Hei taas!

Täällä taas, blogissa, pitkästä aikaa. 

Mihin se kesä taas oikein hävis? Loppuviikosta eletään jo syyskuussa. Himosäilöjän stressaikaa tämä loppukesä ja alkusyksy. Pitäispitäispitäis ja pitäis.  Poimia, noukkia ja kerätä. Pakastaa, kuivattaa, hillostaa, mehustaa ja säilöä. Enkä minä edes nyt niin paljon sitä satoa ole saanut kerätyksi, kun äkkiseltään voisi tuosta marmatuksesta ymmärtää. Tai no sanotaanko niin, että yhtään enempää en kyllä ennättäisikään, ellei vuorokauteen tupsahtaisi lisätunteja. Joku tuolla jossain on varmaan ottanut tosissaan tämän säilömisahdinkoni, sillä Rauli-myrsky kävi ja katkaisi ainoan (vanhan) satoa tuottavan omenapuun kahtia. Että ei tarvitse sitten enää niistä omenista huolta kantaa ja jatkojalostusta miettiä, eikä siideriä tehtailla. (Jonain vuonna olisin kyllä ihan varmasti saanut aikaiseksi kokeilla tehtailla siideriä omista omenista - nyt jäi vaan puheen asteelle. Sekin.)

Niin, että mitä kuuluu ja kuinka kesä meni?

No, me ostettiin mökki. Joo. Ei ollut pitkällisen harkinnan tulos, eikä edes mitenkään etsinnässä mikäänkään mökki. Kuitenkin siinä sitten kävi niin, että eräänä sunnuntaina löysimme itsemme viereisestä kaupungista vanhan jugend-huvilan pihapiiristä, myyntiesittelystä. Kyllä te sitten loput jo varmaan arvaattekin. Ihastuttiin, ja toisella näytöllä sitten jo päätäpahkaa rakastuttiin. Huvila on rakennettu v. 1920, tai pikemmin laajennettu nykyiseen kokoon. Sitä ennen huvilaa asutti merikapteeni Locke, joka rakensi alkuperäisen osan huvilasta. 

Huvila on merenrannalla, vaikka tosin niittämistä ja ruoppaamista jatkossa riittänee. Paikkana tuo on mitä mainioin. Idyllisen puutalokaupungin laidalla, vain kolmisen kilometriä keskustasta ja palveluista. 30 minuutin ajonmatkan päässä meidän kotipihasta. Eli voi sanoa, että huvila on meidän kaupunkiresidenssi. Mökiltä on mahdollista lähteä syömään ravintolaan. Ihmisten ilmoille! 

Kyllähän huvilalla hommaa riittää. Mutta ei onneksi mitään niin kovin akuuttia tahi kiireellistä. Katto on kunnossa, ja pilareiden päälle rakennettu torppa tulettuu alapohjastaan. Vesiä ja sähköä ei ole. Huvilan aiemmat omistajat ovat myös pitäneet siitä hyvää huolta. Korjaneet asianmukaisesti, niin kuin vanhaa taloa kuuluukin. Ei ole muovia rakenteissa, jos ei ulkovuorauksen lateksimaalia lasketa. Onneksi, tosin, ulkovuorauksen ja seinärakenteen välistä löytyy tuuletusrako. Maalipintakin on ihan kunnossa ulkoa, eli turhaa kai sitä hätiköidä sen puolesta. 

Tottahan sitä sormet kovasti jo syyhyäisi päästä sisätilojen kimppuun, mutta täytyy malttaa mielensä ja katsella rauhassa. Mitään sen suurempaa ei ole kuitenkaan sisätiloissakaan luvassa kun keittiön päivitystä, pintojen maalaamista ja tapetointia. Kaikissa huoneissa on vanhat lankkulattiat ja vanhat  puiset peiliovet.  Ikkunatkin kaikki alkuperäiset säästetty. Timantti siis! 

Enää täytyisi keksiä tälle paikalle nimi. Ehdotuksia?

Myös kaikki paperitapettivinkit otetaan vastaan! P& R ja Morris olisi ihanaa, mutta muita suosikkeja?