1.7.2014

Vadelmainen britakakku

Meillä on jännittävä päivä takana. 

Meillä oli tänään kotikuvaukset. (Terkkuja Jaanalle ja Camillalle! :).
Tällaisia kuvauksia pitäisi olla vähän useamminkin, että tulisi tehtyä sellaisia hommia jotka muuten on paljon mukavampi jättää tekemättä. Kuten vaikkapa ikkunanpesu. Enkä minä nyt toki koko talon ikkunoita pessyt - vaan ainoastaan ne ikkunat, joista ei meinannut kunnolla enää läpi nähdä. Yläkerran ikkunat jätän suosiolla ensi vuoteen. Ei kai kukaan niin tarkasti ulkopuolelta näe yläkerran laseihin? Jos niissä nyt vähän kärpäsenkakkaa vaikka olisikin. Sitä paitsi kärpäsenkakki on huomattavasti helpompi pestävä, kuin esimerkiksi kaksi vuotta vanha, jämähtänyt kitti. 

Kuvausten hyvä puoli on sekin, että koko talo on järjestyksessä ja jääkaapissa on aamulla leivottu britakakku. T on meidän perheen britakakkuekspertti. Minä en ole leivontaihmisiä ollenkaan, mutta tykkään kyllä syödä T:n tuotoksia. Leivonta on jotenkin niin kamalan totista puuhaa - täytyy noudattaa ohjeita pilkun tarkasti, eikä voi oikein soveltaa. Kokeilin omasta päästäni viimeksi raparperipaistosta, mutta siitä tuli jotain niin kamalaa, että se koko kaameus päätyi roskikseen. Harmitti, koska käytin siihen ensimmäisen ja vähäisen raparperisadon. 

Tämä britakakun ohje on meillä ollut vakkarikäytössä ja täytteiden kanssa tätä voi varioida loputtomiin. Tällä kertaa, mansikoiden puuttuessa, britakakku valmistui nektrariineista ja vadelmista.




Alkuperäisen pohjan ohje on napattu jostain lehdestä, mutta olen on muuntanut sen gluteenittomaksi versioksi. Täytteitä vaihdellen, kakusta on helppo leipoa sesonkiin ja omaan makuun sopiva.


Pohja:
150g voita
1 1/2 dl sokeria
4 kanamunankeltuaista
2 dl glut. jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Täyte:
1 prk maitorahkaa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 dl sokeria
Vadelmaa
2 nektariinia

Tee näin:

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten.

Sekoita jauhot. Lisää ne vaahtoon sekoittaen varovasti. Lisää lopuksi maito.
Levitä koko komeus leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vasta lopussa. Levitä valkuaisvaahto taikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

Kypsennä pohjaa uusissa 175 asteessa n.30min tai kunnes marengissa on kaunis väri.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää rahka ja sokeri.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Nosta toinen osa tarjoiluastialle. Levitä täyte, sekä vadelma ja nektariinipalat. Nosta toinen osa päälle ja koristele vadelmilla ripottele päälle tomusokeria.



Napsin tänään paljon kotikuvia - pakkohan tämä oli ihan omallekin muistikortille tallentaa, kun koti on joskus näinkin hyvässä järjestyksessä. Kesällä (vaikka kylmä onkin) ei paljon sisällä huushollaaminen kiinnosta. Seuraavaksi ajattelin läväyttää läjän kotikuvia tänne!

Nyt lähden niittämään meidän kuudelle suursyömärille heinää.

8 kommenttia:

  1. Kauniit jo nämäkin kuvat! Minä en kanssa ole mikään leipoja, ei kertakaikkiaan. Pitäisi ryhdistäytyä siinä, koska ystäväpiirissämme - eli mökkikesävieraissa - on monta pullahiirtä ja päiväkahvittelijaa. Voisinkohan kokeilla loihtia britan? Kyllä olisi jännää... Raparperista, heh - pieni kitkerä säväys. Jos opettelisi jonkin KARAMELLISOINNIN ensin, ja sillä käsittelisi raparperia. Oikein sieluni silmin jo näen lopputuloksen... Ystäväparat :) Odotan lisää kuvia! Pusuja lampaille Saara-tädiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile Britaa. Sen tekeminen ei sivusta seuratessa näyttänyt vaikealta.

      Lampaat pusutettu, kera Saara-tädin terveisten! :)

      Poista
  2. Kiitos ihanasta päivästä!!!!!

    Tunnelmia reissusta täällä : http://lillakamomilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille!! :) Olipa hauska löytää tuo sinunkin blogi!

      Poista
  3. Ihanaa...kerroppa sitten , kun voit, että missä lehdessä kuvat julkaistaan..:)

    VastaaPoista
  4. Voisko tän ohjeen kiinnittää tohon etusivulle ettei mun aina tarvis niin vaikean kautta tätä etsiä! Ihan paras glut. britakakku, meinaan taas tänään tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, No mutta kiva kuulla, että tykkäät kans! No mutta. Nyt mun alkoi tehdä tätä kans mieli.

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe