28.1.2016

Arkea, arkea.

Takkuinen vuodenalku blogin puolella. 

Tiedätte varmaan.. Arki, eläimet, lapset, kotityöt, läksyt, flunssat ja mitänäitänyton. 

Onneksi on Instagram. 

En minä varmaan jaksaisi innostua kuvaamisesta, jos ei olisi Instan tapaista nopeaa väylää jakaa ottamiaan kuviaan. Oma aika on aika ns. kortilla, ja välillä on ihan rentouttavaa sommitella kakkupalaa ja hortensiaruukkua ihan vain vaikkapa yhtä kuvaa varten. Yhtä terapeuttista on käydä lampolassa rapsuttelemassa lampaita. Ottaa Armi kainaloon ja miettiä miltäköhän sen tulevat karitsat näyttää. Tuleeko niitä yksi vaiko kaksi, ja meneekö synnytys hyvin. 

Välillä kuitenkin on kiva käydä täällä blogin puolella kirjoittelemassa kuulumisia. Olen kamalan otettu, että niin moni jaksaa käydä täällä (statistiikan mukaan), vaikka päivitystahti on aivan surkea. Tavallaan tämä blogi on  jonkinlainen henkireikä, etenkin nyt tässä elämänvaiheessa jolloin ei juuri *omaa aikaa* ole. En ole miettinyt kertaakaan blogin kirjoittelun lopettamista. Jossain kohtaa omaa aikaa on taas eri tavalla, ja pääsen päivittelemään useammin.  Tosin, silloin en voi enää ehkä samalla tavalla ihan joka kerta kaataa kyytipojaksi lasillista valkoviiniä, niin kuin nyt on ollut tapana. (Kevät  todellakin on jo nurkan takana, koska punkku on vaihtunut valkkariin - se jos mikä on varma kevään merkki!)

Kaiken kaikkiaan meillä on eletty tammikuussa ihan tuiki tavallista arkea. 


Iloittu kanojen munintatauon päättymisestä. Taas on kaapit pullollaan kananmunia, ja munakasta kokataan kyllästymiseen asti.

Ihasteltu Remu-lainapässiämme, joka niin mallikkaasti käyttäytyi koko kyläilyreissun ajan. 



...Pyyhitty silmäkulmia kun oli jäähyväisten aika. 
Toivotaan että Remu tulee taas ensi vuonna!


Sairasteltu. Pikkusisko on potenut flunssaa aina flunssan perään. Toivottavasti sairastelukierre olisi nyt tältä erää ohi. 


Ja sitten olen ihan vain nauttinut tästä ajasta. 
Tämä onkin sitten ihan oma ahdistuksen aiheensa. Nimittäin tämä ajan kuluminen. Tutkijoiden mukaan ajan kulun tuntua voi hidastaa muuttamalla omia rutiineitaan ja tekemällä arkisia asioita uudella tavalla. Ajattelin laittaa huulipunaa päiväkävelylle ja ottaaa itsestäni ulkohuussiselfien, koska en keksinyt muutakaan.



En tiedä onko tässä nyt varsinaisesti mistään kriisistä kyse, mutta kyllä vaan niin tutulta tuntui Olga Temosen neljänkympin kriisi -kirjoitus (täällä). Ja vaikka vielä on muutama vuosi aikaa tuohon maagisen neljänkympin rajapyykkiin, se kyllä kummittelee jo armotta mielessä. Podin muistaakseni jonkinlaista 3-kympin kriisia ollessani vasta 25-vuotias, joten jos se kriisi olisi nyt samaan tapaan tulossa etukäteen. Että on sitten vuosia jo ehditty kriiseilemään, kun sen aika koettaa. 

Tuosta omasta kuvasta ja iästä tulikin mieleen kalkkunat. Minä olen alannut pelkäämään meidän Teuvoa. Teuvo uhittelee ja pörhistelee minulle (ja F:lle). Eilen olin viemässä kalkuille ruokaa, ja Teuvo ihan meinasi tulla ottamaan lähikontaktia. No minä toimin primitiivisesti perääntymällä, ja siitäkös Teuvo varmaan innostui. Oli ihan soitettava T:lle, että tulee nyt herra ihan itse laittamaan vaan kalkuille apetta kulhoon. Oikein ottaa vähän pattiin tämä oma pelkuruus. Pelätä nyt höyhensarjalaista kalkkunaa, jonka elopaino on alle puolet omastani. Hitto. Taidan laittaa huomenna kypärän päähän ja mennä ottamaan Teukan kanssa matsia. 
Lopppuu sekin pörhistely.


16 kommenttia:

  1. Voi pörhistelijät. Mulla on ollut meidän Onni-kukon kanssa vähän samoja fiiliksiä. Se ei tunnu enää ihan täysin luotettavalta. Ei sillä niin väliä, jos se mun kintuille tulee, mutta kun noi muksutkin kanalassa häärää. Noh, yksikin hyökkäys, niin pata kutsuu ja joku toinen kukko saa pestin.
    Mulla häämöttää vasta 30, mutta ajan kulku on silti ahdistavaa. Lapset on boostannu kellon ja päivien kulkua! ..tai ainakin tuntuu, että niiden syntymän jälkeen elämä on edennyt hujauksessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni ei ymmärrä omaa parastaan, kuin ei Teukkakaan. Kukot ei ainakaan ilmeisesti lopeta tuota huonoa tapaa, kerran sen aloitettuaan - sama voi olla kalkkunoillakin. Eipä siinä sitten muuta kuin coq au vin ja hellalle porisemaan ;) Yhtä hyvältä se äkäinenkin kukko maistuu. Kilttejä kukkoja on kuitenkin hyvin saatavilla.

      Poista
  2. Eipä tässä enää nuorruta, minäkin olen tätä samaa ikäluokkaa, tänä vuonna täytän 36 :) Mietin tuota teidän tuhmaa kalkkunaa, voisikohan siihen tepsiä sama kuin isompiinkin eläimiin, että ottaisit mukaan jonkun köydenpätkän ja sillä pyörittelisit sen suntaan itsepuolustukseksi? Ei tule kenellekään taisteluvammoja, mutta heiluva liike ja viuhunta voisi toimia pelotteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, vertaistukea- kiitos! :) Minä täytän kohta 34, kun taas puoliso täyttää ihan kohta jo 38 - kriiseilen ehkä hiukan sitäkin.

      Ja kiitos vinkistä! Täytyy ehdottomasti laittaa kokeiluun.

      Poista
  3. Tavallinen arki on usein sitä parasta. Kun sen aina itsekin muistaisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Mahdollisimman tasaisesti soljuva arki on ihan parasta. :)

      Poista
  4. Voi Teukkaa... :(
    Meillä kävi samoin syksyllä kukon kanssa. Kävi tyttären päälle kaksi kertaa ja mun päälle myös kaksi. Sitten joutu pataan. Yritin ottaa siltä luulot pois osoittamalla olevani isompi kukko muttei se tajunnu... Oli tosi ikävä fiilis viedä ruokaakin kanalaan kun odotti koko ajan sen hyökkäystä. Ja tyttärelle (6v) tuli kukkopelko :(
    Onneksi saimme tilalle kiltin ja rauhallisen kukon ja tytön pelkokin on jo onneksi historiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkäinen kukko joutaa pataan, niin se vain on. Kilttejä, ja hyvin käyttäytyviäkin on paljon tarjolla, mielummin sellainen sitten jatkamaan eloaan - kaikille kilteillekään kukkopojille kun ei omia kanaparvia riitä.

      Poista
  5. Tämä on niin ihana blogi. Nautin tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanin palaute ehkä koskaan! Kiitos. Hymyilen tälle vielä pitkään.

      Poista
  6. Täytyy vinkata sinulle yksi tutkimusuutinen lasten flunssaan liittyen: http://www.hs.fi/kotimaa/a1448611829144
    Eli probiootti nimeltä BB 12 vähentää lasten flunssia. Meilläkin on vauva ollut jatkuvasti sairaana, ja tästä luettuani ostin heti tuota probioottia (ainakin Bioteekin Probiootti Baby sisältää sitä). Ilmeisesti mikä tahansa maitohappobakteeri ei käy tähän tarkoitukseen. Tiedä sitten mikä on sattumaa, mutta ainakin viimeisin flunssa isosiskolta näyttää jääneen tarttumatta vauvaan. Se on jo yksi flunssa vähemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on yhteys hyvillä suolistobaktereilla vastustuskykyyn. Kiitos tästä vinkistä! Kokeilen varmasti.

      Poista
  7. Lohdutuksen sana: minulla 4-kympin kriisi alkoi 38-vuotiaana ja kun täytin 40, se oli ohi :). Jaksamista arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä kriiseillä kriisit etukäteen, on sitten sekin pakkollisuus hoidettu pois alta ;)
      Kiitos Pilvi :)

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe