27.12.2015

Joulu meni







En sitten koskaan palannutkaan kertomaan sitä viime postauksessa hehkuttamaani kukkoreseptiä. 
Arvaatte varmaan.. 
Unohdin koko reseptin. Ainoa asia jota muistan valmistuksesta, oli kukon marinointi inkivääri- ja currytahnassa sekä pitkä haudustusaika leivinuunissa.  

Ruoasta puheenollen. Meillä on syöty tänään vielä viimeisiä joululaatikoita. Kanoille jäi pieni nokare lanttulaatikon lopusta, ja koiralle maistiainen maksalaatikosta. Minähän olen meidän perheessä tunnetusti varsinainen roantähteistä-ruoaksi ekspertti, jos näin voisi sanoa. Meillä ei ruokaa jää haaskuun, ei edes jouluna. Silloin tällöin toki jotain salaatinloppuja ja sen sellaista, mutta nekin päätyvät kanojen (tai kalkkunoiden)  herkuiksi. Täytyy jälleen kerran päivitellä tuota kanaparven hyödyllisyyttä - ei sentään ihan vedestä viiniksi (hitsi), mutta kuitenkin keittiöjätteistä uudeksi ruoka-aineeksi.

Jonkinlainen vuodenkulullinen käännekohta tähän joulunaikaan liittyy. Vaikka koko talvi on vielä edessä, niin pitkä pimeä aika on selätetty, ja jotenkin mieli karkailee jo kevääseen.
 Päivä on pitenemään päin ja oliko asianlaita niin, että kohta on jo aika kylvää chilit?! Tomaatitkin heti tammi-helmikuun vaihteessa. Miten mieltä virkistävää ajatella kevättä!

Kiitokset teille lukijoille tästä vuodesta. 
Iloa ja valoa vuoden viimeiseen viikkoon.

Ulkosauna on meillä ahkeralla käytöllä, ja sinne on tänä iltanakin suunta. 
Onni ja autuus on oma pihasauna!



15.12.2015

Saunaremontti ja vävypoika

Saunaremppa on edennyt, sanotaanko että.. sykäyksittäin. Välillä on mennyt viikkoja, että vanhan saunan ovea ei ole avattukaan. T on silti läpi syksyn, optimistiselle luonteelleen uskollisesti, vannonnut että joulusaunat löylytellään tynnyrisaunan sijasta vanhalla saunalla. 

Ja kuulkaa, kyllä se on ihan mahdollista. Tämähän ei tarkoita sitä, että saunaremontti olisi ns. taputeltu koko saunan osalta jouluun mennessä. Ehei. Jokikivilattia on edelleen pelkkä haave ja muutoinkin, saunakamarin puolella ei ole tehty vielä juuri mitään. Saunan puolella kuitenkin on tällä viikolla tapahtunut kovaa kyytiä, vähän ulkopuolista apuakin on käytetty. Mutta saunomiskunnossa se on mitä todennäköisemmin jo viikonloppuna!

Tällä hetkellä saunassa aherretaan lauteiden parissa, ja sitten puuttuukin enää uuden kiukaan asennus. 


Laudevärkit, vanhaa tuppeen sahattua koivulankkua, löytyivät navetasta. 
Vanhan kaatuneen omenapuun runko on odotellut jo muutaman vuoden sopivaa käyttökohdetta, ja nyt löytyi vapaa följarin paikka! Hauskaa, että kaikella on tapana löytää paikkansa. 

Jätimme saunaan vanhan tiilistä muuratun (suuren!) kertalämmitteisen kiukaan, mutta viereen asennamme tavallisen puukiukaan, jotta saunaan pääsee vähemmälläkin lämmittämisellä. Sitä voi välillä fiilistellä savusaunamaisista löylyistä, kun on aikaa lämmitellä saunaa vaikka koko päivä.

Saunakamarin osalta remontti jää loppukevääseen, kun on kelejä toteuttaa se jokikivilaattalattia. Lupaan raportoida kattavammin saunaremontin toteutuksesta, kunhan se on valmis!

Ai niin, ja olen tainnut vain instan puolella vilauttaa meidän uutta vävypoikaa?


Tyttöjen ilo ja tämän hetken riemu: Remu-pässi.

Remu on komea sarvipää, puhdas ahvenanmaanlammas-pässi. Hän on casanovamaisesta luonteestaan huolimatta, hyvinkin herrasmies. Remu on viipynyt meillä jo parisen viikkoa, ja hän antaa aikaansa yhdelle uuhelle kerrallaan, yleensä n. kaksi päivää. Sen kahden päivän ajan Remu ei näekään muita kuin sen hetkisen mielitiettynsä. Tämä hempeily on oikeasti huvittavaa katsottavaa! Pariskunta eristäytyy melkein kokonaan muusta laumasta, ja Remu vielä yleensä houkuttelee daaminsa lampolaan sisälle, muun lauman ulkoillessa. Tai sitten he makoilevat ulkosalla ja märehtivät samaan tahtiin, rinta rinnan! <3 Mielenkiintoista seurata sitten keväällä, tapahtuuko karitsoinnit siinä järjestyksessä kuin olemme tulkinneet Remun ihastuksista päätellen uuhien kiimat. 

Taisin mainita viime kerralla jotain kukko-kokkauksestani? Siitä tuli aivan taivaallisen hyvää! Taidan postata reseptin seuraavaksi, vielä kun muistan. 


30.11.2015

Väriä kaamoksen keskelle






Ihmiset, se on viittä vaille virallisesti joulukuu! Marraskuu on justiinsa kohta selätetty ja siitä toipumiseen on aikaa kokonainen vuosi, ennen seuraavaa. 

Ajattelin tulla vinkkaamaan hauskasta yhteisestä puuhasta teille vauvatalouksille, joissa ei ole vielä ehditty joulusiivouksia aloitella. 

Vauvan värikylpy.

((Kuvat on sutta ja sekundaa - sitä, mitä laiskalla valokuvaajalla sisätiloissa marraskuussa on, kun ei jaksa säätää valotusaikoja, eikä käyttää jalustaa. ))

Väreinä käytimme mm. erilaisia marjoja soseutettuna. Paras keltainen väri syntyi siten, että keitin löysän maissivellin ja "maustoin" sen kurkumalla. Muita värejä syntyi mm. marja-aroniasta, mustikasta, puolukasta, mangosta, punajuuresta.

Vauvan värikylvyn toteuttamisesta löytyy googlen kautta paljon vinkkejä. Ohjeissa yleensä neuvotaan virittäytymään oikeaan tilaan kiirettömästi, tunnustellen erilaisia pintoja/värejä/muotoja. Meillä taiteilija oli hiukan suorituskeskeisempi, eikä juurikaan piitannut sen kummoisemman flown löytymisestä - vaan halusi heti syömään maalaamaan. Oikeaoppisesti toteutettuna syömisen ei pitäisi olla vauvalle "se juttu", mutta ilmeisesti meillä oli liian maistuvat värit, sillä syöminen tuntui olevan tässä taidepläjäyksessä ylivoimaisesti se paras juttu. Syntyi siinä sivussa kuitenkin tauluja, ja taidekortteja.



28.11.2015

Joulu tulla jolkottaa






Ehkäpä sitä pikkuhiljaa, varovasti voisi viritellä jo hiukan joulumieltä, huomisen 1. adventin kunniaksi. 

Taidan tehdä illalla piparkakkutaikinan jääkaappiin odottamaan, jos vaikka huomenna olisi aikaa paistella pipareita. Tai oikeastaanhan, minä taisin jo viime vuonna nakittaa homman tuolle esikoiselle. Vinkkinä, jos jollakulla uupuu gluteenittomien joulupipareiden ohje, mm. täältä löytyy ohje johon olen itse ollut tyytyväinen. 

En ole erityisemmin mitenkään jouluihminen. Tai, no miten se määritellään? Siis, että jaksaisin askarrella, lähetellä joulukortteja, innostua lahjojen ostamisesta tms. Yksi asia on joulussa minulle kuitenkin tärkeä, ellei jopa pyhä. Ruoka! Jouluruoan pitää olla sitä perinteistä. Laatikoita, riisipuuroa,  karjalanpaistia, salaatteja, kaloja, rosollia. Ja sen kaiken täytyy olla itsetehtyä. Kinkusta tosin en välitä. Aiempina vuosina meillä on välillä jätetty kinkku kokonaan hankkimatta, ja korvattu se luomu naudanpaistilla. Mies ja esikoinen taitavat tosin vaatia tänä vuonna sen pienen kinkkunsa, joten se heille suotakoon. Toivottavasti tulevina vuosina omaan joulupöytään päätyy omaa kalkkunaa. 
Tai ehkä meillä ensi jouluna syödäänkin karitsanpaistia - kuka tietää. Ai että, tulipa nälkä!  
Laitoin leivinuuniin jo päivällä hautumaan kaksi Kukko Börjenpoikaa,  intialaisittain maustettuna. Tuoksusta päätellen, alkaisi ruoka olemaan kohta valmista. 

Lauantai-iltaa toivottelen!


25.11.2015

Tatuointi ja maaseudun autioituminen

Oma koti kullankallis! 


Niin kiva kuin onkin - täältä metsäisen peltomaiseman ja hiljaisuuden tyyssijastasta  - lähteä silloin tällöin kaupunkiin, keskelle valoja ja vilinää - niin  paljon ihanampaa on palata kotiin, tuttuja läheneviä kapeita ja katuvalottomia teitä pitkin.

Aika jännä on huomata, miten sitä ajan kuluessa  kaipaa aina vain enemmän hiljaisuutta, rauhaa ja tilaa ympärilleen. Helsingissä, Lönnrotinkadulla oleva hotelli oli tosi rauhallinen, mutta silti en kyennyt nukkumaan, kun muutaman tunnin yössä. Ilmastolaite hurisi, ja kaduilla tööttäili autot  - joka puolelta kantautui ääniä, ei kovia - mutta omaa, huonoa,  nukkumistani häiritseviä. Aamulla pienessä pakkasessa, teki mieli kulkea henkeään pidätellen, välttääkseen autojen pakokaasuja. Ihmisillä oli kiire kaduilla töihin ja opiskeluihin. Moni oli mahdollisesti kulkenut jo hyvän tovin junalla/bussilla/ratikalla/metrolla päästäkseen töihin ja nauttivat siinä viimeisellä kävelyrupeamalla vielä ehkä kiireessä takeawaykahvit. 

Aina kauhistellaan, kuinka täällä maaseudulla etäisyydet on pitkiä. Harvoin puhutaan siitä matkustamiseen käytetystä ajasta. Täällä on ihan mahdollista edetä 40 km työmatka puolessatunnissa. Esikaupunkialueella, jo kymmenen kilometrin työmatka saattaa kestää pahimmillaan melkein tuplat. Autohan täällä maalla asuessa, on lähes pakollinen kapistus, ja onhan siinä oma selvä haittapuolensa ilmaston kannalta. Mutta ei sekään ole niin yksiselittäistä, sillä kyllähän moni kaupunkilainenkin omistaa auton. Kaupunkiajo sitapaitsi kuluttaa paljon enemmän polttoainetta ja näin tuottaa enemmän päästöjä, kuin vastaavasti tasaisilla nopeuksilla ajettu maantieajo. Hmm.. mihinköhän minä olen pyrkimässä tällä kirjoituksellani? En ole aivan varma.

Mutta se on pakko sanoa, että minua ottaa pääkupoliin maalla asuvien ihmisten tietynlainen syyllistäminen, ihan jo päättäjienkin tahoilta. Viimeksi kuuntelin radiosta Osmo Soininvaaran mielipiteitä Sotesta ja maaseutujen palvelujen vähentämisesta ja kihisin oikein kiukusta. Oikeastaan se ärsyttää, että äänestämäni puolueen ajatukset ovat täysin eriäviä tässä asiassa omistani. Minua ärsyttää, että  maalla asuminen kuvastaa jotenkin jälkeenjääneisyyttä. Miksi vihreät ajavat vain (pää)kaupunkilaisten asioista? Minua on alkanut pikkuhiljaa ärsyttää puolueen kaupunkilainen ajattelutapa, vaikka silti varmaan tulen heitä jatkossakin äänestämään (paremman puutteessa). Nykypäivän valtakunnallisesti toimivat nopeat etäyhteydet mahdollistaa monelle jo etätyön mahdollisuuden. Tämähän se aikoinaan mahdollisti maalle muuton meillekin. Oikeastaan, onko jatkuva ihmisten usuttaminen kasvukeskuksiin jo vähän passé, kun tekniikkakin mahdollistaa jo työskentelyn maantieteellisesti kaukana olevasta työpaikasta?  Onhan se nyt monenkin etu, että maaseutu pysyy asuttuna ja se tarjoaa erilaisia elämyksiä kaupunkiin väsyneillekin? Että ei mene vallan hökkelikylätasolle kehitys maaseudun kylänraiteilla. Puhumattakaan siitä, miten paljon onnettomia ihmisiä maan päällä olisikaan, jos oletusarvona pidetään sitä, että kaikki onnistuvat saavuttamaan hyvän elämän kaupungeissa!  Monella on juuret niin syvällä maaseudussa, että täysin luonnotonta ajatella, että kaikki sopeutuisivat kaupunkielämään. 


Niin ja nyt muistin. Minun piti oikeastaan vain tulla näyttämään tatuiointiani, ja ehkä ihan sivussa maninita kotiinpaluun aiheuttamasta mukavasta tunteesta. Vähän kyllä ehkä saatoin taas eksyä aiheesta. 

Niin, se tatuointi.
Omat voimaeläimeni, toteemiin piirrettynä.
Siinä se on ja pysyy - ikuisesti.



17.11.2015

Marraskuiset tiistaiterveiset


Heissuliveissuli!

Tiistaiterveisiä tulin rustaamaan tässä tytön päikkäriajalla. Blogi elää hiljaiseloa, mutta olen aistivinani samaa hiljaisuutta vähän muidenkin blogeissa. Oikeastaan, olen ihan hyvillänikin asiasta, koska pysyn näin paremmin kärryillä teidän muiden tapahtumista ja ajatuksista. 

Olisi paljon asiaa, mutta toisaalta ajateltuna ei niin yhtään mitään. Maailmanmeno se jaksaa ihmetyttää rumuudellaan - kanssaihmisten mustavalkoinen ajattelutapa - se vasta jaksaakin hämmästyttää, kummastuttaa. Empatia, myötätunto ja epäitsekkyys ovat ilmeisesti tällä hetkellä täysin "out" ja niin tunteva on vajakkisuvakki, joka on kerjäämässä tänne ongelmia. Sananvapauden nimissä julistetaan omia mielipiteitä. Kaikillahan on mielipide - osa niistä vaan on ihan helkkarin typeriä, pakko sanoa.

Viime aikojen hirveyksien jälkeen, tekee mieli käpertyä omaan kotipesään ja vetää ne kaikista kalleimmat lähelleen. Sytyttää kynttilät ja tuntea kiitollisuutta jokaisesta tärkeästä hetkestä. 

Tykkään paljon tästä isoveikan ottamasta kuvasta.

Pimeydestä  ansiosta/huolimatta tämä vuodenaika on jollain tapaa lohdullinen. Ei ole niin justiinsa, vaikka villakoirat juoksisi kintuissa. 


Sinä lyhyenä hetkenä, kun marraskuinen aamuaurinko pyyhkäisee salin läpi - käyttää mieluusti vain hetken ihailemiseen. Ei voivotteluun pesemättömistä ikkunoista (sen aika koittaa keväällä, armoa tuntemattoman kevätauringon aikaan).

Marraskuussa on sitäpaitsi tarpeeksi hämärää aloittaa aamut kynttilänhämyssä ja lempeässä puuhellan lämmössä. On myös ihan hyväksyttyä käydä vähän "hitaalla" ja tehdä arki-iltoinakin hiukan tuhdimpaa lohturuokaa. Tämän syksyn lohturuoka on muuten lihapullat punaviini-vuohenjuustokastikkeessa, ihan älyttömän hyvää syksyruokaa. 


Kausivalojenkin kanssa saa fiilistellä aamusta iltaan. Kattolamppuja ei tee mieli oikeastaan sytyttää juuri lainkaan.

Ehkä minä jo ensi vuonna unohdan pelkoni tätä pimeää ajankohtaa kohtaan. Eihän tämä oikeastaan ole yhtään kamala. 

Ja koska joskus blogin alkumetreillä määrittelin tämän sisustusblogiksi, niin syksyn (ainoat) sisustushankinnat ovat tässä:


Kaksi kultaista "silkkitäkkiä".



Mukavaa marraskuuta! 
Pitäkää toisistanne huolta.



1.11.2015

Uudet asukkaat



Hän on Teuvo. Teuvo muutti meille kahden rouvansa kanssa viime viikonloppuna. Teuvo, Aulikki ja Kyllikki ovat mustakalkkunoita. Oikein mukavia lintuja, viikon tutustumisen perusteella. Kerron teille lisää matkan varrella kalkkunoiden sielunelämästä, kunhan päästään teukan ja tyttöjen kanssa enemmän sinuiksi. Toistaiseksi en ole aivan varma tuosta Teukan pörhentelystä. En tiedä, pitääkö hän minua kilpakosijana, tai kenties vain yhtenä potentiaalisena morsiamena.

Kalkkunat muuttivat vanhaan kanalaan. He pärjäävät vallan hyvin kylmissäkin olosuhteissa. Toki vanhassa kanalassa on mahdollisuus lämpölamppuihin, mutta niitä ei kalkkunoiden kanssa tarvita kuin korkeintaan kovemmilla pakkasilla. Toistaiseksi Teukka rouvineen viettäisi yötkin ulkona, mutta turvallisuussyistä olemme käyneet "paimentamassa" linnut mökkiin yöksi. Toiveena on saada aikanaan heidän jälkeläisistään laadukasta kalkkunanlihaa. Mustakalkkunat eroavat tehotuotantoon jalostetuista kalkkunoista ainakin käsittääkseni kylmänkestäävyydeltään ja tietenkin painoltaan. Mustakalkkunat myös hautovat ja huolehtivat tipuistaan itse, toisin kuin lihantuotantoon jalostetut kalkkunat. Lihakalkkunoiden jalat eivät oikein kestä pidempää eloa - toisin kuin näiden kevyempien lajitovereidensa. Kanat saattavat elää helpostikin yli 10 vuotiaiksi. On Teukalla, Aulikilla ja Kyllikillä myös tietenkin ihan pätevä virka kotieläimenä, ja siksi on mukavaa, että tämä rotu on terve ja soveltuu hyvin Suomen oloihin.



Uusi kanala on ihanan tilava ja valoisa, mutta hankala kuvatta ilman zoomia. Kanala on vielä myös ulkopuolelta keskeneräinen. Ulkolaudoitus jää ensi keväälle. 



Lampaat on vielä tältä syksyltä kerimättä. Talvesta on povailtu lämmintä, joten mitään suurempaa hoppua ei ole asian kanssa pidetty.  Olemme tässä miettineet karitsointeja. T osallistui eilen - kekrin hengessä - teurastuskurssille, jossa opetettiin lampaan (ja kalkkunan) teurastus ja nylkeminen. Nyt olisi siis tuoreet taidot muistissa kotiteurastukselle, ja aika olisi siinä mielessä oikeinkin otollinen karitsoinneille. Pässikin olisi jo tiedossa, komea sarvellinen puhdas affepässi ihan lähellä. Asiassa jännittää ainoastaan karitsointi ja oikeastaan kaikki mikä siinä voi mennä pieleen. Toisaalta, ylipäätään mitään on vaikea oppia, ilman käytännön opettelua.



Muutama vuosi sitten saatu talvivalkosipuli on kasvattanut sen verran satoa, että ensimmäisen kerran jotain jää jo käytettäväksi keittiössä. Valkosipulia on lisätty joka vuosi kukkavarren siemenistä ja kynsistä. Talvivalkosipulin saatavuus on ymmärtääkseni välillä heikkoa, joten se kannattaa laittaa mullan alle kasvamaan korkoa. 


Mukavaa alkanutta marraskuuta!

9.10.2015

Haaveissa vainko oot mun?


Kasvihuoneen raksaprojektia ei sitten ehditty aloittaa tänä(kään) syksynä. Riki Sorsa se lauleli varmaankin jonkun saavuttamattoman rakkauden perää, mutta minä voisin lauleskella ihan yhtä hyvin tätä hänen melodramaattista kappaletta tässä loputtomassa kasvihuonekaihossani;
"Haaveet, kaikki turhat haaveet..."

Kesällä kanalaprojekti ja ulkosaunan kunnostus kipusi tärkeysjärjestyksessä ylemmäs. Saunan kunnostaminen on jäänyt lattian valun valmistumiseen, ja tuli meille tällä viikolla kiuas. Väsytystaktiikka jokikivilattian suhteen on vielä myös hieman 'vaiheessa', tai no oikeastaan saunan rempasta ei ole juuri edes keskusteltu. Ärsyttävää, kuinka rajallista on aika ja vuorokauden tunnit loppuu aina kesken. Näin jälkeenpäin oikein ääneen usein ihmettelen, että miten sitä olikin niin tehokas sen remppa-ajan. Sitä sai ihan hirveästi aikaiseksi. Nyt jo pikkuhommiin tarttuminen tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. Kuten vaikkapa esimerkkinä ikkunanpesu. Kuinka usein niitä tulee pestä? Kaksi kertaa vuodessa? Oikeasti. En kyllä pese. Vanhan talon ruutuikkunat ja irrotus/kiinnitys nauloilla karmeihin ei ole mikään hätähousupesijän homma. Minä mielellään pesisin yhden ikkunan päivässä, mutta eihän se ole järkevää joka päivä kaivella pesuvälineitä yhden ikkunan takia. Taidan jättää pesemättä ja toivon, että pahimmat linnunkakkaköntsät huuhtoutuvat syksyn sateissa.

Palaan kuitenkin vielä tuohon rakentamattomaan kasvihuoneasiaan. Minullahan on ollut visiona rakentaa (Kröhöm - tai sanotaan vaikka, että rakennuttaa) sellainen kasvihuone/huvimaja tuonne navetan taakse, kasvimaan laidalle. Siten, että kasvihuone olisi kiinni navetan seinässä. En tiedä kumpiko kasvihuoneen suurempana funktiona olisi - toimia kasvatushuoneena kasveille, vaiko sellainen ihana idyllinen kesähuone jossa voisi viettää aikaa vaikka viinilasillien äärellä. Olen ratkaissut asian mielessäni siten, että pihamaalle tulee huvimaja/teesalonki/leikkimökki. Kasvihuone sitten puolestaan rakennetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan navetan taakse, mutta aiottua paljon pienemäpänä.


(("...Liikaa, kai vaadit multa liikaa
Mut onks siin jotain liikaa, jos tunteeni selviks teen?"))


Löysin pinterestistä ideaa huvimajalle. Tähän huvimajaan voisi käyttää ostamani vanhat ikkunat ja puretut vanhat poltetut savitiilet, sekä vanhat puiset pariovet. Ikkunoita on niin paljon, että niistä kyllä rakentaa kasvihuoneen ja huvimajan (ostin pari vuotta sitten erään vanhan, ison, purettavan talon kaikki ikkunat 10 euron hinnalla). Rakennusmateriaalit on siis jo likimain valmiina, mitä nyt puutavara ja kattomateriaali puuttuu. Muistui tässä nyt mieleeni, että löytyyhän meiltä toki kattotiiliäkin  - kokonaisen yhden ison pohjalaistalon verran. On se onni, että on näitä piharakennuksia jonne on voinut jemmata kaikkea ilmaista (tai pikkurahalla ostettua) purkujätettä.

Mutta niin, takaisin siihen ideaan. Katsokaa nyt miten sympaattinen ja ihana mökkelöinen:





Kuvat: The New York Times, Home & Garden



Kyllä tuolla kelpaisi nauttia kello viiden teen, tai vaikkapa yömyssy, jos toinenkin.



((("En koskaan saata tietää
Milloin määränpäähän tieni vie tää..")))


18.9.2015

Senkin Vanessa!










Paniikki. Kiire!

Aikaa on ehkä 20 minuuttia, jos sitäkään. 

Viimeisten kuuden kuukauden aikana, olen oppinut vähä-äänisimmän reitin meidän maakuhuoneesta keittiöön. Neljällä hiljaisessa loikalla ollaan jo suht. turvallisella äänivyöhykkeellä. Tiedän jo mitkä lattialankut narahtaa kaikista kovaäänisemmin ja joita kannattaa välttää, kun haluaa juoda kaffinsa rauhassa (no kukapa ei). Tätä päivän kahvihetkeä uhkaa moni tekijä, mutta todennäköisin päikkäreiden torpedoija ja ilonpilaaja tässä taloudessamme on Puppe. Osittain kuuro ja sokea koiravanhus, jonka jo menetetyt aistit ilmeisesti herkistyy aistiyliherkkyyden puolelle, silloin kuin pitäisi olla mahdollisimman ääneti. Pupen mielestä mm. sohvatyynyjen pöyhiminen ja kynttilöiden sytyttäminen tarkoittaa vain yhtä asiaa: vieraita tulossa. Vieraat taas tarkoittaa yhtä kuin loputon haukkuminen. Kerrostaloasumisen ajoilta Puppe oppi yhdistämään vieraiden tuloon, lyhyet ("Moi, oon tässä pihassa avaatko oven? -Joo, moi") puhelut, ja ta-daa, räyhääminen voi alkaa. Tämä hiippailu näyttää nyt taas assosisoivan Pupen mielessä jotain hämärää uhkaa, jolle kannattaa haukkua vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Jotain hämärää on tekeillä, kun emäntäkin tuolla tavoin hiippailee. 

Mikäli käy oikein onnekkaasti,  ja pääsen istahtamaan keittöön höyryävän kahvikupposen äärelle, niin...

..Käy niin kuin nyt äsken kävi. 

Puhelimesta pärähtää soimaan Vanessa Paradisin La seine (soittoääni) ja tietenkin epätyypilliseen tapaan, äänet täysillä - vauvan viereen unohtuneena - kuinkas muutenkaan.  Senkin Vanessa, oliko pakko?

Pas-ka!

Tämän takia, pidän puhelimen soittoäänet äänettömällä, YLEENSÄ, koska aistiyliherkän koiran lisäksi meillä on täällä pokkeuksellisen herkkäuninen vauva. Uskon, että se oli myös äsken soittaneen henkilön, tod.näk. lehtikauppiaan onni, että jätin äsken vastaamatta puheluun. 

Jännittäviä aikoja meillä eletään. 

Huomenna olisi tarkoitus nostaa perunat.


Tuo yllä oleva tuossa, se on meidän perunapelto. 
Luomua totisesti. Ken rohkenee epäillä?
Siinä kasvaa täysin "au naturel" -laatuista pariisinperunaa. Siis jos sille ei ole muuta määrettä, kun perunan pieni koko? Jos ei, niin meillä on ihan oma pariisinperunapelto. 


24.8.2015

Ihana elokuu.










Mikä ihana, ihana elokuu.

Tällä viikolla taitaa olla ne kesän viimeiset lämpimät päivät ja sen jälkeen - uskaltaako sitä edes ääneen vielä edes sanoa.. - mutta niin, syksy, se kai se sitten jo on. 

Jos jotain nyt kannattaa säilöä, on ne nämä viimeiset auringonsäteet. Juuri mitään muuta minä en sitten ole saanutkaan säilöttyä. Mutta en nyt ala veisata samaa virttä siitä kuinka en saa tänä syksynä säilöttyä juuri mitään. Vaikka sitten kaikki maailman mustikat, vadelmat ja sienet jäisi  osaltani puskaan/metsään, en vaihtaisi näitä hetkiä pois. 

((Onneksi kuitenkin on olemassa kakkospakastimena arkkupakastin joka on vielä  täynnä viimevuotisia marjoja, sieniä ja hilloja ))

Meillä pikkusisko täyttää syyskuun alussa puolivuotta. Jonkinlainen uusi jakso on alkanut hänelläkin, kun jo maistellaan mustikkaa, perunaa ja avokadoakin. Ajatella. Tuo pieni hampaaton minityyppi pupeltaa jo ruokaa menemään, vaikka ihan vastahan tuo syntyi! Jonkinlaista säilö-ja-pakasta -mielihyvää saan tyydytettyä onneksi sillä, että sosekattila porisee hellalla aika tiuhaan. Olisipa muunkin perheen ruokkimenen yhtä tyydyttävää, sillä sitä se ei kyllä valitettavasti ole. Tuntuu, että sama suppea ruokalista pyörii makaroonilaatikosta kalakeittoon. kahta kertaa jauheliharuokaa ei saa olla samalla viikolla, maittavaa kasvisruokaa täytyy olla riittävän usein, vispipuuroa ei voi syödä joka päivä, ja salaatti ei kuulemma aikuiselle miehelle riitä, saati 8-veelle kelpaa. No mutta kappas, minähän lähden näemmä helposti tälle urputuslinjalle. 

Mutta että piti sanomani sitä vain, että nämä kuvat on otettu pikkusiskon (tulevan) puolivuotispäivän kunniaksi. 

***


Lämmintä viikkoa teille!