15.1.2014

Ystävämme Laura-närhi





Iltapäivien sininen valo on ihanan rauhoittava. 
Kiva oli vihdoin saada talvi ulos, kirpeine pakkasilmoineen. Vielä sallisin lunta tulevan sen verran, että pääsisi hiihtämään. Hiihtämään! Mitä hittoa ihmiselle tapahtuu täytettyään 30 v.? Laji jota on vihannut ja karttanut sitten peruskoulun, ja vannonnut  -kautta kiven ja kannon - että ei palaa lajin pariin. Koskaan eikä ikinä. Niin - tässä sitä ollaan - ja toivotaan, että pian päästäisiin hiihtämään

Ja missä ihmeen vaiheessa J. Karjalainen on alkanut kuulostamaan hyvältä?

ps. Talviruokitteko te lintuja? 
Tämä on vasta toinen vuosi, kun olen talviruokkinut lintuja ja onpa se palkitsevaa. Oma mummuni oli ahkera lintujen ruokkija ja hänen lintulaudat kuhisivat elämää. Oma pyrkimykseni on päästä samaan. 
 Nyt ruokintapaikan on vallannut tämä närhi, joka ei suostu poistumaan kauralyhteeltä vaan vartioi sitä välillä torkkuen ja välillä taas syöden. Pikkulinnut ei juuri pääse lyhteestä nauttimaan, kun rouva-rohmu on ominut sen itselleen. Ristimme sen Laura-närheksi.


17 kommenttia:

  1. Onpas Laura nyt heittäytynyt kovin omistushaluiseksi :) Mutta kivahan se on, että joku tykkää. Mä haluaisin ruokkia lintuja, mutta kun meillä päin on niin paljon naakkoja ja muita ei niin kivoja lintulaudan tyyppejä, jätän ruokinnat suosiolla muille. Olisihan sitä vilinää kiva kuitenkin seurata... Tosin ruokin kyllä lintuja ihan tahtomattanikin, sillä tänäkin talvena orapihlaja-aidasta on lehähtänyt pari kertaa melkoinen parvi Lauroja =D Tsirp-äänistä päätellen perustinteillekin se näyttää olevan kovin mieluisa lounaspaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on naakkoja kamalasti, mutta ne on kyllä pysyneet poissa ruokintapaikalta. Harakka joskus käy napostelemassa, mutta sekin on niin arka että lennähtää pois, heti jos huomaa liikettä ikkunan takana. Närhi taas ei hätkähdä enää mistään, ei, vaikka häärin pihalla. Ainoastaan satunnaisesti ohiajavat autot pelästyttää sen hetkeksi pois paikaltaan. Kummallinen kököttäjä. :D

      Poista
  2. Voi mummu ja mummun linnut, taas tuli ikävä!

    VastaaPoista
  3. Laurat. Ne on sellaisia :D

    Mä olen myös huolissani vastaavista vanhenemisen merkeistä. Posliinimaalaus kiinnostaa ja kuuntelen välillä Veikko Lavia. Päälle vielä se Mummokerho ja noi sairastumisien aiheuttaman "ihan hiukka aikaiset" vaihdevuodet. Ei hyvälle vaikuta :D No onpahan sitten perässä tulijoille kerrottavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "..Oi Laura Laura.." :D

      Mutta, että Veikko Lavi? Mä tykkään Olavi Virrasta, ja kaikesta vanhasta iskelmästä. Haaveilen joskus vielä pitäväni vanhanaikaiset lavatanssit riihellä! Mummokerho on muuten meilläkin jo suunnitteilla, ja syksyllä ajattelin mennä kansalaisopiston matonkudontakurssille. :)

      Poista
    2. Veikko on ihan parasta remppamusiikkia. Tarmokasta. Lähinnä se on se "Ota löysin rantein" kappale. Niistä sanoista huomaa, miten hyvä huumori hänellä oli. Kuuntelepa joskus ajatuksella. Täyttä totta joka lause :)

      Ja matonkudonta. Se vasta ois!

      Poista
    3. Tulipa tässä pieniä remppapuuhia suorittaessa mieleen toinenkin suosikkikappale: "Älä hyvä ystävä". Testaapa siis myös se ;)

      Poista
  4. Helsingissä asuessani ruokin lintuja parinakin talvena, mutta kyllästyin oraviin. Nyt lintulaudan riesana on naakat. Käy siellä talitinttejäkin, mutta tuntuu että naakat vievät suurimman osan sapuskasta. Viime postaukseni käsittelikin aihetta ;) Punatulkkuja olisi ihana saada, mutta en tiedä ovatko ne muiden pihoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun idea oli tosi hyvä! Mä löysin samanlaisen puulatikon ja siitä täytyy tehdä tuollainen ruokinta-automaatti. :)

      Poista
  5. Isän äiti ruokki lintuja. Äidin isä ruokki lintuja. Niinpä minäkin ruokin lintuja, mutta vain täällä kotona Helsingissä. Suosikkini on mustarastas, jonka kanssa on aamuhämärässä sanaton sopimus, että minä en "huomaa" häntä kun käyn postilaatikolla. Sitten on pikkulintuja. Pari vuotta sitten eksoottisin vieras oli tikli. Ihan piti silloin kysyä viisaammilta, että mikä lintu. Mökillä haluaisin niin harrastaa talviruokintaa, mutta en ole siellä aina täyttämässä ruoka-astioita, enkä kehtaa naapuriakaan pyytää, niin en ole ruokkinut. Kyllä jonain vuonna vielä suunnittelen jotkin massiiviset säiliösysteemit, siellä on nimittäin paljon lintuja. Minun ja ikkunan takana katselevien kissojen paras talvi-ilo on tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi oikein googlata Tikli. Kivan näköinen vieras sulla! Mustarastaita meillä ei tässä talvella ole näkynyt. Mä tykkään itse varpusista, ne on niin lempeän näköisiä. Mummun lemppareita oli kottaraiset, mutta ne tulee sitten vasta myöhemmin.

      Hauska harrastus on unohtua tuijottelemaan ikkunan takaa lintujen touhuja. Meditatiivista!

      Poista
  6. Laura Närhi käy välillä meilläkin syömässä...:)
    Meillä on luntulauta ruokatilan ikkunan alla ja on niitä kyllä mukava seurata..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura toi meille tänään koko sukunsa näytille, ja nyt tuossa majailee neljä närheä! Meilläkin on ruoat niin, että voi ikkunasta ihailla.

      Poista
  7. Onpas närhellä hyvä nimi :)

    Vanhuus ei tule yksin, minua vielä hiihtämään saa, mutta monet mummojutut kiinnostaa. Viimeisimpänä kansalaisopiston jooga, siellä joogailen minua 30-40 vuotta vanhempien naisten kanssa :) Tai no oma äiti, jonka kanssa siellä käyn on vaan 21 vuotta mua vanhempi!

    Haluaisin ruokkia lintuja, mutta luulen että kissat pitäisivät lyhdettä myös ruokapaikkanaan ;) Peuroja haluaisin ruokkia kans, mutta ne tuotavat taas mukanaan ilvekset, joita muutenkin on ympäristössä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sä et ole vielä syttynyt hiihtoon :) Kyllä se vielä sinuunki iskee, ajan kysymys :D

      Joo, meillä pyörii tässä villikissoja ja tänään häädin yhden vaanivan villikissan ruokintapaikan läheisyydestä. Samalle kissalle kyllä kiikutan välistä ruokaa navetan ylisille, jotta pitäisi hiiret aisoissa, mutta lintuja ei tarvisi käydä napsimassa. Mä en ole ilveksen jälkiä täällä nähnyt, mutta suden jälkeen olen törmännyt ja kerran melkein pääsin yllättämään hukkasen ketunraadolta, tästä aika läheltä. Kyllä tuonne metsiin niitä mahtuu.

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe