7.7.2016

Saunaremppa ja yksi koiranpentu

Tervehdys!

Olipahan blogitauko! Kokonaiset kaksi kuukautta, eikä minulla ole edes kummoisempia selityksiä. Äkkiseltään voisi tietenkin kuvitella, että meillä on tahkottu erinäisten remonttien parissa yötäpäivää ja siksi en ole ehtinyt päivitellä kuulumisia. Kiire on ollut, mutta se on johtunut lähinnä tästä perusarjen pyörityksestä. Tuntuu, että vuorokauden tunnit ei vaan tällä hetkellä yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen (jona en nyt tietenkään blogin pitämistä pidä). Kukkapenkit rehottaa rikkaruohoissaan, ja vähän joka nurkka odottelee jotakin kitkemistä, nyppimistä ja puunaamista. Uskon ja luotan siihen, että vielä tulee se aika, kun ehdin ja jaksan hoitaa puutarhahommia, että tulee taas se aika kun kitkeminen ja kaikenmaailman nyppiminen tuntuu joltain muulta kuin pakkopullalta. Siltä se nimittäin tuntuu tällä hetkellä. Tekisi mieli räjäyttää välillä koko helkkarin piha dynamiitilla ilmaan. Toisaalta toinen potentiaalinen (ja astetta vähemmän radikaali)  vaihtoehto dynamiitille olisi puutarhasuunnitelma. Ammattilaisen tekemä. Nomutta, nyt mennään eteenpäin amatöörisuunnitelmin ja voi olla että jälkeenpäin itkettää. Pihan ongelmakohdat jätän ratkomatta, ja jään odottamaan jotain suurta ahaa-elämystä. 

On meillä jotain tullut valmiiksikin, tai ainakin melkein.
Ulkosaunan pukuhuoneen laatoitus on valmis! Pukuhuone ei ole vielä valmis, mutta lattia sentään. 
Ja hittoon kompromissit (aiemassa postauksessa väitin sopeutuvani sellaiseen), lattiassa komeilee nyt ihan oikeat jokikivilaatat, eikä mitkään sinnepäin-viritykset (kiitos 40%-alen). Ja tykkään. Tykkään ihan valtavasti!



ja kyllä - nuo sähkövedot häiritsee silmää todella!




Sitten vaan jonkinlaista klaffipöytää ja rottinkituoleja tuohon puhkuhuoneeseen, niin kelpaa vilvoitella. Eihän tuonne nyt meinaisi malttaa mitään huonekaluja laittaakaan, että lattia ei peittyisi. 

Seuraavaksi sitten terassin hahmottamista tuohon saunan ympärille.


Terassia on sitten tulossa saunan edustalle, eteläpäädylle (omenapuun ympärille ja saunan taakse, johon oli tarkoitus se palju sitten aikanaan asettaa. Suuri kolmihaarainen koivu tuosta jo on kaadettu ja kantokin kaivettiin iri eilen. Tältä se näyttää tällä hetkellä.


Ja suunnitelmathan tässä matkan varrella elää, ja tuorein tämänhetkinen suunnitelma on jatkaa puutarha-aluetta tuonne aitoille saakka. Aittojen edustalla kasvavat villit vadelmapuskat saavat luvan lähteä (tai ajattelin kyllä ottaa pistokkaita ja kokeilla kuinka niiden kanssa onnistuu paikan siirtäminen) ja aittojen edusta siivottu alue (hiekkaa? mitä?) jossa voisi olla pöytäryhmä. Aittojen eteen kasvimaa (siinä se jo nytkin on, mutta jotain järkeistetympää versiota nyt tarvittaisiin, koska valkojuuret!), tässä voisi  kasvatella lähinnä lavoilla salaatteja ja sen sellaista, saisi olla sellainen pieni oma siirtolapuutarha - marjapuskia, hedelmäpuita ja kaikkea! Toinen puoli pellosta saisi sitten jäädä pelloksi jossa voi kasvattaa herneitä, papuja ja perunaa - sellaisia jotka jotka vaativat tilaa, ja eivät ole niin kranttuja rikkaruohojen suhteen. No sitten lähinnä mietityttääkin, että mitä tuo kasvimaan pohja olisi (johon päälle sitten rakennettaisiin ne kasvilavat)? Olisi mukavaa, jos salaattitarpeet voisi kipaista kasvimaalta kesäsandaaleissa, eikä aina tarvitsisi vetää kumppareita jalkaan. Oliskohan leikattava nurmi kuitenkin kaikista helpoin? 
Kasvimaan laidalle tulisi sitten kasvihuone (mahdollisesti vuonna 2045) ja joka lapsiperheen pakollisen pihan rumistuksenkin (=trampoliinin) saisi kätevästi pois pihasta tuonne kasvimaan laidalle.  

Huh, tässä kirjoittaessahan aivan jo meinaa innostua! Tekisi mieli nostaa hihat ja mennä myllertämään. Ainakin ajatuksen tasolla. 

Ja koska instan puolella lupailin kuvia meidän uudesta perheenjäsenestä (joo, kyllä. Me ollaan hulluja ja otettiin koiranpentu!). Koira on kultaisennoutajan ja villakoiran sekoitus ja on aivan hirvittävän ihana. Oikeasti! Rasittava kuin mikä (niin kuin kaikki pennut), mutta ihan todella, todella kuuliainen ja hyväntahtoinen. Aivan kertakaikkisen valloittava luonne.






29 kommenttia:

  1. Voi kuinka suloinen koira:) Ja puutarha suunnitelmanne kuulostavat ihanille, vaikka vain ajatuksen tasolla. Hitaasti hyvä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti tulee joskus kyllä huonoakin :D
      Mutta kiitos tsempeistä, täytyy yrittää kestää tätä keskeneräisyyttä.

      Poista
  2. Samoja ajatuksia. Pihalla rehottaa rikkaruohot ja sisällä villakoirat. Eilen juuri sanoin, etten jaksa stressata niistä niin pitkään kun lapset on pieniä. Ei vaan aika riitä kaikkeen! Mutta ymmärrän, että se riittää koiran pentuun.;) Hän on aika huvittavan, mutta lempeän näköinen koilakakala.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja aamen! Järjellä kun ajattelee, kyllä nuo asiat muutaman vuoden joutaa odottamaan. Mihinkäs täs, valmiis maailmassa, nyt tarttee hötkyillä. :)

      Poista
  3. Ooh, mikä hieno lattia ;) Ja ihana pentu! Me katsellaan juuri toista villakoiraa meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Teillä on ilmeisesti sitten villakoira osoittautunut mieleiseksi koiraroduksi - kiva kuulla! Jännittävää nähdä mitä tästä meidän höperöstä vielä kehkeytyy.

      Poista
  4. Onnea uudesta suloisesta perheenjäsenestä♥ Ei lainkaan hulluutta ottaa koiraa..:)
    Ihana tuo lattia.

    VastaaPoista
  5. Taas saa onnitella uudesta perheenjäsenestä! ihana koiruli, onnea. Teillä väki vain lisääntyy:) ei ihme, että vuorokauden tunnit tuntuvat vähiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiutos ja sanopa muuta! No josko nyt ei vähään aikaan väki lisäänny :)

      Poista
  6. Voi ei mikä nappisilmä pörröläjä! Ää! En kestä.

    Ja voi juku tuota saunan lattiaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa se näyttää niin herttaiselta :D, Todellisuudessa se on oikea riiviö <3

      Kiitos!

      Poista
  7. Saunan lattia on aivan ihana. Sopii hienosti mustan saunan tunnelmaan. Sitä ei kyllä kannata piilottaa kalusteiden alle. Ja mikä koiruli. Rotusekoitus on varmasti mielenkiintoinen, ainakin näin pentuna hän näyttää syötävän suloiselta. Kurkkaappa minun laatikkopuutarhaani, olemme päällystäneet laatikkojen välit erilaisilla kivillä. Osa luonnonkiveä ja osa kierrätettyä pihakiveä. Työläs tehdä, mutta helppohoitoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!

      Kävin ihailemassa laatikkopuutarhaasi, ihanan siisti! Täytyy pohtia mikä meidän tapauksessa olisi järkevin vaihtoehto pohjaksi.

      Poista
  8. Upea tuo lattia! Ja niin suloinen tuo teidän uusi perheenjäsen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oli onnistunut valinta minustakin - pentu ja lattia ;p

      Poista
  9. Empä ole ennen tainnut eksyäkkään blogiisi :)

    Vautsi mikä lattia! Itse käytännön ihmisenä vain mietin että onko tuon puhtaana pito kuinka työlästä?
    Suloinen pentu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit :)

      Kiitos! Lattian puhtaanapidosta ei vielä ole ehtinyt kertymään kokemusta, mutta ulkosaunan ollessa kyseessä ajattelen, että imurointi aina silloin tällöin riittänisi. Ehkä likaiset saumakohdat häiritsisivät enemmän talon sisätiloissa.

      Poista
  10. Vau miten ihana lattia, niin kaunis! Ei kyl peitellä tarvitse..

    Ja tuo pentu, on "hän" ihana! Meillä on villakoira 10 kk ja voin sanoa, et on suloinen koira. Ollaan siihen lääpällään, vieraat sanoo aina vievänsä sen mukanaan... Varmasti kiva rotusekoitus tuo teidän tapaus :D

    -TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla ei ole mitään aiempaa kokemusta villakoirista, eikä kyllä kultaisistanoutajistakaan, mutta ainakn tämä meidän hauva vaikuttaa kovin oppivaiselta ja uskolliselta hännänheiluttajalta!

      Poista
  11. "Äiti, voiko tähän laittaa tykkäyksen?" Näin totesi meillä juniori, kun näytin kuvat. Onhan tuo aivan iiiiihana! Kuten myös lattia, hyvä valinta.

    VastaaPoista
  12. Hurmaava lattia ja suloinen koiruli!
    Niin ja suosittelen sitä puutarhasuunnitelmaa kuitenkin ennen dynamiittia...

    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä se taitaa kaikinpuolin järkevämpi vaihtoehto olla ;).

      Kiitos, samoin sinne (vaikka siellä taitaa sitä lämpöä riittämiin jo olla) !

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Hei, joku kaipaa - liikuttavaa! Kiitos kysymästä, hyvää - kiirettäkin. ;)

      Poista
  14. moikka ihana blogi...mulle uus mut virkistää löytää aina joku uus...ihanaia tunnelmia!

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe