22.12.2014

Hyvää Joulua



Otosta (jo viime jouluna) otetun tonttukuvan myötä tulin toivottelemaan levollista joulun aikaa teille. Tänäkään vuonna ainuttakaan korttia ei lähtenyt toimestamme matkaan, ja jaksan joka vuosi hämmästellä, kuinka kauan ihmiset jaksavat niitä meille lähetellä. Kiitokset kuitenkin kaikille meitä korteilla muistaneille. Puolustuksena kuitenkin mainittakoon (silläkin uhalla, että se kuulostaa kamalalta hurskastelulta), että olitte ajatuksissamme - lahjoitimme pienehkön summan saimaannorppien suojelutyöhön. Ajatus on tärkein, mutta eihän se vaan aina mitenkään riitä. Itse en asu lähimaillakaan saimaannorppien pesimäaluetta, on helpompi tehdä pieni lahjoitus kuin auttaa esim. pesintäkinosten kolaamisessa, joiden ansiosta viime vuoden pesintä onnistui leudosta talvesta (tai ehkä enemmän vähälumisesta) huolimatta, pelättyä paremmin.
.

Mutta eipä kuulkaa muuta, kuin että;
Syökää, juokaa, nauttikaa
 ja syökää taas vähän lisää. 

Loppuun vielä tämä vallan ihastuttava (ja tuore) joululaulu: Lehmän Joulu. 
Takuuvarma korvamato, var så god!


10 kommenttia:

  1. Hei Pihlaja! Mukava löytö, blogisi! Samassa veneessä ollaan. Mekin nimittäin hyppäsimme sivuraiteelle, Myytiin osake Oulusta, ostettiin vanha talo Hailuodosta. Muutettiin saareen, vanhat ihmiset. Ihastuttavia kuvia Sinulla, niitä katselin. Hyvää jatkoa ja hyvää joulua, lyhimmän päivän iltana. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa, että eksyit tänne! Teidän "sivuraide" kuulostaa oikein mielenkiintoiselta - tulen vasta vierailulle.

      Ja oikein levollista joulua teille!

      Poista
  2. Ihana harmaa tonttu! Ammuu, ammuu, ammuu... Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua sinne teille. Ette saaneet korttia, koska ne jaettiin eilen illalla/yöllä hyväntuulisen miehen kanssa jonka mielestä koko idea on älytön. <:)

    VastaaPoista
  4. :) kiitos, ja hyvää joulua teillekin!

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Mekään emme lähetä joulukortteja tänä vuonna lainkaan. Kuin ei monena muunakaan vuonna. Kiva niitä kuitenkin on saada, ja lähetämmekin aina silloin kun inspis iskee ajoissa :). Kiva että norpat tulee autettua ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe