31.7.2014

Heinäkuun viimeinen

Heinäkuun viimeisenä päivänä olisi kiva läväyttää tänne iso kuvasarja edistyneistä kunnostustöistä joiden parissa olisimme kesää toimeliaasti viettäneet. 

Olisi kellarit kalkittu ja kunnostettu. Riihen katto korjattu, niin että välitöntä sortumavaaraa ei enää olisi. Ulkosaunan remontti ainakin aloitettu, samoin kuin  kasvihuoneen rakentamisen pohjatyöt. 
Navetan ikkunoiden kunnostaminenkin olisi hyvä ollut päästä aloittamaan jo tänä kesänä.

Heinäkuu on ollut varsinainen laiskottelukuukausi. Osittain kyllä vähän vastentahtoisesti, johtuen näistä helteisistä keleistä joista heinäkuussa olemme päässeet nauttimaan. Ja olemmehan me toki nauttineetkin - vähempikin vaan riittäisi. Tätähän ei vielä lueta valitukseksi kuumista keleistä? Kyllä minä lämmöstä tykkään, mutta tällainen zombiena makaaminen ei pidemmän päälle ole hyväksi kunnolle, eikä kyllä mielellekään. Mustikkareissutkin olemme ajoittaneet aina ukonilmoille, kun muuten tuonne metsään olis vaara läkähtyä. En tiedä kumpiko on varallisempaa.

Ukkosta en ennen eilistä päivää ole pelännyt. Istuskelin eilen illalla keittiönpöydän äärellä katselemassa Orange is the new black-Netflixsarjaa. F oli jo nukkumassa ja T lähti laitumelle sammuttamaan virtaa sähköpaimenesta, se kun on kovin herkkä posahtamaan ukonilmoilla. Ihmettelin sivusilmällä näkemääni kummallista valopalloa muutaman metrin päässä. Näytti siltä, kuin joku olisi liikutellut taskulamppua edestakaisin. valo ei ollut kovin paljoa suurempi, kuin pesäpallo. Tämä valoshow ei kestänyt kauaa, ja hetken kuvittelin niiden olemassaolon vain omassa näkökentässäni, enteilemässä vuosisadan hedarista. Kunnes melkein samantien jysähti. Tuntui, että koko talo tärisi hetken. T oli juuri juoksemassa laitumelta talolle, kun oli nähnyt salaman iskeytyvän savupiippuumme. Helvetinmoinen jysäys siis, voitte kuvitella! Eilisen jälkeen täytyy vähän tunnustella uutta suhtautumistani ukonilmoihin. Tuo outo valoilmiö eilen oli ilmeisesti pallosalama? Valokaari? Optinen harha? Kamala se oli, mutta niin nopea, että älysin sen vasta ukkoseen liittyväksi sitten vasta, kunnes jysähti. 

Kamerakin on lomaillut heinäkuun. Tässä taannoin, muuan raikkaana usvaisena aamuna kuitenkin reipastuin ja herätin miehen ottamaan kuvia minusta lampaiden kanssa, laitumelle vienti -reissun yhteydessä. Minulla on ollut tämä valkoinen-yöpaita-sumu -kuva päässäni jo pitkään, ja nyt sitten vihdoin toissapäivänä säät suosivat kuvan ottamista. 







Ja voi tätä onnea: 
Meidän kanoista 4/5 on ymmärtynyt aloittaa muninnan! Omat munat ovat parhautta. Keltuainen on niin keltainen, että näyttää kuin se olisi sahramilla värjättyä. En tiedä, onko tämä kanoillekin (+börjelle) vielä uutuudenviehätystä, sillä ennen munintaa ja muninnan jälkeen kanoilla on aivan jäätävä kaakatusmekastus! Tämä kaakatus kestää usean minuutin ajan ja tähän riittiin osallistuu muninut (munintaa suunnitteleva) kana ja börje. Duetto siis. ;)


21.7.2014

Sunnuntaiajelulla

Kesän ensimmäinen avoautoajelu T:n silmäterällä. Menopelinä Overland vuosimallia -26.
Vanteet, ohjauspyörä ja astinlaudat täyttä puuta. Penkit nahkaa - tietty. 

Overlandin kyydissä meno on kuin hevokärryajelulla olisi. Leppoista hytkytystä, sellaista johon tekisi mieli torkahtaa (jos ei tarvitsisi samalla toimia oikeanpuoleisena vinkkarina - vilkkuja tämän ikäisessä autossa kun ei ole).







Sunnuntaiajelulla suuntasimme vanhaan pappilaan, joka toimii nykyisin Isojoen kotiseutumuseona. Museon toimintaa pyörittävät joukko aktiivisia vapaaehtoisia, joiden keski-ikä huitelee 80-90 vuoden hujakoilla (!). Tällä samaisella porukalla on saatu kunnostettua talkoovoimin pihan kaksi suurta asuinrakennusta paraatikuntoon, ja lisäksi pihapiirin ulkorakennukset on maalattu. Hatunnoston arvoinen uurastus tältä porukalta - todellakin! Tämä kaikki on tehty kaiken hyvän lisäksi vielä perinteitä kunniottaen, museoviraston valvonnassa. 







Museovierailuista olemme saaneet paljon vinkkejä kunnostamiseen ja myös sisustamiseen liittyen. Vinkkinä vaan - kotiseutumuseot ovat hyvä inspiraation lähteitä!


11.7.2014

Martat tilittää

Tulihan se kesä sieltä viimein. Osittain olin kyllä jo vähän luopunut toivosta, mutta parempi myöhään, jne... 

Minkään sortin haikeutta kesän loppumisestakaan ei ole vielä ollut aistittavissa. Sellaisen kesä-loppuu-kohta-ja-vielä-pitäisi -panikoinnin, olen aiempina vuosina aloittanut juhannuksen tienoilta. Viime kesä oli ensimmäinen poikkeus tähän tuttuun paniikki-ilmiöön. Viime kesänä suorastaan nautin siitäkin ajatuksesta, kun syksyn myötä alkaa syyssateet ja ilmat viilenivät niin paljon, että sai aivan rauhallisin mielin röhnöttää sohvalla, tekemättä mitään. Ei tarvinnut olla kitkemässä, marjastamassa, mehustamassa, maalaamassa, säilömässä taikka sienestämässä (tietenkin olettamuksena, että nämä kaikki on jo tehtynä). Tätä marttailua suoritan ihan vapaasta tahdostani ja nautinnosta - että sikäli kaikki marttyyriasenne on täysin turhaa. Naistenlehdet yrittävät syksyisin aina tehdä meistä himosäilöjistä ja hamstraajista vähän hassuja. Kuulemma niitä marjoja saa kaupastakin, sitä mukaa kun tarve on. Että ei tarvitse mihinkään maailmanloppuun aina elokuussa varautua. Mutta minä käyn jonkinlaista henkistä kamppailua itseni kanssa ostomarjoista. Sallitulla listalla ovat ainoastaan mansikat, koska niitä ei vielä meillä kasva. Karpaloitakin ostaisin, koska en ole löytänyt karpalopaikkaa. Kielletyllä listallani ovat: herukat, karviaiset, puolukat, mustikat, puolukat, vadelmat ja lakat. Ja kaikki muut sienet, paitsi herkkusienet. Jos näitä kielletyn listan tuotteita ei ole saanut aikaseksi itse poimia, täytyy sitten talvi pärjätä ilman ja olla ruikuttamatta. Niin se vain minun hyvin yksinkertaisessa ajatuksenjuoksussa menee, väittivät naistenlehdet mitä muuta tahansa. 

(Uskoisitko, että tuon yllä olevan kirjoitti ihan liberaalina ihmisenä itseään pitävä kolmekymppinen? En tuomitse siis ketään ostomarjojen käyttämisesta.  Ihan henkilökohtainen ongelmani on tämä.)

Väliin sitten vähän pioneita.
Viime syksystä istuttamistani pioneista kolme kukkii tänä kesänä. Loput kolme ilmeisesti jatkavat juurtumistaan ja yllättävät kukkasillaan sitten toivottavasti tulevina kesinä. 




Kasvimaalla menee tänä vuonna sitten vähän heikommin. Salaatteja sieltä kyllä jo riittää niukasti kerättäväksi, mutta kesäkurpitsojen osalta taitaa peli olla menetetty. Taisi olla huono jatkohoito maahanlaiton jälkeen syynä tähän, tai kylmä alkukesä. Ei siis ole sitä ongelmaa tänä kesänä, että mihin joutuu kesäkurpitsasadon kanssa. Onneksi on vielä pikkelsiä viime kesältä jäljellä ja pakkasessakin raastettua kesäkurpitsaa. Neljä jättikjurpitsan taimea näyttävät kuitenkin olevan vielä voimissaan - näyttäisi siltä, että kohta alkaisivat kukkimaan. Toivottavasti ehtisivät kasvattamaan ajoissa kurpitsansa. 


Silpoydinherne kukkii. Hernesato on meillä ehkä se odotetuin.


Härkäpapu on ihan uusi tuttavuus - kukassa sekin jo. 

Sipuli, peruna, palsternakka, talvivalkosipuli, punajuuri ja porkkana näyttäisi kasvavan.  

Tillipenkistä osa selviytyi miehen trimmeröinnistä huolimatta. Eilen illalla uskaltauduin jo onnettomuuspaikalle vahinkoja katsastamaan. Kiljuin monta kirosanaa. Rauhoituin ja totesin, että rivimetri tilliä riittää toivottavasti meidän tarpesiin. Taitaa sitäkin muuten löytyä vielä pakkasesta viime kesältä ;)

Lehtikaalia tuleekin sitten reilusti omiin tarpeisiin. 
Kaikki 8 puskaa tuottavat jo satoa poimittavaksi asti. Onko teillä jollain vinkata hyvää ruokaisaa reseptiä lehtikaalista? On kaikki pestot, sipsit ja pakastamiset - siten aion hävittää sitten loppusadon. 

Loppuun tähän martta-henkiseen postaukseen meidän perheen oikea Martta. 
Martta on yllättänyt meidät positiivisesti, lampaiden kanssa käyttäytyessään. Ei se ollut niin pöljä kuin pelkäsin! Martta on iltaisin ja aamuisin apuna lampaiden siirtelyssä laitumelle. Tässä hommassa pärjäisi mikä tahansa rauhallinen koira, mutta ihmetyksen aiheena tässä onkin se, että Martta on normaalioloissa kaikkea muuta kuin rauhallisuuden perikuva. Lampaiden kanssa se käyttäytyy kuitenkin maltillisesti ja varmasti. Ei meuhkaa, eikä säikyttele. Osaa myös kaartaa sivulle, jos joku lambi aikoo oikoa reitissä. Vielä aamun ja illan siirtohommat täytyy tehdä kahdessa erässä, kolme lammasta kerralla, mutta kun tässä harjoitellaan siirtelyä, uskon että tämä hoituu syksyyn mennessä koko lauma kerralla, yhden ihmisen ja Martan voimin. 


Helteistä viikon jatkoa teille!

4.7.2014

Kotikuvia


No niin, nyt kuvia siivotusta huushollista.



















Pitäisiköhän käydä vielä yläkertakin ikuistamassa. On niin harvinaista herkkua tämä, että työhuoneessa vallitsee (toistaiseksi) jonkinlainen kuri ja järjestys.

Osaako joku muuten kertoa tuon 7. kuvan pitsistä alusmekkoa (mallia puhvi) muistuttavan vaaleanpunaisen kukkasen nimen?

Mukavaa viikonloppua kaikille - toivottavasti se kesä nyt viimein alkaa, niin kuin meille on lupailtu.
Viikonloppuna olisi aihetta pieneen juhlaankin - Meille tulee nimittäin ukkelin kanssa huomenna 14 vuotta täyteen, yhteistä patikointia. Ajatella - kun ihan just vasta kuitenkin alettiin seurustella! Tämä meidän laavstoori sai alkunsa 14 vuotta sitten, Isojoen markkinoilla.
Huomenna markkinahumua, mansikoita ja shampanjaa :)

Laitettaisko vähän rakkasulaulua loppuun?

1.7.2014

Vadelmainen britakakku

Meillä on jännittävä päivä takana. 

Meillä oli tänään kotikuvaukset. (Terkkuja Jaanalle ja Camillalle! :).
Tällaisia kuvauksia pitäisi olla vähän useamminkin, että tulisi tehtyä sellaisia hommia jotka muuten on paljon mukavampi jättää tekemättä. Kuten vaikkapa ikkunanpesu. Enkä minä nyt toki koko talon ikkunoita pessyt - vaan ainoastaan ne ikkunat, joista ei meinannut kunnolla enää läpi nähdä. Yläkerran ikkunat jätän suosiolla ensi vuoteen. Ei kai kukaan niin tarkasti ulkopuolelta näe yläkerran laseihin? Jos niissä nyt vähän kärpäsenkakkaa vaikka olisikin. Sitä paitsi kärpäsenkakki on huomattavasti helpompi pestävä, kuin esimerkiksi kaksi vuotta vanha, jämähtänyt kitti. 

Kuvausten hyvä puoli on sekin, että koko talo on järjestyksessä ja jääkaapissa on aamulla leivottu britakakku. T on meidän perheen britakakkuekspertti. Minä en ole leivontaihmisiä ollenkaan, mutta tykkään kyllä syödä T:n tuotoksia. Leivonta on jotenkin niin kamalan totista puuhaa - täytyy noudattaa ohjeita pilkun tarkasti, eikä voi oikein soveltaa. Kokeilin omasta päästäni viimeksi raparperipaistosta, mutta siitä tuli jotain niin kamalaa, että se koko kaameus päätyi roskikseen. Harmitti, koska käytin siihen ensimmäisen ja vähäisen raparperisadon. 

Tämä britakakun ohje on meillä ollut vakkarikäytössä ja täytteiden kanssa tätä voi varioida loputtomiin. Tällä kertaa, mansikoiden puuttuessa, britakakku valmistui nektrariineista ja vadelmista.




Alkuperäisen pohjan ohje on napattu jostain lehdestä, mutta olen on muuntanut sen gluteenittomaksi versioksi. Täytteitä vaihdellen, kakusta on helppo leipoa sesonkiin ja omaan makuun sopiva.


Pohja:
150g voita
1 1/2 dl sokeria
4 kanamunankeltuaista
2 dl glut. jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Täyte:
1 prk maitorahkaa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 dl sokeria
Vadelmaa
2 nektariinia

Tee näin:

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten.

Sekoita jauhot. Lisää ne vaahtoon sekoittaen varovasti. Lisää lopuksi maito.
Levitä koko komeus leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vasta lopussa. Levitä valkuaisvaahto taikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

Kypsennä pohjaa uusissa 175 asteessa n.30min tai kunnes marengissa on kaunis väri.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää rahka ja sokeri.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Nosta toinen osa tarjoiluastialle. Levitä täyte, sekä vadelma ja nektariinipalat. Nosta toinen osa päälle ja koristele vadelmilla ripottele päälle tomusokeria.



Napsin tänään paljon kotikuvia - pakkohan tämä oli ihan omallekin muistikortille tallentaa, kun koti on joskus näinkin hyvässä järjestyksessä. Kesällä (vaikka kylmä onkin) ei paljon sisällä huushollaaminen kiinnosta. Seuraavaksi ajattelin läväyttää läjän kotikuvia tänne!

Nyt lähden niittämään meidän kuudelle suursyömärille heinää.