30.11.2015

Väriä kaamoksen keskelle






Ihmiset, se on viittä vaille virallisesti joulukuu! Marraskuu on justiinsa kohta selätetty ja siitä toipumiseen on aikaa kokonainen vuosi, ennen seuraavaa. 

Ajattelin tulla vinkkaamaan hauskasta yhteisestä puuhasta teille vauvatalouksille, joissa ei ole vielä ehditty joulusiivouksia aloitella. 

Vauvan värikylpy.

((Kuvat on sutta ja sekundaa - sitä, mitä laiskalla valokuvaajalla sisätiloissa marraskuussa on, kun ei jaksa säätää valotusaikoja, eikä käyttää jalustaa. ))

Väreinä käytimme mm. erilaisia marjoja soseutettuna. Paras keltainen väri syntyi siten, että keitin löysän maissivellin ja "maustoin" sen kurkumalla. Muita värejä syntyi mm. marja-aroniasta, mustikasta, puolukasta, mangosta, punajuuresta.

Vauvan värikylvyn toteuttamisesta löytyy googlen kautta paljon vinkkejä. Ohjeissa yleensä neuvotaan virittäytymään oikeaan tilaan kiirettömästi, tunnustellen erilaisia pintoja/värejä/muotoja. Meillä taiteilija oli hiukan suorituskeskeisempi, eikä juurikaan piitannut sen kummoisemman flown löytymisestä - vaan halusi heti syömään maalaamaan. Oikeaoppisesti toteutettuna syömisen ei pitäisi olla vauvalle "se juttu", mutta ilmeisesti meillä oli liian maistuvat värit, sillä syöminen tuntui olevan tässä taidepläjäyksessä ylivoimaisesti se paras juttu. Syntyi siinä sivussa kuitenkin tauluja, ja taidekortteja.



2 kommenttia:


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe