuli ikävä meidän koiraa; nyt se tuolla pilvien päällä haukahtelee ja vahtii meitä, eli enää ei tarvitse Urhoa miettiä, kun yrittää päästä kahville, rauhassa, ja ihan yksin. Hassua, että myöhemmin sitä kaiholla muistelee jopa näitä katastrofaalisia hetkiä, kun kaikki meni taas blörinäksi ja koira onnessaan heiluttaa häntää, kun on taas elämää :D

    Olipa kiva eksyä blogiisi; kauniita kuvia ja elämänhenkistä tekstiä! Tulen siis varmasti toistekin :) Tervetuloa toki joskus vastavierailullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun eksyit, ja kiitos kutsusta - tulen!

      Meillä on tämä vanha koira nykyään aika äksy ja kysyy välillä aikalailla pitkää pinnaa - ei mikään huomaamaton kaveri. Kyllä sitä monet itkut on vielä edessäpäin, kun eron hetki koittaa.

      Poista
  9. Toivottavasti perunasato oli paitsi luomuisa myös laatuisa :)
    Ihanan tunnelmalliset kuvat jälleen, kiitos!

    VastaaPoista
  10. Hah! Kuulostaa jotenkin tutulta. Meidän rintamamiestalossa narisee lattioiden lisäksi makuuhuoneen ovi, jonka yritän aina vetää super varovasti kii :D liityin juuri lukijaksi, pitääkin perehtyä blogiisi joku päivä hieman tarkemmin :)

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe