4.10.2013

Se on valmis

Nimittäin kuistin lattia!
Koko viikon, aina iltaisin olen hommaa tehnyt ja kylläpä nyt on mukavaa, kun urakka on ohi. Lattian maali oli ennestään mielestäni liian sinertävä (harmaa oli ensimmäiselläkin maalauskerralla  tavoiteväri). Tällä kertaa pelasin "varman päälle" ja sekoitin pigmentit itse valkoiseen maaliin, varmistuakseni halutuista sävyistä.

Samalla pala kuistin hirsiseinääkin vaihtui valkoiseksi. Vähän oli surku maalata muutoin kaunista hirren pintaa, mutta hirsiseinä on jatkumoa valkoiselle raakalaudoitetulle seinälle, ja ajattelin hirsien sulautuvan valkoisena paremmin lautaseinän jatkoksi. Nyt ei enää häiritse silmää, eli parempi näin.





Tuo tummempi ruutu ei ole musta (vaikka kuvissa siltä näyttääkin), vaan tummanharmaa. Nyt ei enää sinerrä ja se on HYVÄ!

Nyt saliin kattamaan pöytää. Me syödään tänään, kuistin valmistumisen kunniaksi, oikein salissa "illallinen".. punaviiniä ja kaikki! :) 
Ja mikä parasta: T on tehnyt osan ruoasta, hitsin hyviä kasvispihvejä lihattoman lokakuun kunniaksi! 
Mä laitan ohjetta tänne myöhemmin.

Viettäkää kiva perjntai!




9 kommenttia:

  1. Oi että, upea & ihana! Salaa olen haaveillut ruudukosta keittiön lattiassa, mutta se on projekti, josta voi vaan haaveilla tässä vaiheessa. Ehkä se sitten joskus tapahtuu, jos on tapahtuakseen... ;D

    VastaaPoista
  2. Ihana! Tosi siistiä jälkeä, ja hyvä väri!

    VastaaPoista
  3. Voi hyvänen aika kun on hieno! Iso urakka on sinulla ollut.

    VastaaPoista
  4. Iso kiitos teille kommenteista! Mä olen itsekin kyllä nyt super-tyytyväinen! Tekis mieli vaan fiilistellä kuistilla :)

    Voikukkukkapelto: maalasin muuten sillä lakkaöljymaalilla lattiat, tykkäsin :) Ja loppujen lopuksi, ei tuo työ nyt NIIN suuri ole, menee oikeastaan ihan hermolevosta, kun saa heittää aivot narikkaan ja nyplätä teippien kanssa. Mitä mä nyt iltaisin keksin?! :D

    VastaaPoista
  5. Mikä ihan blogi ja paikka sinulla on! Tosi kiva, kun jätit (sen ihanan) viestin blogiini, jotta löysin tänne. Jään ehdottomasti seuraamaan!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kiitos, Pilvi! Löysin mutkan kautta blogiisi tänään ja jään ehdottomasti seurailemaan elämäänne Villa Idurissa, joka sekin on vallan ihastuttava paikka! <3

    VastaaPoista
  7. Oi miten kaunis! Kaunis lattia ja todella kaunis koti :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Harmaan torpan emännälle kivoista sanoista! :)

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe