13.7.2015

On meillä jotain tehty. Ainakin aloitettu.



Meillä on aloitettu kuluvan kesän aikana vanhan ulkosaunan remontti ja uuden kanalan rakentaminen. Hommia riittää, ja taitaa olla niin, että kasvihuone/huvimaja saa tänäkin vuonna siirtyä kiireellisempien hommien alta tulevaisuuteen. No mutta - josko jouluksi saunaan. Ihan saunattomina meidän ei ole tarvinnut olla, sillä meillä on tuossa pihassa kaksi ulkosaunaa. Vanha sympaattinen tynnyrisauna, ja sitten tämä hirsinen kertalämmitteinen ulkosauna joka nyt on vihdoin remontin alla. 



Remontti päätettiin tehdä nyt hiukan kevyempänä versiona. Täydellinen remontti olisi tarkoittanut kiukaan ja piipun purkua, saunan tunkkaamista ylös ja nostaminen luonnonkivien päälle, tai käytännössä koko saunan kokoaminen uudelleen hirsi hirreltä. Todella iso urakka, ja kalliskin. Päätimme jättää saunan vanhalle betonianturalle ja valaa vanhan halkeilleen betonilattian tilalle uusi. 


Tähän mennessä saunasta on moukaroitu vanha halkeillut betonilattia pois, laitettu styroksit routasuojiksi ja tehty raudoitus. Uusi valu tulee varmaankin jo tällä viikolla. Riippuen nyt siitä, että tuleeko pukuhuoneen yläpuolle parvi, vai ei. Tämä on nyt mietinnässä. Jos pukuhuoneen ylle tulee nukkumaparvi, täytyy välipohja tyhjätä purusta kokonaan ja se täytyy tehdä ennen valua. Olisi mukava, että saunatuvassa olisi yöpymismahdollisuus, mutta mukavaa olisi sekin, että tilaan mahtuisi ruokapöytä, ja toimisi samalla kesäkeittiönä. Parvi olisi tässä mielessä oiva ratkaisu.

Ulkosaunan ympärille olisi tarkoitus rakentaa suuri patio ja pellon reunalle patiolle palju. Paljusta voisi sitten katsella eteen avautuvaa peltomaisemaa ja tähtitaivasta. 


Pieni ongelma on tuo saunan takana kasvava vanha lehmus. En halua, että puuta kaadetaan, joten patio täytyy sovittaa siihen ympärille. Toisaalta, voi olla ihan kivakin että se vähän varjostaa ja antaa suojaa. 


Sisustusinspiraationa saunan suhteen toimii tämä Risto-Matti Ratian ihastuttava koti Saarenmaalla. 

kuva lainattu täältä, klik.
Erityisesti tämä kuva jokikivilattioineen. Nyt vaan pitää vakuuttaa ukkeli lattian suhteen. Että ei sen asentamiseen varmastikaan mene ihan kokonainen ihmiselämä. Työläämpi DIY-vaihtoehto on kivien kerääminen ja asentaminen yksitellen. Nopeampi vaihtoehto on ostaa jokikivilaattaa ja asentaa kivet verkossa - hintavampaa, mutta jonkin verran nopeampaa. Lopputulos voisi olla myös näyttävämpi ja rouheampi tuolla DIY-vaihtoehdolla.

Kokemuksia jokikivilaatoista ja asentamisesta?

22 kommenttia:

  1. Voi pääsisipä vielä joskus tuollaiseen kertalämmitteiseen saunaan....lapsena mamman ja papan luona juostiin pakkasellakin papan lämmitäämään saunaan....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kokemusta, mutta kuulemani mukaan pitäisi olla hyvät löylyt. Niitä odotellessa :)

      Poista
  2. Aivan ihana saunarakennus ja siinä on huikeita, kuvaamiasi mahdollisuuksia. Minä kyllä antaisin kaataa lehmuksen :), vaikka se kaunis onkin. Voit istuttaa vaikka tänä syksynä uuden jalopuun tai useampia sopivampaan paikkaan, sillä puut kasvavat loppujen lopuksi yhdessä hujauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joka toinen viikko sitä mieltä, että " joo, saa kataa" ja sitten epäröin. Ehkä sitä karsitaan rankalla kädellä, niin että ei roskaisi kattoa ihan mahdottomasti.

      Poista
  3. Ihana, ihana saurarakennus - ja uskon kyllä, että työtä siinä riittää - mutta myös mahdollisuuksia!
    Ja todellakin - kyllä te tuossa jo joulusaunasta nautitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo söpö mökki. Odotan kyllä kovasti, että pääsee löylyihin! :)

      Poista
  4. Voi että, ihana sauna teille siitä tulee! Ja tuo lattia on ihan liian hieno :) Minä kyllä olisin puun kaatamisen suhteen varovainen, tuo puu ei ainakaan ihan hetkessä oo tuohon kasvanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lattia on ollut päähänpinttymänä jo useamman vuoden, saunatuvan suhteen. En osaa ajatella enää mitään muuta vaihtoehtoa. Ärsyttää vaan, kun se on niin työläs, tai sitten vaihtoehtoisesti kallis.

      Poista
  5. :D Minä puolestaan trimmaisin puusta muutaman ylimääräisen rungon ja varjostuksen pois ja antaisin asennuttaisin terassiin upotettavan valon joka valaisisi keskellä olevaa lehmusta ylöspäin. Kaunis sauna teillä ja kivat kesäprojektit! Munkin kasvihuoneprojekti on seuraavalle kesälle haaveiltu. Saunan terassi piti olla tämän kesän projekti mutta taitaa sekin olla ensi kesän juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuohan on tosi hyvä idea!! Menee ehkä toteutukseen!!

      On meillä, kummallakin, vielä joskus ne omat kasvihuoneet. :D

      Poista
  6. Ihan mahtavat saunasuunnitelmat! Ymmärrän hyvin tuon lehmusdilemman; kaunishan se on, mutta kieltämättä kovin lähellä saunarakennusta - ja kattoa. Missä kunnossa nuo kattotiilet ovat? Meidän tiilikatto on/oli ihan läpeensä sammaloitunutta ja haperoa kun vieressä kasvoi pari isoa terijoen salavaa. Ja kasvaa edelleen, mutta huomattavasti lyhyempänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattotiilet on Ihan kunnossa. Pesua vaan kaipaavat. Tuo lehmus joutuu ainaskin rankan parturoinnin kohteeksi. Josko me sitten tultais keskenämme toimeen. :)

      Poista
  7. Jokikivilaatan asentamisesta ei ole kokemuksia, mutta itsekeräämien kivien asentamisesta kyllä. Ja kysymyshän kuuluu, mille pohjalle? Joustava ja elävä (puu) pohja on tietenkin haasteellisempi ja betoni. Betonillellekin asentaessa itsekeräämillä kivillä pitää miettiä tarkkaan se sidosaine, varsinkin, jos tila kokee paljon lämpötilaeroja. Meillä on kotona vajaa kymmenen vuotta sitten uunin edustaan (1 x 1 m) upotettu muutama kivi johonkin sementtiseokseen (n 2 cm paksu) lauta + levyn päälle. Ihme kyllä ei ole vielä halkeillut.

    Aivan ihana sauna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonin päälle. Ehkä me joudutaan ostamaan kivet valmiissa verkossa. Tuo *tee-se-itse* - vaihtoehto on vaan ihan liian työläs, luulen. Mutta sitten täytyy ainakin luopua saunan laatoittamisesta ja tyytyä pukuhuoneen laatoitukseen.

      Ja kiitos!

      Poista
  8. Meillä on jokikivilaatat pesuhuoneen seinässä kahtena boordina, miehen mukaan oli aika työläitä saumata, mutta ei liian työläitä kuitenkaan. :D Näyttäisivät lattiassa varmasti tosi hyviltä, kuten tuossa kuvassa. Kivien kerääminen itse kuulostaa ihanalta idealta, mutta tosiaan hieman työläämmältä. :)

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis lattia! Itse olen ajatellut kiviä tulevan kylppärin lattiaan, joko alueina tai seinänviertä kiertävänä nauhana, mutta mietityttää puhdistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se.

      Puhdistus on kieltämättä minuakin mietityttänyt. Ulkosaunan pukuhuoneessa lattialla varmaan on kaikenmaailman puumoskaa, joten imuri on luultavasti ahkerassa käytössä.

      Poista
  10. Voi miten mahtava blogi ja ihana kun löysin tänne. Jään heti jäseneksi ja seuraan innolla miten projekti etenee ja miten hieno lopputuloksesta tulee. On teillä siinä hitusen hommaa. Itse tuunasin maalaten oman paritalomme saunan alkukesästä ja olin niin iloinen ja ylpee. Nyt hieman huvittaa, kun vertaan teihin, että mähän vaan maalasin:) Tulehan vastavierailulle Kristallikimaraan kunhan kiireiltäsi ennätät:) http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia. Lämmittää laiskan bloggarin mieltä ;)

      Ja kiitos kutsusta. Tulen!

      Poista
  11. Mahtavat suunnitelmat ! :) Sauna kuulostaa (ja havainnekuva näyttää) ihan täydelliselle.

    Mä saunoin juuri parhaassa saunassa ikinä. Bengtskärin majakalla toissa päivänä. Löyly nousi huokaillen kivimassan keskeltä ja kosteaa oli. Maisema oli merelle ja auringonlaskuun. Siinä oli jotain lähes uskonnollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunat on ihania. Toistaiseksi parhaat löylyt itsellä on rajaportin saunassa, Tampereella. Toivottavasti päästäisiin lähelle niiden löylyjen tasoa!

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe