5.11.2013

Karjalanpiirakoista (ja kameroista)


Mä olen ollut siinä harhaluulossa, että karjalanpiirakat olisivat aivan hirvittävän kovatöisiä tehdä itse. Viikonloppuna, kekrin kunniaksi, tartuin jytte-pakettin ja pyöräytin taikinan (tai yleiskone sen oikeastaan teki). Taikina on älyttömän yksinkertainen, sisältäen kolmea eri ainesosaa, vettä, jauhoja ja suolaa. Lisäksi tarvitaan riisipuuroa. Siinä se! Käytin ihan tavallista puuroriisiä, joita haudutellaan se puolisen tuntia. Silloin tällöin keittelen puurot Nalle pikariisihiutaleista (pelastanut monta mitä-tänään-syödään-kaapissa-ei-taaskaan-oo-mitään -päivää). Tosi hyvää puuroa sekin helposti&nopeasti ja on myös oiva tapa päästä eroon marjoista, puuron kaveriksi  kun keittelee marjakiisselin. 

Rypytys.
Gluteenittomien jauhojen ollessa kyseessä, pelkäsin rypytysvaiheen viimeistäänkin aiheuttavan kiukkukohtauksia ja huutoja "enmäosaaP*tätäkään!"
Noup. Rypystyskin sujui ilman draamaa!

Pyhäinpäivän henget olivat kai suosiollisia ja kaikki meni kerrankin kuin Strömsössä!

F tykkäsi tehdä myös piirakoita. Totta puhuen, onneksi lapset kyllästyvät aika nopeasti... :)

Karjalanpiirakoista tuli sen verran hyviä ja reseptikin on mukavan simppeli, että tänne blogiinhan se täytyy ehdottomasti jakaa. (Harmikseni en muista, mistä alkuperäinen resepti on kopioitu aikoinaan talteen)

Gluteenittomat karjalanpiirakat:

Taikina: 
(tästä tulee 40kpl pienehköjä piirakoita):

4dl vettä
11/2 tl suolaa
6dl Jytte-jauhoja (tummia)

Sekoita veden joukkoon suola ja sen jälkeen lisää seokseen jauhot hiljalleen. 

Valmista riisipuuro ohjeen mukaan.
Tein puuron 1 litraan maitoa ja se kyllä riitti, mutta aika naftilleen. Ehkä kuitenkin kannattaa tehdä ihan piirun verran isompi puurosatsi, ja syödä vaikka ylimääräinen puurona, esim. 1,5 litran maitoon tehtynä. 

Jaa taikina kahteen osa, josta vielä puolitat taikinamäärän, niin että taikina on neljässä osassa.
Pyörittele taikinan osista tankoja josta leikkaat taikinan 10 osaan (yhteensä siis 40 pientä taikinaklönttiä)

Taputtele tai kauli taikina ohueksi lätyksi. Pitkulainen pyörylä ehkä kuvaa sitä muotoa parhaiten.
Kärryillä?



 Ei sen muodon kanssa niin kauheasti kannata pilkkua viilata. Tuollaisesta vähän epämuodostuneestakin tulee ihan kelpo piirakka.

Käytä muuten reilusti jauhoja, jotta lätty ei jämähdä alustaan kiinni. Jauhojen nuukasta käytöstä ei seuraa mitään hyvää. Älä kokeile. 


Levitä puuroa noin ruokalusikallisen verran "lättyyn" ja taita taikinan reunat kuvanmukaisesti.
Rypyttämisen voi alkaa keskeltä, ylhäältä tai alhaalta. Kaikkia kokeilin, enkä tiedä mikä oli paras tekniikka. Ehkä kuitenkin keskeltä aloittamalla, sillä silloin voi samalla ohjata täytettä päätyihin. Peukalo-etusormiotteella itse ryppäsin.


Sitten vaan valmiit piirakat uuniin.
Itse paistoin piirakat leivinuunissa ja asteita oli varmasti lähes 300. 
Uunissa kannattaa paistaa mahdollisimman kuumalla 250-275 astetta ja noin 10 minuuttia, kunnes ovat saaneet kauniin kullanruskean värin. 

Paistamisen jälkeen piirakat voidellaan tai dipataan vesi-voi -seoksella ja peitetään liinalla.

Helppoo kuin heinänteko. tai helpompaa, uskoisin! Kokeilkaa vaikka!

Gluteenittomat karjalanpiirakat (5kpl) maksavat pakastealtaassa muistaakseni neljän-viiden euron hujakoilla.
Itsetehtynä 40 kpl lähes ilmaisia. Ainekset tähän ei maksa juuri mitään, ja työmääräkään ei oikeasti ollut kummoinen. Mä taidan luovuttaa niiden gluteenittominen leipien leipomisen kanssa, ja tehdä tästä lähin vaan karjalanpiirakoita.

************

Mulla lähtee järki mun kännykkameran kanssa. Valon vähyydestä johtuen kuvaaminen on aika tuskallista, ja lopputulos on aina sumea ja pikselöitynyt. Mutta ei se mitään, jatketaan tuolla halloween-teemalla kuvien osalta, tämä marraskuu ja koko pimeä aika. 
Tai sitten Kamera-sponsorit hoi, tänne vois laittaa yhden digijärkkärin, vaikkapa Canonin EOS 600 D, Sigman objektiiivilla.
;D

Oikeasti. Olen harkinnut ostavani ihan oikean kameran. Kallistun varmaan tuohon Canonin 600D-sarjaan. Kittilinssiksi ajattelin 18-55 IS, ja joko myöhemmin tai samalla kertarysäyksellä (=veronpalautuksella) Sigman objektia (30mm./1.4.). Kuvaako joku teistä tällaisella paketilla? Mielelläni otan vinkkejä vastaan.


7 kommenttia:

  1. Ei oo totta. Jo toinen blogi, missä on leivottu karjalanpiirakoita tässä parin päivän sisään :D
    Mäkin olen pitänyt niitä suuritöisinä. Ehkä joskus uskallan.

    Kamera asioista mulla ei oo mitään käsitystä. Kuvaan pokkarilla, koska mulle paras kamera on se mikä on aina mukana. Ja säätöjen kanssa pitäisi mennä sitten kurssille. Sekin kyllä kiinnostaisi...

    VastaaPoista
  2. Hauska yhteensattuma :) Mulla on ollut tuo jytte-peketti kaapissa vuoden verran odottelemassa sitä, että uskaltaisin tarttua toimeen. Nyt homman osoittauduttua noinkin helpoksi, täytyy ottaa ihan tavaksi, pyöräytellä aina silloin tällöin karjalanpiirakoita. Mmm.. Seuraavaksi vaikka porkkanatäytteellä. :) Vaikka porkkanatäytteinen piirakka ei kai silloin ole enää " rekisteröity EU:n aito perinteinen tuote" :)

    Ulkona, valoisaan aikaan tuo puhelimen kamera riittää (mun taidoille) aivan hyvin, mutta nyt sisätiloissa kuvaaminen on aivan ylivoimaista. Ei tuu kun söhryä, söhryn perään :D Kiinnostaisi muutenkin opetella hiukan valokuvaamisen saloja. Mitään järkeähän ei ole siinä, että ostaa järkkärin ja kuvailee automaattiasetuksilla.. Silloin kyseessä on vaan pirun kallis pokkari. Tulisi siinä sitten "kaupan päälle" uusi opeteltava asiakin, kun opettelee manuaalisäätöjä..

    VastaaPoista
  3. Ai vitsit, pitäisiköhän sitä kokeilla itsekin noiden gluteenittomien piirakoiden tekoa? Söin viime vkloppuna ensimmäistä kertaa niitä pakkasesta ostettavia piirakoita ja täytyy kyllä sanoa, että niiden maku ei millään muotoa miellyttänyt. Muutamat gl leivät on ihan hyviä mutta hinta tuppaa olemaan melko suolainen.
    Oletko muuten tehnyt itse gluteenittomia leipiä tai esim. pizzaa? Kaipailisin ohjeita molempien tekoon eli vinkkejä otetaan lämpimästi vastaan.

    Kamera-asiaan en mitään ihmeellistä osaa kommentoida, mutta muutamia vuosia sitten kun mietin kameran ostamista oli vaihtoehtoina perinteinen järkkäri ja superzoom-kamera. Tuolloin eräs valokuvausta opettava henkilö suositteli superzoom-kameraa sillä perusteella, että siitä löytyy hyviä automaattiasetuksia sekä myös muutamia manuaalisäätöjä. Hinnaltaan super oli myös edullisempi eli jos valokuvauksesta ei innostukaan niin paljoa, niin mene ei mene kamera ns. hukkaan. Ja superista on sitten helppo vaihtaa järkkäriin jos siltä tuntuu. Itseltä löytyy tällä hetkellä Canonin pokkari sekä PowerShot SX20 (superzoom) ja täytyy sanoa, että toistaiseksi nuo ovat riittäneet vallan mainiosti (vaikka suurin osa kuvista tulee napsittua puhelimella..) :)

    VastaaPoista
  4. Kokeile! Olivat tosi näppäriä tehdä!

    Leivissä en ole kyllä onnistunut ja oon vähän luovuttanutkin niiden kanssa. Mutta Pizzaan mulla on hyvä resepti! Sen voisinkin laittaa tänne seuraavaksi kun on pizzapäivä :)

    Mikäs se tuollainen superzoom oikein on, en oo kuullutkaan! Toisaalta tuossa mun puhelimessa on hyvä kamera kyllä, mutta niin vähän säätömahdollisuuksia että ajattelin, että olisi järkevämpä hypätä järkkäriin, ilman välimalleja. Taidan olla näemmä päätökseni tehnyt :D Ois ihan tosi mukavaa päästä valokuvauskurssillekin jonnekin!

    Mä muuten laitan sulle nyt heti huomenna mailia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvauskurssi tulisi itsellekin tarpeeseen, jostain vain pitäisi ensin saada irroitettua aika sellaiseen osallistumiselle. Hyvän päätöksen olet kuitenkin tehnyt kameran suhteen, onnittelut! :)
      Laita ihmeessä mailia tulemaan, osoitteet on vanhat samat! :D

      Poista
  5. Heissan! Tulin kurkkaisemaan blogiasi, oikein mielenkiintoiselta ja ihanalta vaikuttaa! Täytyy vielä kurkkia nuo remppakuvat läpi :)

    Kamerasta sen verran, että itselläni on Nikonin järkkäri ja siinä on ollut nyt jonkin aikaa tuo Sigman 30mm F1.4. Tyytyväinen olen ollut valintaan, suosittelen :)

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit kommentin! Kiitoksia kameraan liittyvästä infosta myös; Kuvasi on niin ihastuttavia, että tuo Sigma taitaa olla samalla kertaa hankintalistallani kameran kanssa (jos vaikka saisi hyvät alet, kun rysäyttää objektiivin ja kameran samalla kertaa). Mä jään innolla odottelemaan postaustasi valokuvaamisesta :)

      Oikein mukavaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe