Musta-valkoista?

Pientä hiljaisuutta pidellyt! 

Viikonloppu meni tavanomaisesta poiketen, aika pitkälle muualla kuin Pihlajan tiluksilla. Lauantaina T yllätti (yllätti, koska itse en ollut muistanut 12-vuotiskihlapäiväämme)  varaamalla meille liput Dome Karukosken Leijonasydän -elokuvaan. Leffan jälkeen kävimme vielä hyvin syömässä. Olipa virkistävää! Sunnuntaina kävimme hakemassa yläkerran ikkunat ja tulipa samalla reissulla piipahdettua ikeassakin.

Viime elokuvissa käynnistä on kulunut 7 vuotta, silloin kävimme katsomassa Da Vinci -koodin (v.2006) ja sitä edellisellä kerralla (v. 2000) Amerikan Psyko. Ei mitenkään kovin aktiivisia elokuvissa kävijöitä, voisi päätellä. 

Radiossa kuulin jokin aika sitten Dome Karukosken haastattelun koskien tätä uusinta leffaa ja oli ihan selvää, että tuo pätkä täytyy nähdä. Elokuva kertoo rakkaudesta, ennakkoluuloista ja pelosta tuntematonta kohtaan. Syy jonka vuoksi leffa niin kovin kiinnosti, on se, että odotin elokuvan kuvaavan jollain tapaa realistisesti nykypäivän rasismia suomessa. 

Meidän poikamme on tummaihoinen. Hänet on adoptoitu Etelä-Afrikasta.

Leijonasydän elokuvana oli hyvä. Rakkaus voitti (onneksi) kaikki ennakkoluulot. Entisestä skinistä tuli hyvä isäpuoli tummaihoiselle lapselle. Elokuvaan oli saatu kuvattua yllättävän inhimillinen kuva uusnatseista, joka ei silti ärsyttänyt. En tiedä silti, ovatko tosielämän uusnatsit lainkaan puoliksikaan yhtä inhimillisiä, kuin elokuvan roolihahmot. Tuskin. Mutta ehkä tämä elokuva loi ainakin toivoa siitä, että ennakkoluulot ovat voitettavissa ja paatuneinkin "leijonasydän" voi muuttaa omia ennakkoasenteitaan.

Onneksi kuitenkaan tuollainen elokuvassa nähtävä äärimuoto, uusnatsismi, ei ole Suomessa se vallitseva ja yleisin muoto rasismissa. Tuollainen äärimuotoinen kuva silti itsellekin sanasta "rasismi"  usein ensimmäisenä syntyy.

 Oletan, että se yleisin rasismin muoto suomessa alkaa usein seuraavilla sanoilla "En mä mikään rasisti oo, mutta...." Tämän jo mönkään menneen aloituksen jälkeen, ei useinkaan seuraa mitään kovin järkevää, saati suvaitsevaa pohdintaa. 

Lähes yhtä typerältä tuntuu se, miksi itsensä ehdottomasti suvaitsevaksi ja ei-rasistiseksi tunteva ja mieltävä ihminen pitää kynsin ja hampain kiinni oikeudestaan puhua tummaihoisista ihmisistä neekereinä? Perusteluina on usein jotain sen suuntaista, että Suomessa on siten tummaihoista ihmistä aikoinaan kutsuttu "Miksi minun tulisi luopua n-sanasta, miksi minä en saa sanoa niin, kun sitä sanaa olen tottunut käyttämään?". Eikö syyksi uuden korvaavan sanan opetteluun riitä tieto n-sanan loukkaavuudesta ja nöyryyttävyydestä. 

Kannattaa miettiä missä asiayhteydessä ylipäätään on tärkeää nostaa esille jonkun ihmisen ihonväri. Tummaihoinen on ihan korrekti tapa ilmaista tummempaa syntyperää oleva ihmisen väri, mutta milloin puhuttaessa on ihan oikeasti syytä korostaa jonkun ihmisen ihonväriä? Kyllähän me kaikki olemme jonkun värisiä. Ja sitä ihonväriä korostetaan usein vaan siinä tapauksessa, jos se sattuu poikkeamaan valtaväestöstä.

Syy jonka vuoksi tämä aihe on nyt itselläni niin pinnassa, on se, että katsoin sunnuntaina Ylen silminnäkijä-dokumentin Salaiset mamut, Areenasta. Suru, häpeä ja kiukku nousivat päällimmäisinä tunteina tuota katsoessa. Tummaihoisena saat aivan erilaista kohtelua jopa Helsingissä. Pieniä viestejä ympäristöltäsi siitä, että olet muuten kakkosluokan kansalainen.

Tämä ei ole poliittinen kannanotto mihinkään maahanmuuttopolitiikkaan, vaan huoli äitinä siitä, kuinka kovan maailman F joutuu aikanaan kohtaamaan. Tullaanko häneltäkin joskus eväämään sisäänpääsy yökerhoon värin perustella, muun kaveriporukan uidessa sisään? Tyssääkö asunnon hankkiminen  siihen, kun F astuu paikalle ja vuokranantaja näkee edessään tummaihoisen? Kutsutaanko F työhaastatteluun kuulemaan, että avoin työpaikka on juuri täytetty. 

Toivottavasti ei.

Olen kuullut joskus myös perusteluita siitä näkökulmasta, että on ihan ok. ja hyväksyttävää olla adoptoitu tummaihoinen, mutta toisella tavalla maahan tulleisiin suhtaudutaan taas hyvinkin nihkeästi tai kielteisesti. Tämän asenteen ylläpitäminen ei helpota lainkaan. F ei tule tuolla maailmalla kulkemaan kirjaimet "adoptoitu" otsallaan, jotta ennakkoasenteistaan/luuloistaan tiukasti kiinnipitävät ihmiset saisivat luoda sitten hyväksyvän katseen ja antaa armahduksensa. 

Voisimme varmasti parantaa yleistä ilmapiiriä ihan yksinkertaisilla teoilla. Ehkä tärkeintä on kiinnittää huomiota siihen, miten ja millä tavalla puhumme ylipäätään ihmisistä, erilaisista kuin mitä itse olen. 

Ei ole oikein vahvistaa ja pitää yllä rasistista ilmapiiriä kertoilemalla kaveriporukassa viattomalta läpänheitolta tuntuvia neekerivitsejä, tai ruokkia puheessaan muutoin eriarvoisuutta asettamalla ihmisiä arvoasteikolla alemmille tasoille.

Takaisin vielä siihen elokuvaan. Leijonasydän oli hyvä leffa, kannattaa katsoa. 

Mutta minkä vuoksi ihmiset alkoivat nauramaan elokuvan kohtauksessa jossa skini isäpuoli tarjoaa tummalle pikku-pojalle banaania?

*************

Tämän avautumisen  jälkeen palailen taas kuvailemaan nurkkiamme . Näin paatuneet avautumiset eivät saa jatko-osaa. Lupaan. :)