5.10.2013

Kasvispihvit

Niiden eilisten, hitsin hyvien kasvispihvien tekijä antoi mulle valtuudet julkaista huippu-salaisen reseptinsä tänne blogin puolelle :)

Mestari itse käytti kasvispihveihin oman kasvimaamme satoa, ja ylläri-ylläri mukana on 
t a a s(!) sitä kesäkurpitsaa.



Kasvispihvit

1 kesäkurpitsa
4 pientä sipulia
2 perunaa
7 pientä porkkanaa
1 nauris
2 palsternakkaa
 valkosipuli
2 punajuurta
n. 1dl korppujauhoja 
4 kananmunaa
suolaa, mustapippuria, valkopippuria
1 prk. kermaviiliä
juustoraastetta (pari kourallista)
pieni loraus hunajaa

Raasta kaikki pienehköksi raasteeksi ja vaan sekoita ainekset keskenään. Anna taikinan seistä puolisentuntia. Ei kuulemma turvotellut sen kummemmin korppujauhojakaan, eli simppeliä sanoisinko! Paista pieni koepihvi ja tarkista maku.

 
 Me vetelimme pihvit napaan valkosipuliperunoiden kera ja maistui hyvin myös meidän 6-veelle. Tämä "lihaton lokakuu" on ihan oiva toteuttaa jo senkin vuoksi, että tulee kokeiltua enemmän uusia reseptejä, joista toivottavasti osa jäisi käyttöön ihan arkiruoka-repertuaariin. Näitä kasvispihviä meillä ainakin tullaan tekemään pian uudelleen.

Nyt kasvispiirakka uuniin ja odottelemaan ystävää kyläilylle. <3
Mukavaa lauantai-iltaa!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe