24.9.2016

Syyskuun sumuiset aamut ja ajatuksia karitsoinneista


Voi miten sitten rakastankaan näitä sumuisia syyskuun aamuja. Valo on pehmeän lempeää, ellei jopa hellivää. Täysin vastakohta sille kevätauringon tungettelevalle valolle joka tietenkin sekin tuntuu pitkän pimeän talvihorroksen jälkeen ihanalta. Syyskuu on kyllä pistänyt parastaan.

Viime viikonloppuna hoputin Tomasta syömään aamupalansa vikkelästi, että ehtisimme ennen usvan kaikkoamista nappaamaan muutamat kuvat, 1,5 -vuotta täyttäneen taaperon kunniaksi. Pohdin kyllä hetken niiden julkaisua täällä, mutta menkööt. Kyllästyttää kuvata aina samoja kotinurkkia ja huvilallakaan ei ole mitään ihmeitä tapahtunut. 

Ajankulku on ollut huimaa viimeisen puolentoista vuoden aikana. Tavallaan odottaa malttamattomana sitä, että lapsi kasvaa, kehittyy ja sillä tavalla arkikin ehkä helpottaa, mutta sitten taas toisaalta ei haluaisi että mikään asia muuttuu - tai ainakaan, että lapset kasvaisi, saati itse vanhenisi. "Mutta ajat muuttuu ja me muutumme niiden mukana" - tietää vanha sananlaskukin.

Kaikesta vaaleanpunaisuudesta ja hattarsta huolimatta vauva-aika on rankkaa valvomiseneen. Vauva-arjen lisäksi kun mukana on miehen kanssa omistama yritys, liuta eläimiä, vanhempi erityislapsi ja remppasysteemit niin kiire ei ole vieras kaveri. Tämän täytyy olla nyt ne kuuluisat ruuhkavuodet?! Organisaatiokyvyt tässä ainakin kehittyvät, jos ei muuta. Ja ehkä siinä samassa vähän oma pinnakin. Palaa - ja venyy.

Blogi kaipaisi kipeästi myös  jonkinsorttista ulkoasun päivitystä, edes nyt tunnisteita. Nyt justiinsa ei löydy siihenkään aikaa. Instagram toimii niin paljon jouhevammin tässä elämäntilanteessa.

Seuraavaksi sitten ehkä pääsen kirjoittelemaan jotain omavaraistaloudesta, sillä näyttää siltä että olemme aika pitkälle omavaraisia lihan suhteen ensi vuonna. Asia josta olen jo näin etukäteen tosi ylpeä.



Inhottavin homma on tosin vielä edessäpäin. 

Pässien teurastus. 

Kuukauden päivät suunnilleen saavat vielä kasvaa ja laiduntaa pellolla. Meillä on viimekeväisestä karitsakatraasta jäljellä 6 pässiä ja 1 uuhi. Luulen, että tuo pidämme tuon yhden uuhikaritsan itsellämme. Kuusi uuhiritsaa myimme ja ne jatkaa eloaan ja oloaan muualla. Kaiken kaikkiaan karitsoinnit meni hyvin. Ainakin näin jälkikäteen summattuna. Yhtään menetystä ei tullut ja vain yksi eläinlääkärikäynti varmistamassa pitkään kestäneen synnytyksen uuhen tilan, joka sekin meni sitten omalla painollaan loppuun asti. Kaksi antibioottikuuria; kohtutulehdukseen ja epäiltyyn utaretulehdukseen. Yksi tuttipullokaritsa joka haki elämäänsä vauhtia meiltä sisältä. Taisto syntyi velttona, pienenä karitsana josta emo ei tuntunut olevan juurikaan kiinnostunut. Emo ei nuollut edes kalvoja vaan keskittyi toiseen vetreämpään karitsaan, Taiston siskoon. Taisto syntyi keskellä huhtikuista yötä ja olisi melko varmasti menehtynyt lampolaan ilman ihmisen apua. Tärkein ensiapu oli saada kylmä karitsa nopeasti lämpimään. Taisto tuli yön ajaksi huilimaan kodinhoitohuoneemme lattialämmityksen päälle. Olin onneksi varautunut ennalta ja hankkinut lehmän ternimaitoa pakkaseen. Ilman elintärkeää terniä on karitsalla aika olemattomat ennusteet selvitä. Ensimmäisen viikon Taistolle piti antaa maitoa ruiskulla parin tunnein välein. Taiston tila välillä romahti, mutta lopulta se sitten piristyi ja alkoi kasvamaan muita kiinni. Kovasti jännitimme sitä, miten Taisto sulautuu sitten aikanaan takaisin lammasporukkaan. Eikä se aluksi oikein käsittänytkään olevansa lammas. Seuraili ihmistä ja olisi asustellut mieluummin sisällä. Heti kun Taiston kunto salli, aloimme jättämään sitä lampolaan muiden kanssa - ensin pienemmiksi ajoiksi ja lopulta Taiston yksiö (pahvilaatikko jossa kulkuaukko) muutti kokonaan lampolaan. Sinne Taisto hakeutui pehmolelunsa viereen nukkumaan, kun muut karitsat käpertyivät oman emonsa viereen. Joka kerta se jäi määkimään lampolaan ihmisen perään. Olihan se nyt sydäntä raastavaa! Lammas on kuitenkin onnellisempi muiden lampaiden parissa ja kuuluu ehdottomasti laumaan, eikä tuo perään määkiminen loputtomiin kestänyt. Nyt laitumella käydessä Taistosta ei juuri huomaa käytöksessä mitään poikkeavaa muihin karitsoihin verrattuna, samanlainen pässi kuin muutkin. 

Silloin kun Taisto asui sisällä, ajattelin sen teurastuksen mahdottomaksi. Nyt kun Taisto on asustellut jo pitkään muiden pässien kanssa en tunne enää samalla tavalla. Kyllä minä pystyn Taiston syömään. Jossain kohtaa oikeasti pohdimme, että Taisto kastroidaan ja se jäisi elämään laumaan, mutta ei meillä ole resursseja jättää yhtä lemmikkipässiä. Taisto on kuitenkin elänyt hyvän lajityypillisen elämän pässinä, muiden pässitovereiden laumassa ja kohtaa lopulta arvoisensa kuoleman siinä missä lauman muutkin pässit - omalla kotilaitumellaan, ilman stressiä, ilman teurasmatkoja. Vuodat saamme toivottavasti ehjinä ja sitten aikanaan saamme ne taljoina takaisin. Teurastuksen hoitaa Tomas (Tomas osallistui viime syksynä teurastuskurssille jossa aiheena lampaan kotiteurastus, eli hommat pitäisi olla hyppysissä.), minä sitten puolestani luultavasti jauhan lihaa, ja osallistun teurastamiseen sen minkä kykenen. 

Summa summarum, karitsointiaika oli raskas ja stressaava ensikertalaiselle (uuhille ja lampureille), seuraava kerta menisi varmaan jo vähemmälle stressillä, mutta ihan hetkeen ei ole karitsoja kyllä meille tulossa. Ei ainakaan ensi keväänä! ;) Karitsointiaika oli sopiva meille. Pässi oli vierailulla joulukuussa ja karitsoinnit osui huhti-toukokuun vaihteeseen - kylmälampolalle sopiva aikataulu. 

Loppuun vielä pieni video Taisto-pässistä. 



22 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia ja mahtava tunnelma :)

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat ja tuo video on nii hellyyttävä...ystävykset siinä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Niin on. Tosin, enää ei ole Hildan kanssa asiaa pässiaitaukseen, kun pojat on niin hulvattomia.

      Poista
  3. Upeita kuvia! Sain myös idean tuosta hameestasi omaan kotihameeseen, kiitos :)

    Ihailen myös tapaanne syödä lihaa, noinhan se pitää maalla tehdä! ...mutta samalla olen tyytyväinen, että olen kasvissyöjä...

    Reipasta syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja jee, kiva että sait idean! Tää mun hame on tosi paksu; villakangasta ja vuoritettu. Kelpo talvihame.

      Niinpä. Tämän myötä sitä osaa arvostaa lihaa lautasellaan aivan eri tavalla.

      Poista
  4. Upeita kuvia! Minäkin rakastan näitä sumuisia aamuja ja syksyn valoa. Ja mitä kirjoitit syksyn ja kevään valon erosta - niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti näitä kivoja syyskelejä vielä riittäänee.

      Poista
  5. Kuvien tunnelma on ihan älyttömän hieno! Ja kiva lukea teidän kuulumisia tätäkin kautta pitkästä aikaa :)

    Meillä olisi ensi kevättalvella ohjelmassa karitsointeja. Jännittää jo etukäteen ihan hirveästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha sitä on etukäteen jännittää. Todennäköisesti se tietää pari viikkoa huonosti nukuttuja öitä ja sataan kertaan vannomista: "tää on sitten ihan vihoviimeinen karitsointikerta!" - kunnes sitten univelat kuittaantuu ja aika kultaa muistot ;)

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja minkä ihanan huvilan olettekaan löytäneet! Onnittelut!

    VastaaPoista
  7. Voi mitä kuvia!♡ Minä kun pyydän miestä ottamaan kuvia, niin tarkennus on aina jossain muualla, kun mitä pitäisi. Tai sitten sitten joku muu asia menee pieleen.:D
    Mä kyllä niin taputan teitä olalle, noin se liha pitäisi pöytään saada. Itse en hommaan pystyisi, mutta joka kerta kirvelee kun kaupassa sen paketin kärryyn heitän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin meilläkin! Sen takia kuvia pitää ottaa PAAAAAALJON ;D

      Kiitos taputuksista. Pelätty tuomiopäivä lähestyy. Onneksi itse ei tarvitse olla tällä ekalla kerralla mukana, mutta mikäli meille vielä karitsoita siunaantuu, olisi minunkin kyllä syytä opetella homma.

      Poista
  8. Syksyn sumuiset, hämärät aamut, niitä minäkin rakastan. Nämä sinun kuvat on taas maailman kauneimpia. Joku joskus kommentoikin, että voisit tehdä kirjan ja olen kyllä samaa mieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Miia! En osaa kiittää puoliksikaan yhtä kauniisti kuin sinä kommentoidessasi. <3

      Poista
  9. Kiitos!

    Ihan totta. Toisaalta, tämän omakohtaisen laitumelta-pöytään -kokeilun myötä maksan jatkossa vielä paljon mielekkäämminkin sen muidenkin tuottaman (eettisen) lihan. Ei se kotitarvelihakaan ilmaiseki tule - aika paljon työtä siinä on takana. Edelleen jaksan hämmästellä, miten halpaa liha kaupassa on.

    VastaaPoista
  10. Melko rankka ensimmäiseksi postaukseksi jonka luen. Vaikka homma noin eläimen kannalta on paljon parempi. Jäin kuitenkin koukkuun ja luin jo monta postausta. Tosi jännä tyyli kuvissa. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksena omakasvattaman eläimen syöminen tuntuu nykyisin luonnollisemmalta, kuin kaupan kylmälaarista ostettu. Tämä on kyllä vaatinut työstöä niistä ajoista kuin vastustin ylipäätään eläinten syöntiä (mutta söin silti, kylläkin vähänlaisesti - niin kuin edelleen). Kuitenkin niin kauan kuin meillä lihaa syödään on tämä mielestäni perusteltu tapa saada liha pöytään. Tietää, että eläin on elänyt hyvän lajityypillisen elämän ja kuollut arvokkaasti ( ! tämä kuulostaa omituiselta, mutta minusta eläin jonka kaikki osat, taljoineen ja sisäelimineen hyödynnetään - on saanut arvoisensa päätöksen elämälleen) omalle kotilaitumelleen rapsutuksen ja herkun kera.

      Ja kiitos <3

      Poista
  11. Aivan ihana postaus,upeat kuvat ja Taiston temmellykset ihan kertakaikkiaan valloittavat!

    VastaaPoista
  12. Niin siis en edes lukenut vielä koko postausta,enkä taida pystyäkään(tajusin tosta yhdestä kommentista,mitä aihetta käsittelet)Mutta silti samat sanat,kuin edell.kommentissani!

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe