Kiire jyskyttää takaraivossa.
Pitkän talven (jos sitä nyt sellaiseksi voi edes kutsua) jälkeen kaipasin tätä tunnetta, että on pieni hoppu ja tekemistä riittää siinä määrin, niin että illalla ei tarvitse unta odotella.
Ivallisella lauluäänellä laulettuna: Sitä saa mitä tilaa.
Lampola on sisältä jo kuurattu ja pesty. Pihattoaitaus on kyllä aloitettu, mutta kulku- ja traktoriportit puuttuvat. Kevättalvella tulimme kaataneeksi tästä ympäristöstä nuoria haapoja ja käytämme ne nyt hyödyksi tähän pihaton rakentamiseen. Kätevää, kun läheltä löytyy joutopuuta. Lampaat saapuvat meille ensi viikon torstaina. Meillä on viisi vuorokautta aikaa saada kaikki kuntoon. Laidunta emme edes yritä saada siihen mennessä valmiiksi - sen kimppuun käymme sitten, kun lampaat ovat jo kotona. Voi olla myös ihan järkevää, että lampaat viettävät pakotetusti pienen tutustumisjakson pihapiirissä, ennen kuin siirrämme ne edemmäs laiduntamaan.
Kyllä jännittää. Meillä on juhannuksena lampaat! On edelleen jotenkin liikuttavaa kuulla Börjen kiekuvan, mutta kohta sitten jo lampaiden määkimistäkin. Tällainen vanha tila jotenkin herää eloon, eläinten myötä. Tällaiseen tämä koko tila on tarkoitettu.
Takaisin kuitenkin siihen kiireeseen.
Kasvimaa on jäänyt ihan retuperälle. Olen osittain luovuttanut taistelussani juolavehnää vastaan. Minulle käy monesti niin, että jos on hirveästi tekemättömiä asioita, iskee lamaannus.
Ja kyllä tämä näky kasvimaalla masentaa.
Härkäpavut ja herneet ovat helppoja, kun kasvavat nopeampaa tahtia kuin juolavehnä. Myös kaikki punaisia lehtiä tekevät kasvit, pystyn erottamaan tuolta heinikon seasta. Olen paikallistanut jo punajuuret, tammenlehtisalaatit, punasikurin ja bataviansalaatin.
Miten helvakossa minä onnistuin tässä hommassa viime vuonna? En tajua. Lohdutan kuitenkin itseäni sillä, että viime kesänä oli sama juttu. Tältä se näytti, ja niin vain siellä seassa kasvoi salaatit ja juurekset. Välillä olen ollut niin angstissa tämän ryytimaan suhteen, että pelkkä vilkaisu kasvimaan suunnalle nostaa verenpaineet pilviin.
Yksinkertaisesti vihaan juolavehnää.
Se kasvaa jopa siellä kanalan katollakin ihan hyvinvoipaisena, omaa elämäänsä. Kasvakoot tuolla katolla, mutta pysykööt pois kasvimaalta.
Täytyy nopeasti vaihtaa puheenaihetta, ennen kuin alkaa taas päässä tykyttämään ja kiristämään.
Olen minä silti onnistumisen tunteistakin päässyt nauttimaan näissä kasvatuspuuhissani.
Uskallankohan jo huokaista, että lehtikaalisatoa on ainakin luvassa?
Tässä on yksi ruukkuyksilö, ja loput lajitovereista ovat tuolla kasvimaalla harsojen suojissa. Kaikki oikein hyvinvoivia ja elinvoimaisia. Milloinkohan sitä uskaltaisi ottaa harsot pois, kun tahtovat jäädä jo vähän mataliksi?
Neljä jättikurpitsaakin olen ulos siirtänyt.
Kurpitsoja kasvaa vanhoissa perunalaatikoissa ja kaksi muuta länttäsin multakukkulalle.
Nämä vievät kasvuun lähdettyään niin suuren tilan, että kasvimaalle heillä ei ole asiaa, käytäville luikertelemaan. Kesäkurpitsojen ensimmäinen kylvöerä meni pieleen, mutta onneksi jäi vielä siemeniä jotta sain toimitettua uusintakylvön. Ikkunalla kasvavat jo hyvää vauhtia uusi kesäkurpitsareservi.
Kasvimaan reunamille olen laittanut auringonkukansiementä. Ei tämä kasvimaa mikään esteettisyyden ilmentymä ole. Joskus sitten kun on aikaa ja lavakauluksia, haluaisn koettaa sellaistakin versiota. Jos jollakin on hyviä vinkkejä juolavehnän selättämiseen (ei Roundup!), olen kuulolla. Pressulla peittäminen olisi kaiketi varminta, mutta kuinka pitkäksi aikaa?
Loppuun vielä kuulumisia kanalasta.
Börje on edelleen aika iltaunista sorttia. Kukko painelee jo klo 17 aikoihin mökkiinsä yöunille. Hän taitaa kuitenkin sen verran luottaa jo omiin daameihinsa, että ei tarvitse enää ikkunasta vahtia. Viikon ajan Börje vahti mökissä joka ilta uskollisesti ikkunasta kanojen iltarientoja. Börje ei myöskään hyväksynyt alkuun uutta orttaan, vaan parkkeerasi aina yöksi kalkkikippoon nukkumaan. Nyt on orsi hänen osaltaan kelpuutettu. Minua niin jaksaa naurattaa tuo Börjen ainainen pönötys. Hän on niin arvokkaana jatkuvasti, että luulisi olevan raskasta tuollainen. Herkuillakin olen koittanut horjuttaa tuota Börjen jatkuvaa pönöttämistä, mutta hän ei harha-askeliin sorru, vaan jokainen askel on tarkkaan harkittu. Kiittää kyllä kukluttaen makupaloista ja on edelleenkin hyvin herrasmieselkeinen antaessaan kanojen syödä suurimmat herkkupalat. Kanat käyttävät tätä Börjen herrasmieheyttä hyväkseen ja rosvoavat herkut suoraan tämän suusta.
Yhtenä päivänä Börje säikäytti meidät kunnolla.
Se makasi maassa, toisella kyljellään ja näytti siltä kuin se olisi halvaantunut. Kuopsutti toisella jalalla maata ja kyyhötti ja sätki kyljellään, arvokkuus tipotiessään. Menin siihen viereen varovasti kysymään, onko hänellä joku hätänä. Olin varma, että kuolonkouristuksista tässä nyt on kyse, kun ei edes väistä vaikka ihan viereen tulen pällistelemään. Kaurallakin koetin houkutella nousemaan, mutta maassa vaan kyhjötti. Juoksin sisältä hakemaan ruisleipää, ja päässäni jo vilisti kasvattajan vinkkaama amishien teurastustapa - ja kuinka se sitten olisi nopea tapa päästää lintu kärsimyksistä. Eihän tässä nyt mistään halvaannuksesta ollutkaan sitten onneksi kyse, vaan kanojen ihan luonnollisesta lajikäyttäytymisestä johtuva rentouttava hiekkakylpeminen. Kyllähän minä tiesin, että niitä hiekkakylpyjä ottavat. Olen nähnyt kanojen tekevän tätä myös, mutta en osannut yhdistää sitä tähän Börjen suorittamaan kylpykulttuuriin. Tiedänpä seuraavan kerran antaa herralle kylpyrauhan. Epäkohtelias on se, joka toisen kylpyhetken kehtaa keskeyttää.
