Kevät tuli taloon

Huomaamatta sitä on tullut haalittua huusholliin jos jonkinlaista vihreää, leikkona ja ruukkuna. Kevään ja kesän kaipuuta se varmasti jo on. Eikä sitä ole hillinnyt nämä nurkissa majailevat täustuhotkaan. Paljon kukkia, kaksi kahelia kattia - jotka todella arvostavat viherhankintojani- ja epätoivoinen emäntä joka koettaa pitää kissat kukkiensa kimpusta loitolla. Rauhaa ja rakkautta.

Osallistuin naistenpäivänä kukkakaupassa järjestettyyn tee se itse -iltamaan, ja kokosin siellä oman kimppuni. Tarttui sieltä tarjouksesta mukaan myös tuollainen valtaisa jättihortensia. Jälkeenpäin olen harmitellut, että en tullut ostaneeksi tarjouksesta toistakin. Kesäkaipuussani saisin ihastella niitä sisällä koko kevään, ja kesällä ulkosalla aina myöhälle syksyyn saakka. 

Esikasvatusta vaativien syötävien siemenkylvöt on tehty. Jostain syystä kuitenkin viime kesänä keräämieni tomaatinsiementen itävyys on ollut heikkoa. Suoritin uusintakylvönkin ja aina vaan yhtä hiljaista sirkkalehtirintamalla. Tai no, kyllä sieltä yhdestä purkista tuli kaksi heiveröistä sirkkaa esiin, kunnes sitten yksi karvainen lapsi, nimeltämainitsematon nuori puutarhurinalku, veteli sen aamupaloikseen. Se niistä tomaateista. Täytyy varmaan lompsia taimikaupille loppukeväästä ja säästä omia hermojaan tämän asian suhteen. Todeta, että toivotonta, mikä toivotonta. 

Siementen talteen ottamisesta tulikin mieleen. Kertokaahan: Mikä mahtaa olla syynä, että toissakesänä ottamani jättikurpitsan siemenet eivät myöskään itäneet lainkaan, viime kesänä? Ja kertokaa kurpitsalajikkeista joiden kasvatus onnistuu toisessa polvessa,  omista siemenistä?

Lautashylly

Asioilla on tapana järjestyä - ja huonekaluilla tapana löytää paikkansa. 

Ostin joskus muutama vuosi sitten, vanhan talonpoikaislautashyllyn. Hylly käväisi ensin keittiössä, mutta oli vähän hassu siellä, toisen ikkunallisen lautaskaapin vieressä. Hylly kannettiin yläkertaan odottamaan, ja sinne se lopulta unohtui. 

Ajattelin vielä kokeilla hyllyä salin puolelle, ruokapöydän taakse. Aikaisemmin seinällä oli jonkinlainen taulu/peilikollaasi, joka nyt siirtyi hyllyn alta pois. 

Minulle ei ole kovin helppoa luopua vanhoista huonekaluista. Ehkä se johtuu siitä, että toista täysin samanlaista yksilöä on lähes mahdotonta löytää. Monesti näiden vanhojen huonekalujen hakureissut ovat jo omia tarinoitaan - on tullut nähtyä monenmoista keräilijän autotallia. Toisaalta, tarkoituksenani ei ole tehdä yläkerrastamme mitään hylättyjen huonekalujen hautausmaata. 

Maalipinta on kovia kokenut. Hylly saa kuitenkin pitää alkuperäisen turkoosinsinertävän maalin. Minusta sen rouhea pinta on iso osa hyllyn viehätystä. 

Samaa sinisen sävyä löytyy keittiöstä saareekeena toimivasta talonpoikaispöydästä

Sininen ei ole mitenkään lempivärini sisustuksessa, salakavalasti se on kuitenkin onnistunut ujuttamaan itsensä meidän astioihin ja huonekaluihin. 

;)

Aurinkoista viikonloppua!

Vauvavuosi

Meillä on juhlittu tänään vauva taaperoksi. 

Vauvavuosi on takanapäin. Jollain tapaa tosi, tosi haikeaa. En muuten koskaan olisi uskonut, että nauttisin niinkään vauva-ajasta. Olen aina pitänyt lapsista, mutta jos nyt ihan rehellisesti myönnetään, en minä mikään vauvafani ole ollut. Edelleen minulta puuttuu varmaan se jokin geeni, joka kokee pakottavaa tarvetta saada vastasyntynyt/vauva syliin heti sellaisen nähdessä. 

Tämän takia 8 vuotta sitten adoptioprosessiin lähtiessämme, meidän hakukriteerinä ei ollut pieni vauva. Tasan viisi vuotta sitten eräänä helmikuisena perjantai-aamupäivänä sain puhelun töihin - meitä odottaa Etelä-Afrikassa suloinen 3,5 -vuotias poika. Menin silloisen työpaikkani kahvihuoneeseen ja kerroin uutiset, itkin. Pomo käski lähteä kotiin. Matkalla lähettelin tekstiviestejä kavereille ja sukulaisille. Kävelin Marimekon liikkeeseen ja ostin mustavalkoisen raitapaidan koossa 98. Tasan kahden viikon päästä meidän tulisi olla Etelä-Afrikassa, hakemassa esikoispoikaamme kotiin. Kaksi viikkoa meni aivan sumussa. Piti laittaa lastenhuone valmiiksi, ostaa vaatteita, perehdyttää äitiysloman sijainen. Tehdä kodista lapsiturvallinen. 

Hiukan reilu neljä vuotta myöhemmin, tein raskaustestin. Juhannusperjantaina. Olimme edellisenä päivänä hakeneet meidän 6 lammasta kotiin ja odottelimme juhannusvieraita. Sangriat jäi juomatta. En silti itkenyt, vaikka äärettömän iloinen olinkin. Laitoin taas viestiä läheisimmille kavereille. Olo oli epätodellinen. mutta ei ihan niin kaoottinen kuin silloin neljä vuotta sitten. Olihan nyt 9 kuukautta aikaa valmistautua, jos kaikki vain hyvin menee.  Ja menihän se. Tasan vuosi sitten meille syntyi potra tyttö, yli 4-kiloinen. Vauvakutsuilla lupasin, että en ota imetyksestä paineita. Kaupasta saa sitten korviketta, jos ei lähde sujumaan. Sanoin jopa, että imetys ei välttämättä ole "minun pala kakkua". Imetys ei todellakaan lähtenyt käyntiin helposti, mutta otin selvää, purin hammasta ja pääsimme kuin pääsimmekin täysimetykselle, ja sitä jatkui lähes 6-kuukauden ikään. Ja jatkuu muuten edelleen. Olen tästä päivästä lähtien taaperoimettäjä - sitäkään en olisi koskaan uskonut (enkä sitä, että vauva taapero nukkuu edelleen meidän välissä, perhepedissä loppuyön). 

Hyvin erilaiset tavat tulla äidiksi. 

Vastasyntynyt on tyhjä taulu joka mukautuu perheeseen ja sen tapoihin. 3,5-vuotias on jo tahtoikäinen, valmis pakkaus tapoineen ja luonteenpiirteineen - sopeutumista tarvitaan puolin ja toisin. Aina ei ole ollut niin helppoa (kenelläkään), mutta paljosta on selvitty.

Tänä iltana, isompaa ja pienempää, unille laittaessa tunsin yhtä voimakasta rakkautta ja kiitollisuutta kummastakin. Eivät ole nimittäin, kumpikaan, mitään itsestäänselvyyksiä. 

Kissoja, kakkuja

Huh-heijakkaa.

Miten te kissaihmiset oikein säilytätte järkenne?

Meillä on ollut kissat vasta perjantaista lähtien, ja tästä viikonlopusta ei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut.  Pieneksi hetkeksi unohdin kahvikuppini keittiön pöydälle, ilman valvontaa - ja sehän meinasi koitua läppärin, puhelimen ja kameran kohtaloksi, se lipsahdus. 

Tämä nyt kirjoitettu viisi riviä tekstiä on vaatinut nyt noin kymmenen takapuolen nostoa penkistä, ja kissan nostamista, milloin mistäkin.

Puoliso täyttää tuossa vieressä astioita kylvömullalla, tomaatteja ja chilejä varten. Toiveajattelua, että meillä olisi vielä jotain istutettavaa kevään koittaessa? Säilyykö kissataloudessa _mikään_ vihreä hengissä, ja jos - miten? 

Suloisia nämä ovat kuin mitkäkin, mutta samaan aikaan aivan h e l v e t i l l i s e n rasittaviakin. 

Kaikella rakkaudella. 

Kissoista kakkuihin.

Kanaset ovat intoutuneet munimaan (valon lisääntyessä) siihen tahtiin, että mikäli munakas jo maistumaan vähän puulta, voi aina leipoa marenkikakun. Tämä kakku on todella helppo ja päälle voi kumota lähestulkoon mitä vain.

Punaisen Pihlajan Pavlova:

Marenki (3-4 kerrosta):

4 kananmunan valkuaista

2,5dl sokeria

1tl sitruunamehua

2rkl perunajauhoja

Täyte:

2prk kermaa

1 rasia tuorejuustoa

100g suklaata

1. Vaahdota valkuaiset puhtaassa kulhossa (mielellään lasi- tai teräskulho), lisää sokerit ja perunajauho hiljalleen ja vasta lopuksi sitruunamehu. 

2.Piirrä leivinpaperiin ympyrät (halk. n. 20cm), ja levitä vaahto leivinpaperille lusikalla.

3. Paista uunissa 125 asteessa, n. 1-1,5 h

4. Vatkaa kerma ja lisää tuorejuusto. Lisää sulatettu suklaa (varo lisäämästä suklaata liian kuumana, jotta seos ei mene rakeiseksi. )

5. Lusikoi täyte kerrosten väliin ja päälle. 

6. Koristele karkeilla, marjoilla tai hedelmillä.

vink-vink: 

Marengin voi tehdä jo päiviä etukäteen.

Voit maustaa  marengin esim. suklaalla, hasselpähkinärouheella, tai vaikkapa mansikkatomusokerilla.

Sohvapöytä

Meillä on viimein ihan oikea sohvapöytä. 

Messinkijalkainen, marmorikantinen sohvapöytä, joka painaa kuin synti. 

Tuohon sohvan eteen on pyöritelty milloin mitäkin meiltä löytyvää mööbeliä, mutta ei siihen ole oikein mikään tuntunut asettuvan. Pisimpään sohvapöydän virkaa palveli ronskisti ihan vain kaapelikela - ja ihan hyvin palvelikin siinä hommassa. Koko tämän ajan, kohta jo kolme vuotta, olen kuitenkin vilkuillut meille sopivaa sohvapöytää. Pyöreä pöydän muoto olikin oikeastaan ainoa vaatimus, muuten katselin sohvapöytiä ihan avoimin mielin. Torit, Huutonetit ja kaikki käytetyn/vanhan tavaran myyntipalstat. Pilvin pimein löytyi kaikkia ihastuttavia vanhoja talonpoikaispöytiä, mutta ei mitään, meille, sohvapöydäksi sopivaa - ja pyöreää. 

Sohvapöytä onkin niitä harvoja uusia huonekaluja, joita meille on uutena hankittu. Ajattelen, että vaikka marmori nyt tuntuu niin kovasti pinnalla olevankin, luonnomateriaalina se on ajaton valinta - ja näyttää hyvältä vielä vuosien (vuosikymmenten!) kuluttua. 

Rossipohjaisessa talossa, paukkupakkaset vielä tuoreessa muistissa (jalanpohjissa), investoin myös paksuihin villamattoihin. Alesta tietenkin, kuinkas muutenkaan. Olen muuten ihan älyttömän tyytyväinen näihin Elloksen paksuihin, punottuihin villamattoihin.

Takkaan tuli ja sitten teen keittoon. 

Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille.