Tiikerinsilmää (ja yksi lampaan silmä)

Ne Etsy-sormukset josta mainitsin viime postauksessa..

Siinäpä ne, somasti yhteiskuvassa. Thaimaalainen (vas.) ja indonesialainen (oik.). Molemmat 925-sterlinghopeaa, valmistettu kumpainenkin käsityönä pienissä korupajoissa. Koot osuivat kohdilleen ja sormukset päätyivät niihin sormiin, joihin olin alunperin ajatellutkin. Suosittelen lämpimästi! (jos joku haluaa tarkemman myyjätunnuksen jolla löytyy Etsysta - huikatkaa!). Hinta ei kummallakaan sormuksella päätä huimannut. Oikeanpuoleinen tiikerinsilmäsormus (aika huikeaa käsityötä tämäkin- tuo kivi on avattava, ja tänne salaluukkuun saa jemmattua jotain todella miniä) kustansi n. 40€+postimaksu ja tuo thaimaalainen kaverinsa rapiat 30€. Tilauksen kokonaisarvon jäädessä alle 150€ (/yksi tilaus), ei tarvitse huolehtia tullimuodollisuuksista - arvonlisäverotuksessa raja taas kulkee 22€:ssa postikuluineen (tosin, pienin maksettava alv:n määrä on viisi euroa, joten tämän kanssa on mahdollista hiukan kikkailla). Sormukset kotiutuivat postiluukkuun, ilman mitään lisämaksuja. 

Yksi rakkaimmistani sormuksistani - äidiltäni saatu, sekin thaimaasta - keikkunut keskisormessa 20 vuotta, eikä ole mennyt käytössä miksikään - tummentunut taikka hapertunut. 

Turkoosikivisen sormuksen ostin Etelä-Afrikasta, poikamme hakumatkalta. Tunnearvoa luonnollisesti silläkin. 

No mutta,

Hömpänpömpän päälle kerrottakoon vielä traagiset kuulumiset lampolasta. Meidän Irma on sohaissut silmänsä johonkin. Paha silmätulehdus nyt ainakin. Eläinlääkäriltä saimme antibioottiruiskut joilla Irmaa lääkitsemme pistoksina. Kipulääke piristi selvästi ja hiukan näyttää jo valoisammalta. Sitten vaan jännityksellä odotamme, että jääkö silmä sokeaksi - tällä hetkellä se ei ainakaan näe mitään. Laumassa jos on yksi heikko, muut alkavat sorsimaan tätä. Julmaa näin ihmisnäkökulmasta, mutta aika järkeenkäypää laumaeläimen vinkkelistä. Mutta toivotaan, että Irman näkö palautuu ja muut hyväksyvät sen takaisin porukkaan- vaikka hyvin se totuttuaan varmasti pärjäisi yksisilmäisenäkin.

Kanalassa podetaan uutta tipukuumetta. Börjen ykkösleidi Bööna hautoo jälleen. Jos sieltä vaikka tällä kertaa selviäisi hengissä jokunen tipu - ihmisten ja kanojen viisastuttua viimekertaisesta pieleen menneestä yrityksestä. 

Jaahans. Meidän Draamaqueen taitaa äänestä päätellen olla heräilemässä yöuniltaan. 

Hyvää kellokeskiviikkoa!

Pink is my new obsession

Kumma juttu. 

En kuvitellut olevani itse niitä äitejä, jotka tyttövauvan myötä kyllästää vauvansa possunpunaisella. Tai jopa itsensä. Puhumattakaan vauvan huoneesta. 

 Kaiken joutui odotusaikana ostamaan neutraalinsävyisenä, tytölle tai pojalle sopivana. No nyt sitten kun kaiken voi hankkia tytölle sopivana, KAIKKI t o d e l l a k i n on hempeää ja vaaleanpunaista. Kun olen siirrellyt viime päivinä räpsittyjä kuvia kameralta koneelle, niin ilmiö on aika kiistaton. 

Ehkä joku ohimenevä vaihe?

Ja kuin kirsikkana kakun päällä, ta-daa:

Tyllihame. (!)

Eikä ole vauvalle tämä tanttu, vaan allekirjoittaneelle hattara-aivolle. Ihan ehdin jo saamaan pakkomielteen tyllihameesta - kastejuhlaa varten oli pakottava tarve löytää sellainen. Etsin sitä kissojen ja koirien kanssa, kunnes Etsysta sitten löysin omani. Hikkiksen kastejuhla on toukokuussa. (Etsysta olen tullut hankkineeksi myös pari aika kivaa hopeasormusta. Voisin seuraavaksi vilauttaa ehkä niitäkin. ). 

Että mitä tässä on oikein tapahtumassa? Jos täällä seuraavaksi alkaa vilkkumaan kuvia eräästä äiti-ihmisestä vaaleanpunaisessa kostyymissaan, tiara päässä 

- tehkää jotain, jooko?

Little miss sunshine. Ei kuitenkaan joka päivä.

Possunpunaista perjantaita teillekin! 

7 kysymystä / 7 vastausta

Jaana heitti seitsemän kysymyksen haasteella - Kiitokset! Ainakin yhden postauksen verran blogissa taukoa vauvahuuruista. 

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Ennen kuin aloitin itse blogin kirjoittamisen, lueskelin paljon muiden blogeja. Varsinkin vanhoihin hirsitaloihin ja niiden kunnostamiseen liittyviä remppablogeja luin suurella mielenkiinnolla. Tiedonjano vanhojen hirsitalojen kunnostamiseen oli kyltymätön ja koin saavani tätä aihepiiriä käsittelevistä blogeista rohkaisua ja kullanarvoisia vinkkejä oman torppamme kunnostamiseen liityen. Ajatuksena oli perustaa blogi kertomaan jo remontin alkuvaiheista, mutta; arki, bloggaamisen opettelu, lapsi ja vielä remontti ajankäytöllisesti tuntui mahdottomalta yhtälöltä. Näin jälkeenpäin ajattelen, olisi ehkä sittenkin vain kannattanut opetella. Ei se Bloggerin opettelu niin vaikeaa lopulta ollut, ja tuskin bloggaaminen olisi varastanut aikaa miltään fiksummalta. 

Sittemmin blogin aihepiiri on totaalisesti levähtänyt käsiin :)  Nykyisin blogi on sitä kuuluisaa sillisalaattia; on eläimiä, maalaiselämää, kasvimaata, lapsia, sisustusta ja yleistä höpinää. En mitenkään jaksaisi itse motivoitua kirjoittamaan blogia vain yhtä aihepiiriä käsitteleväksi. On pitkiäkin aikoja, että sisustusrintamalla ei tapahdu yhtään mitään - mistäs sitä sillä välin keksisi kirjoitettavaa? Vaikka itse en pystykään pitäytymään blogissani yhdessä aiheessa, se ei tarkoita sitä, että en lukijana jaksaisi keskittyä yhden aihepiirin blogeihin. Mielestäni yhteen aiheeseen keskittyvä bloggaaminen vaatii paljon enemmän blogin pitäjältä, kun tällainen huithapeli tapa blogata vähän mitä sattuu. Toisaalta, tällainen tapa blogata antaa vapauden kertoa asioista vaan pintaraapaisu. Monesti on tehnyt mieli hypätä blogissa enemmänkin sivuraiteille... mutta toistaiseksi jatketaan  tällä pintapuolisella sillisalaatilla. 

2. Onko mielestäsi parempi, jos blogissa keskitytään ainoastaan yhteen aihealueeseen, esim. sisustus, vai onko mielenkiintoisempaa lukea ns. sillisalaattiblogia, jossa on juttua vähän sieltä sun täältä?

Taisin edellä jo vastata tähän. Tykkään itse molemmista, mutta kovin tiukasti yhteen aihealueen blogeja luen enemmänkin kausittain. Remppa-aikana remppablogeja tulee tietenkin kahlattua useammin jne. Moni blogi tulee enemmän kiinnostavammaksi, mikäli kirjoittaja blogin takana uskaltaa paljastaa omaa persoonaa hiukan lukijoille - vaikka sitten muuten kuinka asialinjainen blogi olisikin.

3. Miten suhtaudut blogimainontaan ja yhteistyöpostauksiin?

Aika sallivasti. 

Niin kauan kun mainokset istuvat blogin arvomaailmaan, ei blogimainonta minua haittaa - tosin, liika on yhteistyöpostauksissakin liikaa. Mikäli yhteistyöpostauksesta huokuu väkisin väännetty fiilis, mieleen hiipii ajatus ilmaisen tavaran haalimisesta. Toisaalta, pieni palkkio rahallisesti tai jonain hyödykkeenä, on mielestäni blogin pidosta ihan ok. Enpä ole itse kauheasti tämä asian kanssa joutunut pohtimaan - voisin kuitenkin ajatella mainostavani blogin sivupalkissa blogin sisältöön  soveltuvia tuotteita tai palveluita (vink vink - hah)

4. Luetko mieluimmin blogeja, joissa tekstit ovat mielenkiintoisia, mutta melko pitkiä ja joissa kuvilla ei ole niin suurta painoa, vai sellaisia, joissa pääpaino on kuvilla?

Sekä että, mutta lemppariblogissani ei juuri kuvia ole - enkä niitä osaa edes kaivata. Kuvilla saa kuitenkin rytmitettyä postauksen helpommin luettavaksi ja lähestyttäväksi - joten vastaan, että seuraamissani blogeissa kuvilla on aika suuri painoarvo.

5. Miten tärkeää blogin kirjoittaminen sinulle on ja mitä koet siitä saavasi?

Blogin pitämisestä on tullut jonkinlainen henkireikä ja oma juttu. Olen helposti erakoituvaa lajia ja tämä on välillä väylä ulkomaailmaan. Bloggaaminen on itselle sopiva itseilmaisun tapa.

6. Kirjoitatko avoimesti, omalla nimellä blogiasi, vai tietävätkö siitä vain harvat ja valitut?

Omalla etunimellä ja kuvalla, että ei tämä mitään salaista hommaa ole.

7. Minkä neuvon/neuvoja haluaisit antaa aloittelevalle bloggaajalle?

Tee blogistasi juuri sellainen kun itsestä hyvältä tuntuu, ja koeta - hyvällä tavalla - olla miettimättä liikaa lukijoita. 

********

Olen huononlaisesti ehtinyt lueskelemaan muiden blogeja, enkä ole perillä siitä, kuka tähän haasteeseen on jo ennättänyt vastata. En haastele ketään tällä erää nimeltä, vaan halukkaat; olkaa hyvä ja ottakaa koppi!

Vauvaa ja vollotusta

Seinäjoen keskussairaala on nyt niiiiiiiiiiiiiiiiin nähty.

Ensiksi: Kiitos yhteisesti kaikille teille onnitteluista.

Meidän kuuden päivän all-inclusive -loma päättyi tiistaina. Olipa reissu! Tytön syntymä kesti, kesti, kesti ja kesti. Ja ainoa hauska hetki synnytyksessä oli se hetki, kun se oli ohi. Mutta tuliainen on kaiken sen työn ja tuskan arvoinen. Tyttö (=hikkapylly "hikkis") syntyi käsi poskella (auts!) painoi syntyessään 4010g ja pituutta oli 51cm. Ei mikään hyttynen siis. 

Onni oli eilen päästä kotiin.

Pyykinpesukin tuntuu sairaalassa makaamisen jälkeen luksukselta.

Ruokaa on jonkin verran valmiina pakkasessa ja koti saa näyttää tällä hetkellä niin sekaiselta, kuin se todellisuudessa onkin. Juuri nyt päivisin en varaa aikaa millekään muulle, kun vauvan tuijottelulle ja tuoksuttelulle -  Niin ja vähän vollotukselle. Aina kun aloitan hyräilemään laulua vauvalle, pillahdan itkuun liikutuksesta. 

Hikkis on äänenvoimakkuudeeltaan äänekäs vauva. Hyvä ominaisuus hirsitalossa muuten. Välttämättä hän ei tarvitsisi sen kummempia itkuhäläreitä, sillä kun hikkiksellä on asiaa, hän tulee kuulluksi. Volumetaso on joko on tai off - ei mitään siltä väliltä. 

Isoveli on aika otettu omasta statuksestaan. 

Arvatkaa mikä leikki on nyt pop?

Tämä syntyy kuulemma ylihuomenna, 13. päivä. 

Tämän postauksen tekoon meni muuten koko päivä. Keskeytyksiä tuli.. no niitä tuli.. monta. 

Laitan loppuun vielä tämän hetken vollausbiisien kärkeä. 

Kandidaatti - Kiitollinen

6.3.2015

Aikamoista. <3

Hyvää naistenpäivää!