Vanhan tavaran mania

Houston we have a problem!

Aloitin sen jo ennen Pihlajaa. Vanhojen aarteiden keräämisen. Mutta nyt alkaa olla pirtin tarpeisto kerätty, ja pikkasen ylikin. En vaan voi vastustaa, jos eteeni tupsahtaa vanha, elämää nähnyt kaunis tavara. Se virhe tapahtuu jo siinä, kun alan kurkkimaan kaikenmaailman nettihuutokauppojen ja vanhojen tavaroisen kierrätyspaikkoja. "Ihan vaan vähän kurkkaan..." On mun tapauksessa ne kuuluisat viimeiset ajatukset. 

Totta hemmetissä sieltä sitten löytyy vanhoja rautatieasemalta poistettuja valaisimia, tai vanha kiva  lautashylly (halvalla!) 1800-luvulta, jonka kulahtanut maalipinta mätsää just passelisti meidän saarekkeen kulahtaneeseen maalipintaan. 

Tällaisten helmien kanssa ei ostopäätöstä voi pyöritellä mielessä loputtomiin, sillä ei näitä joka päivä vastaan kävele (luojan kiitos ei!). Siinä sitten ollaan, isojen asioiden äärellä. 

Muutaman kerran olen hylännyt tällaisen helmen. Kieltänyt ajattelemasta ja yrittänyt unohtaa. Ja on harmittanut vielä pitkän ajan jälkeenkin!

 Kerran näin kävi yksien vanhojen lasipariovien kanssa, kun T lähti tinkaamaan (olisikohan ollut peräti kympistä kyse) myyjän kanssa ja viivytteli ostopäätöksen kanssa. Nopea söi hitaan, ja ovet meni niin sanotusti nenän ohi. 

Voitte ehkä kuvitella mielessänne sellaisen merkitsevän ja tuiman katseen jolloin toisen kannattaa  olla vaan ihan hiljaa. Muistaakseni T teki juuri niin, eikä siinä mitkään sanat olisi auttaneetkaan. Yhä edelleen nämä lasipariovet synnyttävät voimakkaita tunteita! Voin nimittäin kertoa, että vanhojen lasisten pariovien löytäminen oli työn ja tuskan takana.

Materialisti mikä materialisti.
Ostin sen lautashyllyn ja kaksi vanhaa rautatieaseman valaisinta.

Hyi mua!!!!!

Oikeasti tuo lautashylly on pikkasen hassukin tuossa toisen ikkunakaapin vieressä, mutta ei se haittaa. Tuo maalipinta lautashyllyssä on vaan niin hieno!!!!