31.10.2014

Kekrin kurpitsakeitto



Kurpitsasato meni kesä- ja talvikurpitsojen osalta mönkään, mutta jättikurpitsasadosta tuli ihan kiva. Noudatin jättikurpitsan kasvatuksessa ihan "vapaata kasvatusta", enkä harventanut lehdistöjä tai tehnyt mitään muutakaan niiden hyväksi. Yhtään jättiläistä tämä tyyli ei poikinut, mutta sen sijaan sain useamman (n. 1-2kg) kurpitsan parin jättiläisen sijaan. Käytännöllisempi kokohan tuo pienempi on - näyttävä lyhtykoko vaan jäi vielä saamatta. 

Tänä syksynä olen tehnyt jo useampaan otteeseen kurpisasta sosekeittoa ja tämä on tämä on noussut syksyn lemppariksi!

Punaisen Pihlajan kurpitsakeitto:

2-3 lanttua
2-3 punajuurta
1 kurpitsa (lajikkeella tuskin on hirveästi väliä)
1 kasvisliemikuutio
kuohukermaa (3 dl)
1/2 pkt koskenlaskijaa
suolaa
mustapippuria

Pilko juurekset ja kurpitsan sisältö kattilaan. Keitä lantut, punajuuret ja kurpitsa vähäisessä vesimäärässä kasvisliemikuution kanssa. Kun juurekset on kypsiä soseuta soppa ja lisää kattilaan kerma, koskenlaskija. Tarkista maku ja lisää suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Keitä vielä tovi miedolla lämmöllä ja kauho lautaselle. 

(Sopan tuoksusta tulee hentoinen joulufiilis - muistuttaa hiukan jouluisia laatikoita nimittäin. )

24.10.2014

Riihen hätäensiapu

Ehdimmepäs! 
Nimittäin korjauttamaan hirsirakenteisen riihen akuutin sortumavaaran ennen lumien tuloa. Tulevan talven lumikuormaa tai myrskyjä riihi ei olisi enää jaksanut kannatella. 

En tiedä olisiko kunnostusurakkaan voinut hakea museovirastolta avustusta, mutta olimme auttamattomasti myöhässä  avustusten toivossa. Riihi on nyt korjattu edullisesti ja ainoalla ajatuksella pitää riihi pystyssä. Vanhan reikäisen huopakaton päälle hankimme edullisesti purkupeltiä. Lisäksi rakennuksen pullistunutta seinää on nyt tuettu parilla följarilla. Lopputulos ei ole ehkä niin pieteetillä korjattu. mutta siinä mielessä perinnerakentamista/korjaamista on tämäkin, että tehdään voitava rakennuksen säilyttämiseksi - vaikka sitten hiukan ulkonäön kustannuksellakin.


Riihen voisi kunnostaa paljon perusteellisemminkin, mutta ilmaiseksihan se valitettavasti ei kunnostu. Tällä tavalla (=edullisesti) kunnostettuna se kuitenkin palvelee aivan hyvin sille tarkoitetussa tehtävässään.  Riihi toimii meillä mm. konesuojana, polttopuiden ja kuiviketurpeen säilytyspaikkana. Tällä pienellä, mutta välttämättömällä korjauksella riihi toivottavasti jatkaa näissä tehtävissä vielä pitkään.  







Seuraava kunnostusprojekti lienee vanha navetta ja sen ikkunat - toivottavasti ne kestävät vielä tulevat talvimyräkät rikkoutumatta!


11.10.2014

Väriterapiaa








Kyllä ei puutu tästä syksystä värit! Luonto tarjoilee tällä hetkellä ihan mieletöntä värien ilotulitusta. Melkein silmiin sattuu tämä värien kirjo. Kohta tämä väri-ilottelu on ohi ja jäljelle jää harmaus ja lehdettömät puu. 

Sain sopivasti selkänikin taas siihen kuntoon, että ehdin vielä puolukkametsään, ennen lumien tuloa. Olipa virkistävää. Ei se kerääminen niinkään vaan ihan  metsässä samoilu  - puolukat tuli kerättyä siinä sivutuotteena ja talven puolukkahillot on nyt pakkasessa. Tulevalla syyslomaviikolla on tarkoitus etsiä suppilovahveroita ja opetella kangashapero. Täytyy myös vähintään yhdesti ehtiä pakkaamaan eväät kassiin ja sytyttää sopivaan paikkaan metsässä nuotio. Nauttia siinä kupponen höyryävää kaakaota ja grillata ehkäpä makkara. Tankata luontoa ja sen värejä. Toivon, että meidän 7-vee oppisi siinä sivussa jotain luonnosta - ja, että hänellekin muodostuisi aikanaan luonteva tapa liikkua metsässä ja löytää sieltä tyydytystä ja mielenrauhaa. 

Sellaiset syyslomasuunnitelmat.

ps. Miten ihmeessä ne kauppojen auringonkukan siemenet ovat niin isoja? Isoimmissakin auringonkukissani siemenet jäivät ihan minimaalisen pieniksi?! Kanoille kyllä kelpaa hyvin nämä pikkiriikkisetkin, mutta olisipa kiva saada sen kokoisia siemeniä linnuille/kanoille talven varalle, jotta niitä olisi hyötyä varastoida. Tietääkö joku, mikä on salaisuus?


10.10.2014

Huivipäinen nainen





Nyt ei sitten hetkeen taas makkaripostauksia, mutta tämän vielä näytän!

Huivipäisen naisen kuva on viimeisin huutonet-löytö. Olenhan minä aiemmin jo maininnut tästä innostuksestani keräillä naisten kuvia ja kehystää niitä? Ajattelin kerätä tuohon sängyn ylle sellaisen näyttävän seinän joka koostuu naisten kuvista. Nyt olen päässyt alkuun tuon seinän toteuttamisessa, jota taisin täällä blogin puolella höpistä jo viime vuoden puolella (en jaksa tarkastaa milloin se oli). 

Kivaa perjantaita ja mukavaa syyslomaa niille, joilla sellainen on alkamassa (kuten meillä).



3.10.2014

4.10.2014



Huomenna, 4.päivä lokakuuta on oman vuoden kiertokulun synkin päivä. Äidin kuolinpäivä. Huomenna tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun silloinen maailmani romahti ja menetin äitini ja siinä samalla koko lapsuusajan perheeni, 22-vuotiaana. Aivan liian varhainen ikä menettää oma äiti. Tuskin siihen koskaan on valmis, oli ikä mikä hyvänsä. Mutta 42-vuotiaana ei nyt yksinkertaisesti kuulu kenenkään kuolla.

Jos ihmiseltä vedetään varoittamatta matto jalkojen alta, sitä alkaa pelätä seuraavia askeleita. Nän voi elämässä käydä. Ei menekään kaikki niin kuin on suunniteltu.

Noin 13 vuotta sitten kävimme mieheni kanssa vanhan autioituneen maatilan pihapiirissä. Tämä oli T:n suvun perikunnan omistama vanha maalaistalo kotipitäjässämme. Vitsailimme, että muutettaisiinko asumaan tänne. "Voitais ottaa vaikka kanoja". Ajatus heitettiin ilmoille vitsinä - olimme vasta parikymppisiä ja molemmilla oli halua lähteä katselemaan vähän maailmaa. Kun muutimme Isojoelta pois, ajattelin, että tuskin tulee takaisin palattua. Tai itse asiassa vannoin, että koskaan en takaisin tähän tuppukylään tule. Vähänpä tiesin. Aika lailla tasan 10 vuotta tuosta olimme allekirjoittamassa kauppapapereita samaisesta maatalosta - nykyisestä kodistamme. 

Tuossa välissä ehti tapahtua kai kaikkea aika normaalia mitä nyt monille 20-30 vuoden iässä tapahtuu; valmistutaan, saadaan työpaikka, hankitaan koira, ostetaan asunto, saadaan lapsia, osallistutaan taloyhtiön talkoisiin ja haaveillaan hiukan isommasta asunnosta, paremmalla asuinalueella. Ja sitten yhtäkkiä turvallinen maailma keikkuu. Tapahtuu jotain, mihin ei osaa ollenkaan varautua. Läheinen ihminen kuolee. Sitä alkaa miettimään elämäänsä ihan uudelta kantilta. Mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee ollakseen onnellinen. Pikkuhiljaa alkaa kyseenalaistamaan kaiken, mistä on aiemmin kuvitellut tarvitsevansa onneen. En tiedä oliko kaiken tämän pohdinnan takana äidin kuolema, vaiko mikä, mutta pikkuhiljaa koko siihen asti elämämme, turvallinen ja tasainen elämä, alkoi tuntumaan jollain tapaa tyhjältä ja merkityksettömältä. Meillä oli asiat hyvin - molemmilla vakityö, ja oma asunto paritalon puolikkaassa, adoptioprosessikin hyvällä mallilla. Jotain silti puuttui. Unelmoin suuresta pihapiiristä jossa olisi mahdollista puuhata ja toteuttaa ideoita, haaveilin eläimistä ja siitä, että olisi rauhaa ja tilaa ympärillä, paikka jossa olisi mahdollista toteuttaa haaveita ja jota voi rakentaa itselleen ja perheelleen niin kauan kuin maallinen elämä suo. Mikä mahtavinta, en suinkaan ollut haaveineni yksin. En edes muista, kumman idea maalle muutto lopulta oli. Elimme tuota samaa vaihetta molemmat samanaikaisesti, mikä on oikeasti aika hienoa ja ihmeellistä. Elokuva Revolutionary Road teki meihin molempiin lähtemättömän vaikutuksen ja oli varmaan lopullinen niitti kaikelle. 


Jossain kohtaa, tulimme siis uudelleen tähän nykyisen kotimme autioituneeseen pihaan ja olimme varmoja, että tämä on se paikka. Oikeastaan vasta nyt varmistuimme, että muutamme maalle. Ei esikaupunkialueelle, vaan maalle. Korpeen. Sinne samaiseen tuppukylään, johon ei kummallakaan vielä joitain vuosia sitten ollut aikeita palata. Tähän taloon. Muita vaihtoehtoja ei ollut enää yht'äkkiä meille olemassakaan. Täällä on tilaa elää ja hengittää ja toteuttaa omia haaveita. Tuntui, että talo valitsi meidät ja me vaan teimme niin kuin oli tarkoitettukin. Rakastuimme taloon ja tähän paikkaan, sekä siihen rauhaan ja tunteeseen jolla talo ja pihapiiri otti meidän vastaan. Tuntui hassulta rakastua taloon, sen hirsiseiniin ja elämää nähneisiin rakenteisiin. Siitä tuli kuin yksi perheenjäsen jota teki mieli halata ja suukottaa. Sillä oli nimikin - Pihlaja. Sen menetystä alkoi pelkäämään. Se tuntui ajatuksena kuristavalta tunteelta rinnassa. Tämä oli meille paljon enemmänkin kuin vaan talo. Tässä oli meidän koti. Ei kämppä, ei asunto. Vaan Koti. 

Täytyi tehdä päätöksiä. Aikaistimme muuttoa Pihlajaan suunnittellusta. Alunperin suunnitelmana oli kunnostaa Pihlaja kevyesti kesäasunnoksemme jonne voisimme muuttaa "sitten joskus" kun siihen tulee mahdollisuus. Varmaan ensimmäinen ajatus pysyvästi muuttamisessa siinsi jossain eläkeiässä. Hyvin nopeasti se kuitenkin aikaistui ja lopulta muuttoa vauhditti poikamme F. Olin hoitovapaalla F:n kanssa kotona, ja ajattelimme, että lapsen kannalta paras aika muuttaa olisi nyt hoitovapaan aikana, kun poika viettää joka tapauksessa aikaa minun kanssani kotona. 

Loppu onkin sitten historiaa. 

Irtisanoutimiset molempien työpaikoilla, asunto myyntiin ja uudenlaisen elämän rakentaminen maalla. Vuosi vuokralla asumista ja kodin remontoimista. Uuden, yhteisen yrityksen perustaminen. Vuonna 2012, muutama päivä ennen joulua pääsimme muuttamaan Pihlajaan. 

Tässä, vanhan pirtinpöydän ääressä, salissa iltahämärässä, tätä postausta kirjoittaessani voin todeta eläväni unelmaani. Sitä samaa unelmaa on onneksi jakamassa perheeni. En osaa pukea sanoiksi sitä tunnetta jonka tämä paikka on saanut aikaan. Eipä kai tarvitsekaan. 

Meille tämä on paljon enemmän kuin vain pelkkä talo, ja sen rakennukset. Pihlaja on meidän turvapaikkamme. Paikka jota haluamme rakentaa pala kerrallaan omia unelmia seuraten. Ei tarvitse miettiä jälleenmyyntiarvoja, sillä tämä on se paikka josta emme lähde. Muuta kuin sitten jalat edellä, kun sen aika tulee. Tuo ajatus tuntuu hurjalta, mutta samalla aika rauhoittavalta. 

Tänne me jäämme. 

En muuten usko sattumiin. Neljäs päivä lokakuuta ei ole yksistään enää vuoden synkin päivä, vaan nykyään se on samalla myös meidän poikamme nimipäivä. Uskomatonta että tuo päivä sattui kaikista 365 päivästä äidin kuolinpäivälle. Pihlajan rakensi aikanaan Frans Pihlaja. Outo yhteensattuma sekin. Nimi on enne?

*************

Tämä oli lyhykäisyydessään meidän "talotarinamme" jonka Omppulan Suvi haastoi kertomaan (tässä postauksessaan).

Kertokaa ihmeessä omat talotarinanne. Mielellään lukisin. 

Irtoisiko talotarinaa?

2.10.2014

Terveisiä sängystä





Haksahditteko te Kodin 1:n tarjoukseen joka koski valikoiman kaikkia petivaatteita mukaan lukien niitä pellavaisia? 

Niin minäkin! 

Tilasin viimeisenä tarjouspäivänä peräti kaksi eri tilausta, kun ensimmäisen tilauksen jälkeen jäi vielä Sulo Vilenimäistä mieltäni pienesti kaihertamaan, että milloin seuraavaksi ne pellavat irtoavat vastaavilla aleprosenteilla. Nyt on sitten Pellavalakanavarastoja täydennetty onnistuneesti hyvien alennusten kera (tummanharmailla ja valkoisilla). Pojankin sänkyyn tilasin oman setin. Etukäteisjoulu jo lokakuussa - vähän kuin. 

(Tuliko liian gootti?)

Uudet pellavalakanat on päässyt heti armottomaan koekäyttöön, sillä iskias johtaa tällä erää 2-0, ja olen niin sanotusti vuoteenomana. Teki mieli nimetä tuo otsikkokin Irwin Goodmanin laulun mukaan, sillä siellähän tämä iskiaskipu jyskyttää. Tänään tylsyyksissäni mietin sängyssä uutta sanoitusta Jari Sillanpään "Sydän lyö bum bum bum" koska jokainen sydämenlyönti tykyttää takalistossa hermokipuna. Palaan ehkä seuraavan kerran blogini äärelle uudenlaisen youtube-pätkän kanssa. Hah.

terveisin, 
tuleva tubettaja (?)