9.10.2015

Haaveissa vainko oot mun?


Kasvihuoneen raksaprojektia ei sitten ehditty aloittaa tänä(kään) syksynä. Riki Sorsa se lauleli varmaankin jonkun saavuttamattoman rakkauden perää, mutta minä voisin lauleskella ihan yhtä hyvin tätä hänen melodramaattista kappaletta tässä loputtomassa kasvihuonekaihossani;
"Haaveet, kaikki turhat haaveet..."

Kesällä kanalaprojekti ja ulkosaunan kunnostus kipusi tärkeysjärjestyksessä ylemmäs. Saunan kunnostaminen on jäänyt lattian valun valmistumiseen, ja tuli meille tällä viikolla kiuas. Väsytystaktiikka jokikivilattian suhteen on vielä myös hieman 'vaiheessa', tai no oikeastaan saunan rempasta ei ole juuri edes keskusteltu. Ärsyttävää, kuinka rajallista on aika ja vuorokauden tunnit loppuu aina kesken. Näin jälkeenpäin oikein ääneen usein ihmettelen, että miten sitä olikin niin tehokas sen remppa-ajan. Sitä sai ihan hirveästi aikaiseksi. Nyt jo pikkuhommiin tarttuminen tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. Kuten vaikkapa esimerkkinä ikkunanpesu. Kuinka usein niitä tulee pestä? Kaksi kertaa vuodessa? Oikeasti. En kyllä pese. Vanhan talon ruutuikkunat ja irrotus/kiinnitys nauloilla karmeihin ei ole mikään hätähousupesijän homma. Minä mielellään pesisin yhden ikkunan päivässä, mutta eihän se ole järkevää joka päivä kaivella pesuvälineitä yhden ikkunan takia. Taidan jättää pesemättä ja toivon, että pahimmat linnunkakkaköntsät huuhtoutuvat syksyn sateissa.

Palaan kuitenkin vielä tuohon rakentamattomaan kasvihuoneasiaan. Minullahan on ollut visiona rakentaa (Kröhöm - tai sanotaan vaikka, että rakennuttaa) sellainen kasvihuone/huvimaja tuonne navetan taakse, kasvimaan laidalle. Siten, että kasvihuone olisi kiinni navetan seinässä. En tiedä kumpiko kasvihuoneen suurempana funktiona olisi - toimia kasvatushuoneena kasveille, vaiko sellainen ihana idyllinen kesähuone jossa voisi viettää aikaa vaikka viinilasillien äärellä. Olen ratkaissut asian mielessäni siten, että pihamaalle tulee huvimaja/teesalonki/leikkimökki. Kasvihuone sitten puolestaan rakennetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan navetan taakse, mutta aiottua paljon pienemäpänä.


(("...Liikaa, kai vaadit multa liikaa
Mut onks siin jotain liikaa, jos tunteeni selviks teen?"))


Löysin pinterestistä ideaa huvimajalle. Tähän huvimajaan voisi käyttää ostamani vanhat ikkunat ja puretut vanhat poltetut savitiilet, sekä vanhat puiset pariovet. Ikkunoita on niin paljon, että niistä kyllä rakentaa kasvihuoneen ja huvimajan (ostin pari vuotta sitten erään vanhan, ison, purettavan talon kaikki ikkunat 10 euron hinnalla). Rakennusmateriaalit on siis jo likimain valmiina, mitä nyt puutavara ja kattomateriaali puuttuu. Muistui tässä nyt mieleeni, että löytyyhän meiltä toki kattotiiliäkin  - kokonaisen yhden ison pohjalaistalon verran. On se onni, että on näitä piharakennuksia jonne on voinut jemmata kaikkea ilmaista (tai pikkurahalla ostettua) purkujätettä.

Mutta niin, takaisin siihen ideaan. Katsokaa nyt miten sympaattinen ja ihana mökkelöinen:





Kuvat: The New York Times, Home & Garden



Kyllä tuolla kelpaisi nauttia kello viiden teen, tai vaikkapa yömyssy, jos toinenkin.



((("En koskaan saata tietää
Milloin määränpäähän tieni vie tää..")))


17 kommenttia:

  1. Tämä kirjoitus oli ihanan realistinen.
    Mitä mieltä olet talkoista? Olisi joku pitämässä huolta lapsesta ja teitä olisi isompi porukka tekemässä niin jälkeä ehkä syntyy eritavalla kuin yksin. Voisit kirjoittaa tärkeimmät hommat mitä pitää saada aikaiseksi. Nyyttärityyliin vaan. Miltä kuulostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä ajatuksena joskus pitääkin, mutta sitten aina päädyn lopputulemaan, että kaikilla on omat hommansa. Toisaalta, se voisi olla myös ihan hauskaa, kun rahteerit ja porukka olisi hyvä. Kiitos ideasta!

      Poista
  2. Jeps on se jännä, että suunnittelu onnistuu, toteutus tökkii. Tekosyyni on nyt liian pimeät illat. Keväällä tehdystä työlistasta saatiin tehtyä ehkä puolet, no rahatkin loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä keväisin puhkuu aina jotain kummallista tarmokkuutta ja syksyn tullen sitten kopsahtaa niistä pilvilinnoistaan takaisin maankamaralle. :D

      Poista
  3. Kyllä tuollaisten haavekuvien kanssa kelpaa laskeutua talveen ja jatkaa suunnittelua! Joskus visiointi on melkein parasta. Paitsi, että on sekin ihanaa sitten kun saa pihapiiriin Lasipaviljongin. Meillä sellainen on Ryötönperällä ollut jo vuoden, ja nyt sitä huomaa, että ensi keväänä pitää jo tehdä siihen ensimmäisiä pikkuremontteja! Että ylläpidettäväähän näistä tönöistä aina tulee, mutta ei se mitään. :) Hei, ihana oli kuulla sinusta, kaikkea hyvää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän Ryötönperän kasvihuone onkin aivan ihana, mutta totta tuokin, että ylläpidettäväähän niistä lisää tulee.

      Ja kiitos Saara, terveisiä teille sinne kaupunkiin ja Ryötönperälle!

      Poista
  4. Pitäiskö tuohon teemajaan lisätä kamiina? että syksyä vois jatkaa eikä tarttis heti kuskata kauniita petivaatteita kosteudelta suojaan.. (Mulla siis on ihan liian vähän säilytystilaa tässä yksiössäni :D)

    Munkin saunan terassi siirtyi kolmannelle kesälle. Kaikki materiaalit ruuveja myöten ovat valmiina, mutta talkoolaiset ja aika uupuvat. Kasvihuone on myös haaveissa ensi kesälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitäisi! Ehdottomasti kamiina.

      Nyt en ihan satavarmaksi muista, mutta ihan kuin me oltais käyty tämä kasvihuonekeskustelu viime syksynäkin? Että " ehkä sitten ensi kesänä". No toiveissa on hyvä elää, sanoi se kuuluisa lapamatokin :D

      Poista
  5. En ole näköjään ainoa, joka on pinnannut tuon huvimajan kuvat haaveilutuokioinaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehkä sarjassa "joka tytön haaveiden tönö". :)

      Poista
  6. Joo, Pinterest on pullollaan ihania uvimajoja ja kasvareita. Sieltä löytyy inspistä!

    VastaaPoista
  7. Ihana! Olen niin monesti Pinterestissä tätä kuvaa kuolannut. <3

    VastaaPoista
  8. Aikansa kutakin (oli pakko laittaa). :)

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe