20.1.2014

Tallinna













Terveiset Tallinnasta!
Jaksan joka kerta lumoutua uudelleen Vanhankaupungin kauneudesta. Jos olisin rikas, ostaisin itselleni kaupunkiresidenssin Vanhastakaupungista. Siellä voisi käydä fiilistelemässä aina tarvittaessa, jos maalaiselämä tuppaa kyllästyttämään. Hyvää ruokaa, kivoja kahviloita, kauniita rakennuksia ja edullista viiniä, mitä sitä muuta ihminen tarvitsee viihtyäkseen?

ps. Tekemäni uudenvuodenlupaus ja sen noudattaminen Tallinnassa, alemyyntien aikaan ei ennakko-oletuksista huolimatta osoittautunut lainkaan tuskalliseksi. Päinvastoin. Oli melkeinpä vapauttavaa kierrellä kaupunkia, ilman pakonomaista shoppailun tarvetta. Toisaalta, ehkä tammikuussa on liian aikaista hehkuttaa. Kyllä tässä on vielä ruhtinaallisesti aikaa katua. 

Pirtsakkaa viikkoa mulle ja teille! (Pienoinen univelka kulkeutui reissusta kotiintuomisiksi asti)

6 kommenttia:

  1. Naapuri joen varrelta20. tammikuuta 2014 klo 21.03

    Ha haa, sain selville, missä olitte =) Ei sentään, miehemme vain juttelivat keskenään ennen reissuanne ja tänään, mutta eivät siitä, missä kävitte. Kuulin vain, että tosiaan univelkaa jäi ;) Kiva kuulla, että oli hyvä reissu!

    Valokuvista mun oikeastaan piti kommentoida: todella hienoja kuvia! Varsinkin 3, 4, 5, 9 ja 11 ovat minun mieleeni, voisi jopa seinälle laittaa suurennokset! Täytyypä yrittää itsekin päästä Tallinnaan vaikka koko perheen voimin.

    Terveisin, A

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Siellä me, Tallinnan tammikuuta ihmettelemässä =) Kiva ajankohta käydä, koska missään ei ole ryysistä ja katujakin saa kuvata rauhassa, ilman häiritsevää väenpaljoutta.
    Meillä muistaakseni mm. ulko-oven väri sai inspiraationsa yhdeltä Tallinnan reissulta. On siellä vaan kaunista!

    VastaaPoista
  3. Tallinna on kaunis ja nämä kuvat ihania!!

    VastaaPoista
  4. Vanhassa Tallinnassa on ihan kierrelle ja ihanstella vanhoja kauniita taloja..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kesällä siellä on usein niin paljon väkeä ja tungosta, että oli ihan mukava ajankohta tämä tammikuu!

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe