12.1.2014

Kirjastohuoneen pikafiksaus

Viikonlopun aikana meillä on huonekalut seilanneet kirjastohuoneen ja kuistin väliä. Keinutuoli muutti kuistilta takaisin kirjastohuoneeseen ja kustavilainen sohva kannettiin kuistille
Sain myös ommeltua kirjastohuoneeseen pellavaverhot, ja ne ovat laatuaan ensimmäiset tässä talossa. Viikonlopun tavoitteena oli oikeastaan, että k-huoneen ovea ilkeisi pitää auki, niin että näkymä olisi  siedettävämpi. Kirjastohuone on toiminut tähän saakka rojuhuoneena, jonne on ollut helppo kantaa kaikki ylimääräinen, ja sen jälkeen sulkenut oven visusti perässään. Kirjastohuone on vielä aika tyhjä, mutta eiköhän se tästä, ajan kanssa, muotoudu kokonaisuudeksi.

Vähän fiiliskuvia kirjastohuoneesta ja kuistilta.








17 kommenttia:

  1. Voi, että ihanaa...vanhaa ja kulunutta Paljon olisi kodillanne ja huonekaluillanne tarinaa kerrottavana....tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin verran kodissamme on talon alkuperäisiä - ja tänne varta vasten tehtyjä huonekaluja (talon isännän nikkaroimia), ja tiettyjen huonekalujen kohdalla tuntuu tärkeältä, että ne saavat jatkaa täällä tehtäväänsä. Ne vaan kuuluvat tänne!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja ihana lamppu edellisessä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pistää aina väkisinkin hymyilyttämään, kun katsoo tuota lamppua :)

      Poista
  3. Voi miten nättiä, rakastan näitä!

    VastaaPoista
  4. Tykkään kanssa, ihanat nuo ovet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Etsiskelin vanhoja lasipariovia kauan, onneksi löytyi noin nätit! ::)

      Poista
  5. Teillä on niin kaunista, osaat kauniisti kuvata tunnelman:)

    VastaaPoista
  6. Kauniit verhot - kumpa olisi olisi ollut enemmän kuvia niistä :) Olen myös päätynyt laittamaan meille pellavaverhot ja pian niitä saankin ruveta ompelemaan monin kappalein. Meinaan ehtiä ennen kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha.. Paljastus: mä en ole ommellut verhoja vielä helmasta! Ripustin ne tankoihin jotta näen kuinka paljon käännän helmasta...Ja sitten ajattelin, että no; menkööt ensimmäiseen pesuun ompelemattomina, kun kuitenkin jonkin verran kutistuvat. :D

      Pellavaverhot päästävät valon kyllä kauniisti läpi. Itse ostin pellavakangasta Ikeasta, siellä se on suht. edullista.

      Poista
  7. Oi että, kaunista jälleen, mutta eihän teillä muuta voisi ollakaan. Olen niin teidän fani =D Ja hei, ekaa kertaa törmäsin Enkeliin! Oon aina vähän salaa miettinyt, että kuka ostaa sitä, mutta nyt ymmärrän... Todella kiva tapetti ja toi värivalinta on niin nappi. Etenkin tuossa ekassa kuvassa jotenkin kaikki on niin kohdillaan ja tapetti näkyy kauniin vihreänä. Jään ihastelemaan ja huokailemaan.

    VastaaPoista
  8. No johan tässä nyt häkeltyy! Kiitos paljon! :) Ja mä olen fanittanut teitä jo monta vuotta!

    Mä aluksi kans mietin tuota tapettia pitkään, mutta kyllä enkelit vei lopulta voiton. Enkelitapettien värit vaan oli niin kivat, ja onhan ne piirroksetkin jotenkin niin symppiksiä.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Emilia! Tuut käymään livenä nyt sitten, kun kelit on hyvät!

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe