24.8.2015

Ihana elokuu.










Mikä ihana, ihana elokuu.

Tällä viikolla taitaa olla ne kesän viimeiset lämpimät päivät ja sen jälkeen - uskaltaako sitä edes ääneen vielä edes sanoa.. - mutta niin, syksy, se kai se sitten jo on. 

Jos jotain nyt kannattaa säilöä, on ne nämä viimeiset auringonsäteet. Juuri mitään muuta minä en sitten ole saanutkaan säilöttyä. Mutta en nyt ala veisata samaa virttä siitä kuinka en saa tänä syksynä säilöttyä juuri mitään. Vaikka sitten kaikki maailman mustikat, vadelmat ja sienet jäisi  osaltani puskaan/metsään, en vaihtaisi näitä hetkiä pois. 

((Onneksi kuitenkin on olemassa kakkospakastimena arkkupakastin joka on vielä  täynnä viimevuotisia marjoja, sieniä ja hilloja ))

Meillä pikkusisko täyttää syyskuun alussa puolivuotta. Jonkinlainen uusi jakso on alkanut hänelläkin, kun jo maistellaan mustikkaa, perunaa ja avokadoakin. Ajatella. Tuo pieni hampaaton minityyppi pupeltaa jo ruokaa menemään, vaikka ihan vastahan tuo syntyi! Jonkinlaista säilö-ja-pakasta -mielihyvää saan tyydytettyä onneksi sillä, että sosekattila porisee hellalla aika tiuhaan. Olisipa muunkin perheen ruokkimenen yhtä tyydyttävää, sillä sitä se ei kyllä valitettavasti ole. Tuntuu, että sama suppea ruokalista pyörii makaroonilaatikosta kalakeittoon. kahta kertaa jauheliharuokaa ei saa olla samalla viikolla, maittavaa kasvisruokaa täytyy olla riittävän usein, vispipuuroa ei voi syödä joka päivä, ja salaatti ei kuulemma aikuiselle miehelle riitä, saati 8-veelle kelpaa. No mutta kappas, minähän lähden näemmä helposti tälle urputuslinjalle. 

Mutta että piti sanomani sitä vain, että nämä kuvat on otettu pikkusiskon (tulevan) puolivuotispäivän kunniaksi. 

***


Lämmintä viikkoa teille! 

15 kommenttia:

  1. Aurinkoa minäkin haluan säilöä. Nautitaan siitä nyt, kun sitä on tarjolla. Onnea puoli vuotiaalle! Kauniita elokuun kuvia olet ottanut. Ihana kiireetön tunnelma välittyy niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Leena! Lämpimät päivät taisi loppua eiliseen, toivottavasti sait ne säilöön. Kuulaita syyspäiviä sinne!

      Poista
  2. Sitä aurinkoa minäkin olen säilönyt, pakastin sen sijaan huutaa tyhjyyttään - ja se voi harmittaa jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ihmisiä, jotka ovat ahkeroineet siellä metsissäkin, ei tarvitse ilman marjasatoa jäädä.

      Poista
  3. Miten ihania tunnelmia kuvissasi onkaan! Ja hitsi että olet kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos.
      (Ps.
      oikeasti, tuo kuva oli yksi harvoista - niistä sadoista - kuvista, jossa kestän katsoa omaa pärstääni, ilman että tulee pakonomainen tarve deletoida koko kuva, tai edes blurrata kasvot pois)

      Poista
  4. Vähäisesti täälläkin säilöntää eli taas siirtyvät säilöntähaaveet ensi syksylle

    VastaaPoista
  5. Näihin kuviin tiivistyy kyllä ihanasti elokuinen tunnelma: se, kun nautitaan täysillä tästä hetkestä, mutta samalla jossain hiipii jo haikeus. Ihania elokuun viimeisiä päiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos paljon! Poikkeuksellisen lämpimänä on onneksi jatkunut syyskuu, nautitaan siitä! :)

      Poista
  6. Ihanat kuvien tunnelmat tosiaan, mutta vielä "ihanammat" tekstin rehelliset tunnelmat! Just tuollaistahan se arki kai aika usein on ja nyt se paljastui; myös bloggarilla :D.

    VastaaPoista
  7. Onnellisia elokuun viimeisiä päiviä sinne ja tervehdys syyskuulle. Ihan tosi kauniit on kuvasi taas.

    VastaaPoista
  8. Näistä kuvista tuli hyvä mieli ja lämmin olo :) Ihana perhe <3

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe