10.1.2017

Pikakelaus



Vuodenaika on vaihtunut syksystä talveksi ja vuosikin ehtinyt jo vaihtumaan päivitysten välissä. 
Tapahtumia, josta olisi riittänyt asiaa omiksi postauksiksi asti, on ollut niin paljon, mutta otetaan pikakelauksella loppuvuosi. 

Viimeksi kirjoittelin karitsoinneista ja silloin vielä edessä häämöttävistä pässien teurastuksesta kotitarvelihaksi. Teurastukset hoituivat miehen ja appiukon toimesta pulttipistoolia apuna käyttäen. Homma oli niin armollinen kuin nyt vaan tuo tilanne voi olla. Pahinta oli teurastuspäivän odottaminen ja pässien hoitaminen viimeisinä päivinä, kun tiesin mitä edessä on. Itse lopetus sujui kivuttomasti ja niin nopeasti, että lopetettava eläin ei ehtinyt kärsiä sekuntiakaan. Saimme viisi taljaa talteen ruhoista, ja ne on nyt muokattavana nahkajalostamolla. Yhden komeimman pässin myin eloon, siitospässiksi. Pakastimessa on nyt karitsanjauhelihaa, paisteja ja sisä- ja ulkofileitä (ja on meillä siellä muuten yksi konainen paloiteltu sikakin, joka kasvoi kaverin luona - teimme vähän vaihtokauppoja eläinten kesken). Koirat eivät ole pahemmin teollista koiranruokaa tarvinneet, kun ovat saaneet eri ruhon osia. Kaikki osat tulivat käyttöön ja mitään ei mennyt hukkaan. On taas todettava, että lammas on mahtava kotieläin! Ai niin, ensimmäistä kertaa kehruutin villat langoiksi syyskerinnöistä. Homma hoitui helposti ja joutuisasti, ja aion kyllä jatkossakin teettää lankoja villoista, vaikka itse en neuloa osaakaan. Suomalaisten lammasrotujen villat sietäisi saada kyllä nostetta enemmän! Meillä on täällä upeat puitteet kasvattaa lampaita, mutta harmittavan monelle lampurille villat on pelkkää jätettä. Ruotsalainen retkeilyvarusteyritys Fjällraven aikoo jatkossa tukea ruotsalaisia villantuottajia keskittämällä kaikki villahankintansa ruotsalaisilta tiloilta saatuihin villoihin. Mahtavaa! Missä olisi suomen oma Fjällraven? 

Ilman minkäänlaista aasinsiltaa hyppään suoraan tähän vuoteen. 
Arki tulee muuttumaan sikäli, että pienimmän olisi tarjoitus aloittaa osa-aikainen päivähoito ja minä jatkan leipätöitäni. Ainakin nyt kevään aion vielä tehdä lyhyttä viikkoa ja katsoa miten ipanan päivähoitoura starttaa. Eiköhän se kaikki hyvin mene. Olen kyllä nauttinut suunnattomasti tästä ajasta kotona, mutta nyt uhmaiän kynnnyksellä taitaakin olla mitä parhain aika palata työelämään... ;D

Olen myös ilmoittautunut kahdelle kansalaisopiston kurssille. Valokuvauskurssille ja lammasvällykurssille. Molempia odotan jo malttamattomana!

Kevät tietää kiireitä mökkirintamalla (minulle on suunattomanvaikea puhua huvilasta, vaikka mielestäni mökki kuvaa huonosti tuota kesäasuntoa, tämän takia täytyisi kiirehtiä nimen keksimisessä, olisi niin paljon  helpompaa puhutella sitä nimellä.). Olisi kovin mukava, jos suurimmat hommat sisällä huvilalla saisi tehtyä pois jo ennen kesää. Yläkerrassa on luvassa ainakin puunväristen kattopanelien maalausta, keittiön uusiminen (nyt siellä on lastulevyinen 90-lukuinen keittiönkaapisto), tai oikeammin sen korvaaminen meillä talossa olleella 50-luv. puisella keittiökaapistoilla. Tapetointia ja maalaamista. Yläkerran kuivakäymälän rakentaminen loppuun. Pihalla sitten hommia riittääkin. Puskittuneen merenrannan raivausta ja ruoppaamista. Saunan viimeistelyä (saunaremontti oli jo aloitettu ennen ostoamme ja on jo onneksi loppusuoralla), venevajan tyhjääminen illanviettoja varten, ja laiturin rakentamista. Onhan siinä. 
Hommaa.


Tie huvilalle kulkee läpi vanhan kuusimetsän. Huvila on suojeltu ja sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Alue on silmiähivelevän kaunis.




huvilan pintojen värimaailman suunnittelua

Huvilalla on kaksi leikkimökkiä, toinen niistä on näin sympaattinen!

venevaja rannassa


Toivotan kaikille mukavaa alkanutta vuotta ja palaan tänne taas joskus! Ehkä jo ennen seuraavaa vuodenaikaa. 



16 kommenttia:

  1. Voi jestas miten upea tuo huvila on V-A-U-H ! Ja mitkä Morrisonin unelmatapetit ja sävyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänne mielestäni sopii hyvin Morrisin värikkäät tapetit! :)

      Poista
  2. Kovasti on hommia tiedossa, mutta sehän on elämää:)
    Huh, minusta ei olisi noiden kotieläinten tappamiseen, mutta onneksi on niitä, jotka sen tekevät.
    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mitään akuuttia korjaustarvetta ei ole. Kivahan se on kuitenkin laittaa pintoja omannäköisiksi.

      Poista
  3. Pitäisköhän mun tarjoutua kökkään tonne mökille kesällä... Voi taivas mikä paikka. Muuta ei oikein osaa sanoa.

    VastaaPoista
  4. No kuule! Sehän sopii! :D
    Toi on kiva paikka, siksi me siihen niin mahdottomasti ihastuttiin. Se on vanhan kalastajakylän Skatan alueella, josta on alle 3km keskustaan. Voi polkaista terassille kökän päätteeksi. ;)

    VastaaPoista
  5. Mun puolesta. Saat kyllä kirjoitella ihan niin useasti kun haluat, näitä lukee mielellään. Kaunis huvila ja kaunis on teidän kotikin. Haluan kuulla ainakin kursseista ja remonteista sekä teidän elmästänne niiden keskellä. Onko terassi valmis kun sekin kiinnostaisi. Hyvää ja rentouttavaa tammikuuta! -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vällykurssin ensimmäinen viikonloppu on takana, ja oli ihan hurjan mukavaa! Seuraavalle viikonlopulle jää kuvioiden painanta ja viimeistely. Täytyy viimeistään silloin postata, kun työ on valmis!

      Terassi on puolittain valmis. Puutavara loppui, ja uutta haapaa saa sahautettua keväämmällä. Siitäkin täytyy palata kertomaan!

      Poista
    2. Ja mukavaa tammikuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  6. Upea huvila, onnittelut uusille omistajille. Ilmeisesti se on jossain aika lähellä, että pääsette usein sinne touhuamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huvila on ainoastaan 30min ajomatkan päästä kodistamme. Pääsee visiteeraamaan helposti.

      Poista
  7. Kaunis ja mielenkiintoinen blogi sinulla. Olen iloinen, että löysin sen. Minulla on sinulle blogissani tunnustus ja haaste, jos sellaisia harrastelet :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Anteeksi kun kommentoin nyt vähän asian ohi, mutta millä maalilla olet maalannut olohuoneessanne olevan talonpoikaiskaapin kauniin mustaksi?
    Minulla on aivan identtinen vanha talonpoikaiskaappi alkuperäisessä punertavassa värissään, ja haluaisin siitä nyt himmeän ja vanhannäköisen mustan. Kriteerinä kuitenkin hengittävä ja hyvä maali.. rautakaupoissa kun ei puhuta kuin synteettisten maalien puolesta. Kiitos jos maltat vinkata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suotta pahoittelet!
      Vanha talonpoikaiskaappi on alkuperäismaalissaan, joten valitettavasti en osaa auttaa. Mikäli kaapissa on vanha maali, kannattaa miettiä malttaako maalata uudelleen. Jos kuitenkin päätät maalata, himmeän ja todella silkkimäisen/mattaisen pinnan saa ainakin munatemperalla. Maali on helppo sekoittaa itse, ja on kuivuttuaan ominaisuuksiltaan todella kestävä. Kannattaa googletella!
      Lisäksi markkinoilla on erilaisia kalkkimaaleja, niitäkin olen kokeillut ja tykännyt niiden himmeästä pinnasta - kalkkimaalilla maalatessa pääsee helpolla pohjatöissäkin, kun tarttuu lähes kaikille pinnoille (vaikka samanlaiset kokemukset on kyllä munatemperastakin, joka on kestävydeltään kuitenkin parempi kalusteille). Toivottavasti tästä nyt oli jotain apua, meni ehkä vähän sekavaksi. ;)


      Poista
    2. Hei, kiitos vastauksesta! :) Joo, olen itsekin nyt vuoden päivät pyöritellyt, että raaskinko kaappia maalata, mutta päätynyt sitten ehkä kuitenkin maalausvaihtoehtoon.. Sopisi niin paljon paremmin muuhun sisustukseen.. Kaapista on myöskin rapsutettu alkuperäinen maali pois (imeytynyt kuitenkin niin syvälle puun sisään että näyttää kuin olisi edelleen täydessä maalissa), niin en näe sen pintaan kajoamista enää ehkä niin pyhäinhäväistyksenä ;) Heh. Eikun talven iloa Pihlajaan! :)

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe