21.7.2014

Sunnuntaiajelulla

Kesän ensimmäinen avoautoajelu T:n silmäterällä. Menopelinä Overland vuosimallia -26.
Vanteet, ohjauspyörä ja astinlaudat täyttä puuta. Penkit nahkaa - tietty. 

Overlandin kyydissä meno on kuin hevokärryajelulla olisi. Leppoista hytkytystä, sellaista johon tekisi mieli torkahtaa (jos ei tarvitsisi samalla toimia oikeanpuoleisena vinkkarina - vilkkuja tämän ikäisessä autossa kun ei ole).







Sunnuntaiajelulla suuntasimme vanhaan pappilaan, joka toimii nykyisin Isojoen kotiseutumuseona. Museon toimintaa pyörittävät joukko aktiivisia vapaaehtoisia, joiden keski-ikä huitelee 80-90 vuoden hujakoilla (!). Tällä samaisella porukalla on saatu kunnostettua talkoovoimin pihan kaksi suurta asuinrakennusta paraatikuntoon, ja lisäksi pihapiirin ulkorakennukset on maalattu. Hatunnoston arvoinen uurastus tältä porukalta - todellakin! Tämä kaikki on tehty kaiken hyvän lisäksi vielä perinteitä kunniottaen, museoviraston valvonnassa. 







Museovierailuista olemme saaneet paljon vinkkejä kunnostamiseen ja myös sisustamiseen liittyen. Vinkkinä vaan - kotiseutumuseot ovat hyvä inspiraation lähteitä!


22 kommenttia:

  1. Miten hieno auto! Ja varmasti kelpasi huristaa sillä museon pihaan :) Ja upeat interiöörit näyttää olevan museossa, tuollaisia esineiden ja huonetilojen vanhoja pintoja harvoin näkee.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh miten upea menopeli, kyllä tuolla kelpaa pistäytyä sunnuntai-ajelulla! :)

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus mikä auto! Kyllä tuolla kelpaisi museokierroksella käydä...näin hellekesänä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos/kun sadekelit yllättävät, ei muuta kuin rullata katto paikalleen :)

      Poista
  4. Oi mikä paikka ja upee menopeli. Kirjottelinkin juur tte menopeleistä kanssa, kun kävin vanhojen autojen autotapahtumassa viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa autoissa on kyllä taikaa. Minä unelmoin vanhasta Land Rooverin pick-up -mallista, mutta kun on vähän vaikea perustella sen tarvetta mitenkään kamalan järjellisesti.

      Poista
  5. On kyllä komia peli! Miten kovaa tuollaisella voi ajaa?
    Mietittiin eilen, että mitä tehtäis jos ei tehtäis remonttia, tässäpä oli hyvä vinkki, siis museoon! Pitää kuitenkin järjestää pari ihan oikeeta lomapäivääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 60 km/h on auton huippunopeus, mutta sellaista 50km/h on sellainen mukava keskinopeus.

      Nyt hus museoon! Te olette olleet niin kamalan ahkeria, helteistä huolimatta että aivan tunnen tässä laiskiaiseksi itseni! :D

      Poista
  6. Vau, mikä pirssi! Tuollainen auton pitää olla :)

    VastaaPoista
  7. Tuollaisia katsellessani harmittaa aina etten omista ajokorttia... Komia menopeli

    VastaaPoista
  8. Voiettä ihana! Niin komea auto...oisin mielellään nähnyt teidät sen kyydissä..sinulla huivi lepattamassa päässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on pian tällä ko. autolla katsastusreissu edessä (50 km:n päähän), silloin täytyy pukeutua asianmukaisesti :)

      Poista
  9. Aivan mahtava auto, pääsispä tommosen kyytiin viel joskus :D Museot on aivan parhaita inspiraationlähteitä, meilläkin monta sisustusideaa tullut nimenomaan kotiseutumuseoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiteen kaikki asunto- ja sisustusmessut ja mars museoon! :)

      Poista
  10. Siis WAU mikä auto!!! Sillä ei kyllä ajeta mistään rapakoista eikä huonolla säällä. Vaikka tuollaista autoa kyllä kutsutaan Hän eikä Se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hän on kyllä kaiken ihailun, puunauksen ja huolenpidon arvoinen.

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe