Kevätvauvoja

Onpahan ollut viikko. 

Viime viikon lauantaina (viikkoa ennen kuin itse oltiin kalenterista ynnätty), pyörähti käyntiin meidän ihka ensimmäiset karitsoinnit. Ensimmäisenä karitsat maailmaan pyöräytti meidän Armi. Armin synnytystä minä jännitin kaikista eniten, koska Armi nyt vaan on ihan erityinen. Armi on ihana. Onneksi kuitenkin  kaikki sujui hyvin (kohtutulehdusta lukuunottamatta) ja saldona oli potra pässipoika ja siro uuhi - kauniita kumpainenkin.  

Äänekäs ja valtavan kookas pässinalku. 

Vähän yllätyksenä seuraavana iltana alkoikin sitten jo Irman karitsointi. Ensimmäisenä syntyi veltto, pieni heikko pässi-karitsa (Taisto) joka ei meinannut alkaa hengittelemään lainkaan. Karitsaa piti reilusti heilutella ja pyöritellä, jotta se alkoi pikkuhiljaa virkoamaan. Kohtapian syntyikin sitten jo huomattavasti reippaamman kokoinen uuhi-karitsa joka nousi pystyyn siinä kuin veljensä vielä mietti, että alkaako sitä tähän elämään ollenkaan. Sanomattakin oli jo selvää, että ei tuota höyhensarjalaista olisi voinut yksin emonsa kontolle jättää, tallotuksi se olisi jäänyt ja alilämpöinenkin se parka oli. 

Niinpä meillä tuvassa asustaa sitten yksi pässi. Taisto oli ensin pakkoruokinnassa, koska oli niin heikko, eikä jaksanut itse imeä tarvittavaa määrää itse pullosta. Muutaman kerran olin jo ihan varma, että Taiston loru on lopussa, mutta niin vain se yllätti ja sinnitteli. Taisto voi tällä hetkellä oikein hyvin ja käy harjoittelemassa lampaana oloa aina päivisin muiden lampaiden kanssa. Emo ei sitä enää huoli takaisin, joten se on täysin riippuvainen pulloruokinnasta. Väistämättä tässä mieleen hiipii jo syksy. Pässipojathan meillä on tarjoitus laittaa aikanaan pataan. Tässä sitten välillä joutuu aina kamppailemaan oman arvomaailmansa kanssa, että mikä sitä ylipäätään on oikeutettua ja mikä ei. Että onko tämä aivan kamalaa hurskastelua pitää tuota pässiä hengissä ruokkimalla ja hoitamalla sitä hyvin, että syksyllä voi olla sitten päättämässä sen päivät ja laittaa se pataan. Päädyn kuitenkin aina samaan lopputulemaan, että ei, se ei ole mitään hurskastelua. Olisi kamalaa ajatella, että tuotantoeläimiä ei voisi kohdella hyvin - että se olisi jotenkin kaksinaismoralistista. Miksi niitä ei voisi kohdella ihan yhtä hyvin kun lemmikeitäänkin. Kyllä minusta voi - pitääkin!

Taisto-vaippapylly

Taiston sisko.

Mutta takaisin karitsointeihin. Irman jälkeen karitsoi impi. Ehkä kaksi maailman kauneinta mustaa uuhea. Impi oli kuin vanha tekijä ja kaikki meni mallikkaasti, hoitaa pienokaisiaan hienosti, eikä meidän tarvi puuttua mihinkään. 

Impi ja karitsat.

Impin jälkeen karitsoi Lempi. Lempi sai kaksi hyvän kokoista karitsaa, uuhen ja pässin. Lempi on hormonimyskyissään aivan raivostuttavan ylisuojeleva pikkuisiaan kohtaan, ja puskee kaikkia muita (ei ihmisiä) uuhet ja karitsat aina 5 metrin säteellä. Lempi ei myöskään anna karitsojensa leikkiä muiden karitsojen kanssa, vaan hakee ne aina pois huulet törröllään ja matalaa mörinää pitäen. Ehkä se jossain kohtaa hellittää ja laskee hiukan tavoitteitaan ja rimaa omassa äitiydessään. ;) (Jos Lempi olisi ihminen, se käyttäisi takuulla lapsillaan kestovaippoja, nukkuisi perhepedissä ainakin 10 vuotta ja tarjoaisi lapsilleen vain itsetehtyjä luomuruokia) 

Lempi päivätorkuilla.

Viimeisimpänä karitsoi Annabella. Kolme pässipoikaa. Annabella ei Vuoden Äiti -pystistä kisaa. Ansku huitelee ties missä sattuu ja lapset huutavat nälkäänsä ja koettavat varastaa muiden maitoa. Tänään jouduimme antamaan pullosta lisämaitoa yhdelle vuonueen pienimmälle, sillä Annabellaa ei yksinkertaisesti voinut vähempää kiinnostaa oman pässipoikansa nälkähuuto. Täytyy sanoa, että olen pettynyt Annabellaan emona. No onneksi sieltä tuli pässejä, eikä Annabella periytä huonoja emo-ominaisuuksia seuraavalle polvelle. 

Annabella-huithapeli

Omaa karitsoimisvuorooan odottelee enää Isabella (jonka utarekoko on ihan omaa luokkaansa - voikohan ne oikeasti räjähtää?). Tänään ehdin jo luulemaan kivuliaiden supistusten alkaneen, kun Isabella sai kummallisia hermo-hepuleita, siis sellaisia, että tämä juoksi kuin päätön kana konsanaan ympäri aitausta ja viskeli päätään, mutta ei. Taisi olla vaan lampaiden vihaamia ötököitä jotka kevään kelien lämmettyä ovat mönkineet koloistaan lampaiden riesoiksi.