Isäinpäivä

Ähky!

Tänään on syöty, kahviteltu, syöty ja taas hiukan kahviteltu.

Isi ei saanut aamukahveja sänkyyn, mutta sai heti herättyään astua katettuun brunssipöytään jonka F:n kanssa kasasimme, kun isi vielä nukkui. Tarjolla oli perussettiä, kuten kasvismunakasta eli fritattaa, nakkeja, muffinseja ja kakun muotoon liivatteella kasattu "aamupalakakku", joka on tosi kiva vaihtoehto perinteiselle jugurtille/rahkalle ja marjoille. 

Laitanpa ohjeen tännekin.

Aamupalakakku brunssille (gluteeniton)

Pohja: murskattuja riisimuroja + sulatettua voita (voita vaan sen verran, että  saadaan muropohja tiiviksi)

Täyte:

2 prk. rahkaa (käytin maustettua kuningatarrahkaa)

1dl bulgarian jugurttia

marjoja (käytin mustikkaa ja vadelmaa)

vaniljasokeria

tilkka vettä/mehua johon lisätään 4 liivatelehteä.

Sekoita sulanut voi murojen sekaan ja painele irtopohjaan.

Sekoita jugurtti, rahka ja marjat sekaisin lisää tarvittaessa sokeria (itse en lisännyt kuin hiukan vaniljasokeria). 

Liota liivatelehtiä 5 minuuttia kylmässä vedessä, puristele liika neste pois ja lisää tilkkaan (0,5 dl mehua/vettä) kuumaa nestettä. Lisää neste rahkaseokseen. Sekoita.

Lisää rahkaseos irtopohjavuokaan ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia. Itse annoin kakun hyytyä yön yli jääkaapissa.

Hyvää isäinpäivää, kaikki isät!

Nyt sohvalle odottelemaan sunnuntain huipentumaa, Solsidania.

Kivaa alkavaa viikkoa!

Työhuone

Lupailin viimeksi yläkerta-postauksessa esitellä työhuonetta. Tässä niitä tulee, tutun vanhan virren siivittämänä. Kun on niin pimeetä. Kun on niin huono kamera. Kun on niin hätänen kuvaaja. Kun on niin rakeisia kuvia. Kun on niin marraskuu. 

Työpöytä on koottu Ikean puisista pukkijaloista ja massiivipuutasosta L-malliseksi. Muutoin työhuoneessa on aika paljon vanhaa tavaraa, niin kuin muuallakin. 

Toisena työtuolina on T:n kotoa saatu vanha puinen konttorituoli. Toinen musta työtuoli on ostettu Antiikkikahvila Pehtoorista, muistaakseni 70€:lla. Molemmat työtuolit ovat säädettäviä korkeudeltaan, joten sopivat ergonomiansa puolestakin ihan hyvin työtuoleiksi. Aika koviahan ne takalistolle olisivat ilman pehmusteita, mutta lampaantalja lisää istuinmukavuutta.

Työvalona ikkunan edessä on kaksi roikkalamppua. Toinen oikeasti vanha, toinen Clasulta.

Toisena työvalona on tämä vanha kirpparilta löytynyt pöytävalaisin.

Kattovalaisimena myöskin kirpparilta löytynyt lamppu, luullakseni vanha majakan valo (?). Siihen vaihdoimme sähköistykset. Tai ammattilainen sen teki :)

Ikean peltiset ps-kaapit ovat seuranneet meitä (punaisina) jo kahdessa aiemmassakin kodissa. Punaisina ne eivät vaan nykyiseen kotiin passanneet, joten ne saivat uutta käsittelyä pintaansa. Nyt menevät oikein kivasti työhuoneessa tällaisina. (Aiempaa juttua ps-kaapeista täällä, klik). 

Vanhat valurautaiset "possupatterit" ovat aina yhtä ihastuttavia. Harmittaa, että emme ehtineet hankkia näitä vanhoja valurautapattereita tarpeeksi. Osassa taloa on uudet patterit ja eivät ne kyllä silmiä hivele.  Ei mitenkään. Vanhat Valurautapatterimme ostimme Metsäkylän Navetalta. Kunnostimme ne käsittelemällä ne sisältä happoliuoksella ja hiekkapuhalluksen jälkeen uusimme maalin. 

Talossa ollut vanha höyläpenkki on omaan silmään niin kaunis, ja olikin aivan itsestänselvää, että sille oli löydettävä paikka talon sisältä. Höyläpenkki toimii tuossa "neuvottelupöytänä" ja tarpeen mukaan ihan alkuperäistarkoituksessaankin :)

Viimeisenä mun silmäteräni. Jielde-neiti. Tämä on uustuotantoa, mutta haaveilen vielä oikeasti vanhasta yksilöstä. Jos Jielde mielletään Designiksi, niin sitten kai meilläkin on yksi Design-esine. Muuten en niin Design-huonekalujen/esineiden perään haikaile. Paitsi ne Jieldet - Ja Tolixit.

Karjalanpiirakoista (ja kameroista)

Mä olen ollut siinä harhaluulossa, että karjalanpiirakat olisivat aivan hirvittävän kovatöisiä tehdä itse. Viikonloppuna, kekrin kunniaksi, tartuin jytte-pakettin ja pyöräytin taikinan (tai yleiskone sen oikeastaan teki). Taikina on älyttömän yksinkertainen, sisältäen kolmea eri ainesosaa, vettä, jauhoja ja suolaa. Lisäksi tarvitaan riisipuuroa. Siinä se! Käytin ihan tavallista puuroriisiä, joita haudutellaan se puolisen tuntia. Silloin tällöin keittelen puurot Nalle pikariisihiutaleista (pelastanut monta mitä-tänään-syödään-kaapissa-ei-taaskaan-oo-mitään -päivää). Tosi hyvää puuroa sekin helposti&nopeasti ja on myös oiva tapa päästä eroon marjoista, puuron kaveriksi  kun keittelee marjakiisselin. 

Rypytys.

Gluteenittomien jauhojen ollessa kyseessä, pelkäsin rypytysvaiheen viimeistäänkin aiheuttavan kiukkukohtauksia ja huutoja "enmäosaaP*tätäkään!"

Noup. Rypystyskin sujui ilman draamaa!

Pyhäinpäivän henget olivat kai suosiollisia ja kaikki meni kerrankin kuin Strömsössä!

F tykkäsi tehdä myös piirakoita. Totta puhuen, onneksi lapset kyllästyvät aika nopeasti... :)

Karjalanpiirakoista tuli sen verran hyviä ja reseptikin on mukavan simppeli, että tänne blogiinhan se täytyy ehdottomasti jakaa. (Harmikseni en muista, mistä alkuperäinen resepti on kopioitu aikoinaan talteen)

Gluteenittomat karjalanpiirakat:

Taikina: 

(tästä tulee 40kpl pienehköjä piirakoita):

4dl vettä

11/2 tl suolaa

6dl Jytte-jauhoja (tummia)

Sekoita veden joukkoon suola ja sen jälkeen lisää seokseen jauhot hiljalleen. 

Valmista riisipuuro ohjeen mukaan.

Tein puuron 1 litraan maitoa ja se kyllä riitti, mutta aika naftilleen. Ehkä kuitenkin kannattaa tehdä ihan piirun verran isompi puurosatsi, ja syödä vaikka ylimääräinen puurona, esim. 1,5 litran maitoon tehtynä. 

Jaa taikina kahteen osa, josta vielä puolitat taikinamäärän, niin että taikina on neljässä osassa.

Pyörittele taikinan osista tankoja josta leikkaat taikinan 10 osaan (yhteensä siis 40 pientä taikinaklönttiä)

Taputtele tai kauli taikina ohueksi lätyksi. Pitkulainen pyörylä ehkä kuvaa sitä muotoa parhaiten.

Kärryillä?

 Ei sen muodon kanssa niin kauheasti kannata pilkkua viilata. Tuollaisesta vähän epämuodostuneestakin tulee ihan kelpo piirakka.

Käytä muuten reilusti jauhoja, jotta lätty ei jämähdä alustaan kiinni. Jauhojen nuukasta käytöstä ei seuraa mitään hyvää. Älä kokeile. 

Levitä puuroa noin ruokalusikallisen verran "lättyyn" ja taita taikinan reunat kuvanmukaisesti.

Rypyttämisen voi alkaa keskeltä, ylhäältä tai alhaalta. Kaikkia kokeilin, enkä tiedä mikä oli paras tekniikka. Ehkä kuitenkin keskeltä aloittamalla, sillä silloin voi samalla ohjata täytettä päätyihin. Peukalo-etusormiotteella itse ryppäsin.

Sitten vaan valmiit piirakat uuniin.

Itse paistoin piirakat leivinuunissa ja asteita oli varmasti lähes 300. 

Uunissa kannattaa paistaa mahdollisimman kuumalla 250-275 astetta ja noin 10 minuuttia, kunnes ovat saaneet kauniin kullanruskean värin. 

Paistamisen jälkeen piirakat voidellaan tai dipataan vesi-voi -seoksella ja peitetään liinalla.

Helppoo kuin heinänteko. tai helpompaa, uskoisin! Kokeilkaa vaikka!

Gluteenittomat karjalanpiirakat (5kpl) maksavat pakastealtaassa muistaakseni neljän-viiden euron hujakoilla.

Itsetehtynä 40 kpl lähes ilmaisia. Ainekset tähän ei maksa juuri mitään, ja työmääräkään ei oikeasti ollut kummoinen. Mä taidan luovuttaa niiden gluteenittominen leipien leipomisen kanssa, ja tehdä tästä lähin vaan karjalanpiirakoita.

************

Mulla lähtee järki mun kännykkameran kanssa. Valon vähyydestä johtuen kuvaaminen on aika tuskallista, ja lopputulos on aina sumea ja pikselöitynyt. Mutta ei se mitään, jatketaan tuolla halloween-teemalla kuvien osalta, tämä marraskuu ja koko pimeä aika. 

Tai sitten Kamera-sponsorit hoi, tänne vois laittaa yhden digijärkkärin, vaikkapa Canonin EOS 600 D, Sigman objektiiivilla.

;D

Oikeasti. Olen harkinnut ostavani ihan oikean kameran. Kallistun varmaan tuohon Canonin 600D-sarjaan. Kittilinssiksi ajattelin 18-55 IS, ja joko myöhemmin tai samalla kertarysäyksellä (=veronpalautuksella) Sigman objektia (30mm./1.4.). Kuvaako joku teistä tällaisella paketilla? Mielelläni otan vinkkejä vastaan.

Heikkona kauniisiin naisiin (ja neilikoihin)

Ostin eilen kauppareissulta kimpun vaaleanpunaisia neilikoita, lempikukkiani. Kirpparilta löytyi  harmaa maljakko ja vanha valokuva kauniista naisesta, poseeraamassa valkoisessa juhlamekossaan. Vanhat ja rapistuneet naisten valokuvat on mun heikkous.

Miksi valokuvat ei enää nykypäivänä näytä samalta?

Sitten hiukan villiinnyin. Halloween, kekri ja pyhäinpäivä, kyllähän silloin saa luvan vähän kikkailla? ;)

Hyvää pyhäinpäivää, kekriä ja halloweenia. 

Paluumuutto

Yllä vanhoja kuvia Pihlajasta, ennen remppaa.

Kuvitelkaa, meillä on viikon sisällä käynyt kaksi (!) eri (!!) toimittajaa tekemässä juttua. Jutun aiheet ovat pyörineet seuraavien teemojen ympärillä: yrittäjyys maaseudulla, vanhan pohjalaistalomme kunnostustyöt ja kaupungista maallemuutto (meidän kohdallamme paluumuutto).

Asiana ehkä kiinnostava? Vielä muutama vuosi takaperin itsekin luin mielelläni näitä tarinoita maallemuuttamisesta, kuinka ihmiset ovat päätyneet kääntämään uuden sivun elämässään ja asettuneet jonnekin "Jumalan selän taakse" kasvattelemaan omia porkkanoitaan ja hoitelemaan kanaparveaan.
 

Downsifting, sillä kai sitä halutaan kutsua. Itse en sitä mielelläni kuitenkaan käytä, koska se kuulostaa omaan korvaan liian muodikkaalta ja jotenkin... keskiluokkaiselta?! Eihän sitä nyt herranje asuntolainainen ihminen voi heittäytyä pois, tuosta noin vaan, oravanpyörästä ja alkaa tekemään sellaisia asioita, mitä haaveilee tekevänsä vasta eläkeiässä. 

Vai entä jos sittenkin? 

Tuon ajatuksen kanssa jonkin aikaa painittuamme, päätimme kokeilla. 

Meillä oli alun perin tarkoitus kunnostaa nykyinen kotimme kesäasuttavaksi lomapaikaksi, lähinnä sillä ajatuksella, että tämä talo säilyisi pystyssä eläkepäiviimme asti. Suunnitelmat nopeutuivat kuitenkin aika nopeasti. Lapsen saaminen nopeutti niitä aivan varmasti entisestään, mutta se ei silti ollut syynä muuttoomme. Kyllä lapsista ihmisiä kasvaa kaupungissakin.

Mikä hulluus sitten lopulta rohkaisi meidät pakkaamaan kimpsut&kampsut ja muuttamaan kaupungista maalle, irtisanoutumaan vakituisista työpaikoista ja aloittamaan uusi elämä jokseenkin "tyhjän päällä" tutuissa lapsuuden maisemissa? 

Unelma sellaisesta paikasta jossa tietää olevansa Kotona. Se tunne ei vaan vielä, ennen Pihlajaa ollut kolahtanut. Vielä silloinkin, kun asuimme kaupungissa ja kävimme Pihlajassa lähinnä viikonloppuisin ja lomillamme, tuntui aina Pihlajaan tullessamme kerta toisensa jälkeen vahvemmin siltä, että olemme tulleet perille, Kotiin. Tuntui, että oli olemassa kaksi erillistä elämää - yksi kaupungissa ja toinen maalla. Maalla oleva elämä; kiirettömyys, luonnonläheisyys, vapaus, hiljaisuus ja oma rauha alkoivat vaan vetää meitä paljon voimakkaammin puoleensa. Oli myös yksi elokuva - joka siinä vaihtoehtoja punnitessa - teki vaikutuksen. Revolutionary Road. Muistan vielä kuinka sen elokuvan lopputekstien jälkeen, olimme molemmat aivan hiljaa, ja tiesimme kumpikin täsmälleen mitä toisen pään sisällä liikkuu. Seuraavana päivänä kävimme Asuntomessuilla ja totesimme, että Amurin työläismuseokortteli tarjoaa meille enemmän vinkkejä asumiseen.

Toinen merkki (merkeiksi mä nämä miellän) oli Kaarina Davisin kirja: Irti Oravanpyörästä. Tuota kirjaa en olisi itse päätynyt lukemaan, ellei siitä olisi minulle vinkannut eräskin miespuolinen lääkäri vastaanotollaan. Tämähän on ihan selvä merkki!? Kuinka usein itse päädytte juttelemaan kirjoista, lääkärissä käydessänne? Lääkäri kirjoitti kirjan nimen ylös pienelle muistilapulle ja nopeasti hankin sen omakseni. Olen suositellut kirjaa kaikille tutuille (ja tuntemattomillekin), sellaisillekin jotka haaveilevat ehkä ihan toisenlaisesta elämästä kuin itse. Kirja kyllä pistää miettimään. Itse laitoin tämän kirjan kiertoon joululahjaksi, ja kirjoitin sisäkanteen toiveen, että lahjansaaja laittaisi kirjan eteenpäin luettavaksi sellaiselle ihmiselle,  jonka uskoo saavansa jotain hyvää kirjasta, tai vaikka vaan ihan hyvänä lukukokemuksena, jos ei muuten. 

Kirjan tapaan, emme elä askeettisesti pienessä mökissä,ilman sähköjä, vesiä ja muita mukavuuksia. Päinvastoin, elämme paljon laadukkaammin mitä koskaan kaupungissa. Tilaakin on, ehkä jopa liikaakin. Puolustelen sitä sillä, että vanhan talon säilyttäminen ja kunnostaminen on aina jollain tapaa kulttuuriteko. Vanhojen talojen säilyttäminen on tärkeää maisemallisesti ja historiallisesti. Ihmisen on hyvä tietää, mistä on tullut. On hirvittävän surullista, että vanhoja taloja ei arvosteta niille suotavalla ja  kuuluvalla tavalla, vaan ne saatetaan surutta laittaa maan tasalle, pois uuden tieltä. Tai sitten vaihtoehtoisesti perikunnat pitävät tyhjillään seisovista pirteistään kynsin ja hampain kiinni, talon luhistuessaan niille sijoille. 

Vinkki: sikäli mikäli sinulla sattuu olemaan jokin tietty vanha talo kiikarissa, ota yhteyttä perikuntaan/omistajiin ja aloita väsytystaistelu. Tee selväksi, että aikeenasi on säilyttää talo pystyssä ja kunnostaa taloa sen historiaa ja talon henkeä kunnioittaen. Monesti ne vanhat torpat ja mummonmökit ovat perikunnille/omistajilleen tulvillaan täynnä muistoja ja ajatus niiden myynnistä saattaa hirvittääkin. Tavallaan ymmärrän tuon tunteen, että ei ole helppo myydä paikkaa josta rahallisesti käytännössä ei hyödy juuri mitään, ja toisekseen ei ole taetta siitäkään, säilyykö talo myymisen jälkeen lainkaan entisellään, tai ylipäätään pystyssä.

******

Oho, tulipa tajunnanvirtaa. 

Eipä mulla tällä kertaa muuta, kuin että kaikki vaan maalle muuttamaan ja vanhaa taloa kunnostelemaan :) Vitsivitsi. Uskaltakaa olla ja tehdä juuri sitä, mikä teille tuottaa iloa. (olipa niiiiiiin kliseinen loppu, että alan voida pahoin). 

ps. Tutuille tiedoksi, jotka lehtijutusta tunnistaa: Ei me sitten ite olla pärstävärkkejämme ja höpinöitämme lehdille tarjottu, vaan kummallista kyllä, lehdistä ovat meille ehdottaneet juttuja. Naureskelin keskiviikkona toimittajalle, että meidän naamavärkit on pian niin kuluneita, kun alvariinsa joutuu lehdissä poseeraamaan (tai siis "poseeraus" ei todellakaan kuvasta meidän ilmeitä kuvissa.. otan osaa ja osoitan täyden myötätuntoni toimittajia kohtaan)

Kun ei mulla niitä Asuntomessukuvia oo tänne blogiin tarjota, niin kävisikö Amurin työläiskorttelin museosta pari vuotta sitten napatut kuvat? ;)

Kuitenkin siltä varalta, että oma punainen tupa maaseudun rauhassa houkuttaa, 

käy kurkkamassa Maaseutuinfon sivut. Löysin ko. verkkoportaaliin vähän vahingossa, ja ideana tuo on hyvä.

Unelmia ja haaveita perjantaihinne!

(Pimeydestä huolimatta; loistavaa alkanutta marraskuuta)