31.1.2016

Sohvapöytä






Meillä on viimein ihan oikea sohvapöytä. 
Messinkijalkainen, marmorikantinen sohvapöytä, joka painaa kuin synti. 

Tuohon sohvan eteen on pyöritelty milloin mitäkin meiltä löytyvää mööbeliä, mutta ei siihen ole oikein mikään tuntunut asettuvan. Pisimpään sohvapöydän virkaa palveli ronskisti ihan vain kaapelikela - ja ihan hyvin palvelikin siinä hommassa. Koko tämän ajan, kohta jo kolme vuotta, olen kuitenkin vilkuillut meille sopivaa sohvapöytää. Pyöreä pöydän muoto olikin oikeastaan ainoa vaatimus, muuten katselin sohvapöytiä ihan avoimin mielin. Torit, Huutonetit ja kaikki käytetyn/vanhan tavaran myyntipalstat. Pilvin pimein löytyi kaikkia ihastuttavia vanhoja talonpoikaispöytiä, mutta ei mitään, meille, sohvapöydäksi sopivaa - ja pyöreää. 

Sohvapöytä onkin niitä harvoja uusia huonekaluja, joita meille on uutena hankittu. Ajattelen, että vaikka marmori nyt tuntuu niin kovasti pinnalla olevankin, luonnomateriaalina se on ajaton valinta - ja näyttää hyvältä vielä vuosien (vuosikymmenten!) kuluttua. 

Rossipohjaisessa talossa, paukkupakkaset vielä tuoreessa muistissa (jalanpohjissa), investoin myös paksuihin villamattoihin. Alesta tietenkin, kuinkas muutenkaan. Olen muuten ihan älyttömän tyytyväinen näihin Elloksen paksuihin, punottuihin villamattoihin.






Takkaan tuli ja sitten teen keittoon. 

Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille.

25 kommenttia:

  1. Kaunista ja tunnelmallista! Sohvapöytä sopii hyvin muuhun sisustukseen. Mä en ole niin innoissani marmorista, mutta teillä se näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Matot on ihan huikeat! Ja miksei pöytäkin. Mä luulen että vaikka teille kantaisi sisälle jonkun muovisen puutarhapöydän niin saisit senkin sopimaan hyvin siihen sisustukseen! :)

    VastaaPoista
  3. Voi taivahan talikynttilät, mitkä lankkulattiat teillä on...! Ihan vain sivuhuomautuksena ;) Kaunis ja tunnelmallinen sohvanurkkaus, ja tuo uunikin aivan mahtava <3 Minullakin aivan sama sohvapöydän kanssa; ei ikinä ole löytynyt hyvää eikä sopivaa, mutta hyvin pärjää ilmankin näemmä, joten katsotaan, löytyykö sellainen vielä joskus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautalattiat on kyllä yksi meidän huushollin ylpeyden aihe. Levein lankku on 42cm! ( ihan vain sivuhuomautuksena :D )

      Ja kiitos <3

      Poista
  4. Kaunista, ihastelen myös noita lattialankkuja ja kattolautoja!

    Mä en taas löydä meille tupaan mattoja millään. Aluksi etsin vanhoja räsymattoja, mutta eihän niitä tahdo löytää mistään. Sitten olin jo teetämässä uusia, mutta alkoi hirvittää, jos niistä tulee tylsän tasaiset pötkylät. Nyt olen miettinyt suurta villamattoakin yhtenä vaihtoehtona -no saa nähdä mihin lopulta päädytään. Mutta nuo teidän matot näyttää kyllä ihanilta ja lämpimiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Salin lautakatto on minustakin ihastuttava, vaikka se onkin hiukan vino ja vinksallaan.

      Meillä on tallella talossa olleet pitkät räsymatot ja ehkä ne joskus vielä päätyvät takaisin lattioihin. Meidän perheen kokoonpanolla, räsymatot tuskin pysyvät paikoillaan - ellei sitten naulaisi niitä lattiaan kiinni - niin asia, ennen meitä, oli ratkaistu. :)

      Poista
  5. Kaunis sohvapöytä....meilläkään ei ole kunnon sohvapöytää, mutta etsinnässä on..:)

    VastaaPoista
  6. Teillä on kaunista <3 Ihana kokonaisuus kuvissa, sohvapöytä istuu paikallensa todella hyvin. Rakastan villamattoja, meillä on muutama olkkarissa. Ovat kylläkin aika ohuita, mutta lämmittävät lautalattioita kivasti paukkupakkasilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä lämmin villamatto aina kylmän lautalattian voittaa.

      Poista
  7. Nappivalinta niin pöytä kuin matot!! Itse olen marmoriin lämmennyt hitaasti, mutta ajattoman tyylikäs se on. Ja nuo metallijalat ovat kauniit!

    VastaaPoista
  8. Vau, upea pöytä ja jälleen kerran ihanaa tunnelmaa näissä kuvissa! Ja toi sävymaailma on kyllä just bueno!

    VastaaPoista
  9. On tunnelmalliset kuvat! Ihanhan te asutte kuin sisustuslehdessä.

    VastaaPoista
  10. Voi, miten viihtyisää. Tuollainen pöytä sopii mihin tahansa ympäristöön, eikä mene heti rikki :)

    VastaaPoista
  11. Näyttää niin viihtyisältä. Kiva ja mielenkiintoinen blogi sinulla; olenkin täällä eka kertaa. - Blogissani on arvonta, jossa palkintoina on kolme mielenkiintoista puutarhakirjaa. Vielä on muutama päivä aikaa osallistua. Käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kiitos paljon! Villamatot tuntuu jalan alla i-h-a-n-a-l-t-a, kylmien lautalattioiden sijaan.

    VastaaPoista
  13. Hei, en löytänyt mistään mainintaa, että mistä pöytä on ostettu? :)

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe